perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Uudenvuoden tapakset

Pastanjauhajien kotikeittiö hiljenee uudenvuodenaattona hetkellisesti, koska vakaana aikomuksenamme on mennä silloin ulos syömään ja sen jälkeen muuten vaan kaupungille riekkumaan. Pöytävarauskin on tehty jo erääseen paikalliseen ravitsemusliikkeeseen, joten jospa he meidät siellä ruokkisivat.

Jos nyt sattuisin olemaan kotona ja järjestäisin kavereille kekkerit, laittaisin tänä vuonna tarjolle tapaksia, joihin etsisin ohjeita toki toisesta ruokablogista eli tässä tapauksessa Herneestä nenässä. Minä olen ehtinyt testaamaan blogin espanjalaisista herkuista tähän mennessä ainoastaan tonnikalatäytteiset munanpuolikkaat sekä salsa rosan, mutta pitää ottaa joskus sopivalla hetkellä tapakset laajemminkin ohjelmaan.

Perinteiset nakit ja perunasalaatti sekä pullollinen kuplajuomaa on toki hankittava jääkaappiin odottamaan aamuyöllä kotiin palailevia juhlijoita. Pitäähän ne tinatkin päästä kuitenkin jossain vaiheessa valamaan, jotta tietää sitten, mitä ensi vuodelta on odotettavissa.

Kanafajitakset

Lomapäivän kunniaksi askartelin pastanjauhajien ruokapöytään fajitaksia, noita texmex-keittiön maistuvia ruokakääryleitä. Maissilätyn uumeniin upotettiin jäävuorisalaattia, paistettuja hunajamarinoituja kanasuikaleita, jalapenoviipaleita, pannulla pehmitettyä paprikapaistosta, cheddar-soosia, guacamolea, ranskankermaa sekä tomaattisalsaa. Jähmeäliikkeinen ranskankerma on mielestämme kermaviiliä käyttökelpoisempi fajitastäyte, koska kermaviili pyrkii lurahtamaan aina jostain rakosesta takaisin lautaselle.

Koska kokkailuun oli kerrankin loputtomasti aikaa, askartelin lättysten väliin myös Doughboyn taannoin toteuttamia karamellisoituja sipuleita. Sipulien idea on hyvin yksinkertainen: keitellään neljän tunnin ajan miedolla lämmöllä pari kiloa viipaloituja sipuleita ruokalusikallisessa voita. Vaikka aikomuksenani oli alun perin viipaloida sipulit yleiskoneella, tartuin kuitenkin loppujen lopuksi veitseen. Viipalointiharjoitusta tuli rutkasti, mutta suosittelen tarkoitusta varten vedenkestävää ripsiväriä. Onneksi sain lopetettua itkun lyhyeen avaamalla ikkunan ulkona väijyvästä 16 pakkasasteesta huolimatta. Kunnolla teroitettu veitsi sipulin pilkonnassa vähentää kyyneleiden muodostumista entisestään.

Täytteet kasataan kippoihin, joista jokainen voi annostella oman lättynsä keskelle haluamiaan aineksia - ei liikaa, jotta täytteet pysyisivät sisällä vielä fajitasta liikuteltaessakin. Sitten nostetaan kolmelta suunnalta lätyn reunat täytteen päälle - ensin alhaalta, sitten molemmilta laidoilta, minkä seurauksena täytteet jäävät ikään kuin pussin pohjalle. Ja sitten vain haukkaamaan.

Fajitakset ovat mainiota partypurtavaa, mikä uudenvuoden juhlijoiden keskuudessa merkille pantakoon. Lisäideoita täytteisiin ja ohjeita esim. guacamoleen sekä sipuli-paprikapaistokseen näyttäisi löytyvän täältä.

torstaina, joulukuuta 29, 2005

Liekitetty ananas

Rommilla liekitetty ananas on kaikkea, mitä hyvältä jälkiruualta voi toivoa: helppo, näyttävä ja herkullinen. Ostimme tällä kertaa tarkoitusta varten ihan kokonaisen ananaksen, mutta säilötystäkin versiosta tätä on tehty ja hyvin on maistunut. Ananaksen puuttuessa voi liekittää vaikka banaania taikka vaikka persikkaa. Meikäläiset vaan ovat jumittuneet jälkkäriliekityksissään lähes pelkästään ananakseen - se kun natsaa rommiaromin kanssa niin harvinaisen hyvin yksiin.

