Sisäänleivottu pizza

Calzonea eli sisäänleivottua pizzaa tulee pizzeriassa harvoin tilattua - jos sellaista edes listalta löytyy. Vielä harvemmin niitä tulee tehtyä pastanjauhajien pienperheessä. Kokeilunhaluisina pizzakokkeina päätimme kuitenkin yrittää. Pohjaksi leivottiin aivan tavallinen pizzataikina. Tein puolitoistakertaisen annoksen siltä varalta, että pizzojen katoksi koituva taikinaosuus johtaisi häpeälliseen keskenloppumiseen.

Täyte sovellettiin muutaman netistä löytyneen calzone-reseptin pohjalta. Emme täyttäneet pizzoja perinteiseen tapaan pyörittämällä pohjalle ensin tomaattikastiketta ja asettelemalla sitten lihoja, kasviksia sun muita murkuloita nätisti ja tasaisesti. Sen sijaan silppusimme kaikki täyteaineet karkeiksi paloiksi ja sekoitimme eräänlaisen tahnan. Täytteen ytimenä toimi De Cecco Sugo alla Siciliana -niminen kaupan tomaattikastikepurkillinen. Jos aikaa ja viitseliäisyyttä on yltäkylläisesti, kannattaa tietenkin keittää kastike tomaateista asti. Kastikkeen seuraksi laitoimme kahta calzonea varten seuraavat:

- purkillisen sienikuutioita
- puolikkaan vihreän paprikan + puolikkaan sipulin hienonnettuina
- purkillisen tomaattipyreetä
- italialaista kinkkua - salami käynee myös hyvin
- oreganoa ja basilikaa
- muutama kunnon köntti mozzarellaa (ehkä 70g per pizza)

Taikinasta taputeltiin ja kaulittiin tavallisen ohuet (ehkä puoli senttiä paksut), noin lautasen kokoiset pyörylät. Kastike lusikoitiin pohjien keskelle pitkulaiseksi keoksi, minkä jälkeen reunat nostettiin täytteen päälle ja päädyt puristeltiin sormin tiukasti kiinni. Kasaan käärittyjen pizzojen pinta voideltiin oliiviöljyllä sekä ennen paistamista että paiston puolivälissä siinä hyvässä uskossa, että öljy tuo pintaan lisärapeutta.

Calzoneja paistettiin kuumassa leivinuunissa reilu vartti. Sähköuunille ohjeet tuntuivat suosittelevan noin 200 C:tä ja 25 minuutin paistoaikaa. Tavallista ohutpohjaista pizzaa huomattavasti tukevampana tuuttina calzone mieltyy hieman viileämpään mutta toisaalta pitkäkestoisempaan lämpökäsittelyyn.