Ananas kuoritaan ja viipaloidaan. Viipaleet käännellään sokerissa ja nostellaan voideltuun uunivuokaan. Puristetaan päälle pirskautukset sitruunan mehua, minkä jälkeen lykätään vuoka uuniin 225 asteeseen vajaaksi vartiksi. Tällä välin voi kuumentaa kattilassa desin verran rommia, kunhan pitää varansa eikä päästä nestettä kiehumaan. Sitten vaan ananasvuoka pöytään ihmisten ihasteltavaksi - rommi päälle ja tulitikkua kehiin (sitä ennen tietenkin valitaan liekitykseen paikka, jonka lähistöllä ei ole verhoja, hiuksia tahi mitään, mikä on helposti syttyvää). Valoja voi ennen tulen tuikkaamista taktisesti hieman vähentää, jotta liekityksen valaisuvaikutelma olisi kokonaisvaltaisempi. Kunhan liekit sammuvat, tarjoillaan. Vaikka vaniljajätskin kanssa.

Video

Voit katsoa videon tapahtuneesta tästä.

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Hedelmät hyötykäyttöön

Joulun jälkeisiin lieveilmiöihin kuuluvat ainakin täällä pastanjauhajien pesäkolossa puoliksi syötyjen karkkirasioiden ohella nurkissa pyörivät klementiinit sekä satunnainen otos punaposkisia jouluomppuja. Omenoista keksin tehdä jo joulupäivänä uuniomenoita, joiden sisään survottiin satsi pipareita, mutta mitä tehdä liioille klementiineille? Parhaat ratkaisut ovat onneksi yksinkertaisia. Jamie Oliver ohjeistaa nimittäin lukijoitaan Alastoman Kokin Onnenpäivissä seuraavasti:
Viime jouluna meillä oli liikaa satsumia, tangeriineja ja mandariineja. Niin paljon, että tiesimme niiden pilaantuvan ennen kuin ehtisimme syödä ne kaikki. Niinpä jätin syötäviksi vain muutaman ja puristin loput mehuksi. Kaadoin sen harvan siivilän läpi, jotta sain siemenet pois. Sitten vain mehu kannuun, mukaan pari tuoretta mintunlehteä ja kannu jääkappiin.

Joulun jäännöspaloja

Vaikka pienperheeseen valikoitaisiin joulukinkkujen joukosta se kaikkein pienin yksilö, joulupöydän kunkusta jää yleensä väistämättä jonkinlainen nokare joulun jälkeiseenkin aikaan. Pippurimylly on tähän saakka loihtinut kinkun jämistä ruokapöytäämme maittavan munakkaan, mutta tänä vuonna hoksasimme Pagisijan ohjeistuksen ansiosta vuoleskella loppukinkun osaksi herkullista kiusausta.

Kiusaus syntyy saamamme ohjeen mukaan siten, että laitetaan "50 g palvikinkkua suikaleiksi ja vuokaan pakasteperuna-sipulipussillisen kanssa, seuraksi pakastettuja vihreitä papuja tai mitä muuta kasvikunnan tuotetta sattuu kotoa löytymäänkään. Sekaan rouhaistaan reilusti pippuria, noin 150 g Aura-juustoa ja 1-2 purkillista kevyttä ruokakermaa. Komeus 200 asteeseen noin tunniksi. Kinkku kiusaantui syntisen makoisaksi!"

Peruna-sipulipussukkaa ei pakasteesta tarmokkaan kaivelun seurauksenakaan löytynyt, joten ryhdyin itse kuorimis- ja siipalointipuuhiin. Arvoin yleiskoneeseen tapojeni mukaisesti väärän silppurointiterän (käyttöohjeet on tarkoitettu uusavuttomille, jollaiseksi en luonnollisestikaan tunnustaudu), minkä takia perunoista tuli viipaleita niiden tikkumaisten juliennejen sijaan, joita pilkkomisellani ensi sijassa tavoittelin. Kiusaukseen sai kätevästi uppoamaan kinkunjämien lisäksi myös joululta jääneen kermapurkin sekä homejuustot, minkä seurauksena jääkaappimme on taas asteen verran ilmavampi.

Jos mehevä kinkkukiusaus ei jostain kumman syystä houkuta, kinkun rippeet voi käyttää vaikka tähän jännittävännäköiseen täytettyyn leipään, johon tulee niin ikään aurajuustoa. Tai sitten voi tehdä sitä pippurimyllymäistä kinkkumunakasta.

Kinkusta kätevä aasinsilta possuasioihin: Ruokabloggaajien joukkoon on liittynyt ihan-oikeaksi-kokiksi opiskeleva Polkkapossu (eli polkagris på svenska), jonka sivuilta löytyvät ohjeet ainakin suklaafondantiin sekä joulusilliin. Jäämme kiinnostuneina seuraamaan tuoreen kokkiblogin taivalta.

tiistaina, joulukuuta 27, 2005

Juustoinen katkarapupata

Jouluviikon kiireissä jäi yksi postaus kokonaan lataamatta, ja siksipä teen sen nyt. Arki-iltojen ruokaideointi oli viime viikolla tavallista työläämpää, kun aivot askarsivat mieluummin jouluateriasuunnitelmien parissa. Siksipä haalin kokkauslistallemme perinteisiä bravuureitani – simpukkarisotto sai seuraajakseen katkarapupadan, jossa pataan pannaan suosikkiraaka-aineitani tomaattia, katkarapuja, sipulia, valkosipulia ja paprikaa. Komeuden viimeistelee vielä rasiallinen tuorejuustoa. Ruokaa ei kannata seisottaa uunissa enää tuorejuuston ja katkojen lisäämisen jälkeen kovinkaan pitkään, jottei sapuskan mehevyys suotta kärsi.

Juustoinen katkarapupata

1 vihreä paprika
1 keltainen paprika
1 sipuli tai pala purjoa
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
valkosipulia
2 tl currya
chilikastiketta
1 rasia katkarapu-tuorejuustoa (100–150 g)
300 g kuorittuja katkarapuja

Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Paloittele kasvikset. Sekoita kaikki ainekset juustoa ja katkarapuja lukuunottamatta uuninkestävässä padassa tai vuoassa. Mausta mielesi mukaan. Kypsennä uunissa ilman kantta noin 30 minuuttia. Sekoita joukkoon katkaravut ja tuorejuusto nokareina. Anna olla uunissa vielä pari minuuttia, varo kypsentämästä katkarapuja liian kauan.
Tarjoa riisin kanssa.

Ohje on peräisin Hyvää ruokahalua -kirjasta, joka on koottu vuonna 1997 Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsenten lähettämistä resepteistä. Kirjassa on muitakin mainioita ohjeita - etenkin kirjan kanareseptit ovat ihan lyömättömiä. En nyt arvaa lähteä kovinkaan paljon kenenkin keittokirjoja tänne Pastanjauhantaan lainailemaan, mutta jossain vaiheessa voisi ottaa ohjelmaan ainakin kirjasta löytyvät homejuustoiset kanaruukut.

maanantaina, joulukuuta 26, 2005

Juustotarjotin

Pastanjauhajien suosikkijuustot oleskelevat kuvattavaksi päätyneellä jouluisella juustotarjottimella keskenään sulassa sovussa. Minä olen viimeisen päälle gouda-ihmisiä, ja sitä olikin pöydässä kahta sorttia. Oma suosikkijuustoni, voimakkaanmakuinen ja ihanasti lohkeileva Parrano Robusto sekä piparkakun päälle päätynyt ranskalainen Roquefort-sinihomejuusto pääsivät tekemään tuttavuutta Pippurimyllyn suosiman valkohomeisen Brie-juuston kanssa. Keskimmäisenä tarjottimella poseeraa itävaltalainen Amadeus-kermajuusto. Tarjottimelle olisi voinut lisätä periaatteessa vielä suomalaista Mustaleima Emmentalia, mutta hyvin kyllä pärjättiin noillakin.

Juustot kannattaa ottaa tunteroinen ennen tarjoilua huoneenlämpöön oleutumaan ja jokaiselle juustolle kannattaa varata oma veitsensä, mutta muutapa muistettavaa ei oikeastaan olekaan. Juustojen kanssa tavataan tarjoilla usein myös kasviksia - viinirypäleitä (joita juustopuristit eivät tosin suosittele), päärynä- ja omenaviipaleita, taatelia, viikunaa sun muuta, mutta me tyydyimme tällä kertaa pelkkiin patonkiin ja kekseihin. Lasiin vielä chileläistä Cono Sur Reserve Cabernet Sauvignonia ja sohvalle viereen hyvää seuraa, niin johan alkoivat juhlallisen jouluyön ainekset olla kasassa.

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Joulupäivän ateria

Jouluaattona pastanjauhajat piipahtivat aterioimassa perinteisen suomalaisen jouluaterian oman kotipesänsä ulkopuolella, mutta joulupäivänä ruoka tehtiin ikiomassa keittiössä. Tämmöistä siellä syntyi:

Alkuruoka: Jänispatee & pihlajanmarjahyytelö sekä vaaleaa leipää. Patee oli tarkoitus tehdä tänä vuonna ihan itse, mutta niin sitä vaan sitten kuitenkin turvauduttiin kaupan tiskistä löytyviin valmispateisiin. No, jospa sitä ensi vuonna saisi enemmän itsestään irti.

Pääruoka: Kinkku & omenakastike, puikulamuusi, luumut, naurispyree, punajuuripaistos, sienisalaatti sekä pekonitaateleita. Kinkun kastike tehtiin paistinliemestä, kermasta, omenasoseesta ja omenasta.

Kinkun kastike

voita
vehnäjauhoa
paistinlientä
kermaa
omenasosetta
omena
sinappia
valkopippuria

Kunnon nokare voita sulatetaan kattilassa. Sekaan ripotellaan pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja sekoitetaan tasaiseksi tahnaksi. Mukaan kaadetaan paistinlientä ja kermaa suunnilleen samassa suhteessa (kermaa ehkä vähän enemmän). Määrä riippuu siitä, miten paljon kastiketta halutaan. Me teimme n. 3 dl:stä paistinlientä ja kastiketta tuli kahdelle syöjälle ihan liikaa. Liemi ja kerma kannattaa kaataa vähitellen ja sekoittaa koko ajan niin, että koostumus pysyy tasaisena. Tämän jälkeen lisätään yksi hienoksi pilkottu omena, 1-2 dl omenasosetta ja noin desi sinappia. Haudutellaan kymmenisen minuuttia, tarkistetaan maku ja maustetaan valkopippurilla. Jos sose on karkeajakoista ja haluat tasaisen kastikkeen, voi soosin lopuksi ajella tasaiseksi esim. sauvasekoittimella.


Jälkiruoka: Piparilla täytetyt uuniomenat & kirsikkajäätelö. Uuniomena oli hieno päätös raskaa(hko)lle aterialle - mehevää mutta samalla raikasta. Lisäbonuksena saatiin osa pastanjauhajien piparivarannosta upotettua omenan sisuksiin. Tarjoiltiin kahvin ja konjakin kanssa.

Nyt on edistytty ähkyn hankkimisessa jo niin pitkälle, että ensi yön yösyömiset saattavat jäädä hieman vähemmälle. Sen sijaan saattaisi olla joulusaunan aika.

Tontun tuomaa

Joulupukki on viime vuosina jotenkin oppinut tuntemaan väkensä. Aina se nimittäin tuo ruoka-aiheista irtainta. Kun kinkut on syöty ja vatsat suklaasta pulleat, on selvästikin aika ottaa tontun vihje todesta ja edetä sushin teossa jatkokurssille. Kevyt ja raikas Japanin-ruoka lienee muutenkin omiaan purkamaan mahdollisen jouluähkyn. Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle - tässä on vielä monta kinkkukiloa edessä ja joulukalojakin on vasta hiukan aloiteltu. Ähkyn hankintaan siis!

lauantaina, joulukuuta 24, 2005

Maistuvaa joulua

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki,
raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki.

Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset,
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: "Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?"


Pastanjauhajat toivottavat lukijoilleen makoisaa joulujuhlaa!

perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Joulukinkku leivinuunissa

Leivinuuni on loistava tapa valmistaa perinteinen ja maukas joulukinkku. Kookas kinkku vaatii pitkän kypsytyksen miedolla lämmöllä - eli juuri sitä mitä iso, kuumaksi lämmitetty kivimassa pystyy tarjoamaan. Pastanjauhajien tämänvuotinen kinkku on tätä kirjoittaessa vielä eteisessä odottamassa leivinuunin lämmön tasaantumista. Itse jauhajat istuvat sohvalla pitämässä peukkuja, että kinkku onnistuisi yhtä hyvin kuin viime jouluna. Se oli nimittäin mitä suussasulavinta sianlihaa!

Periaatteessa kinkun paistaminen on hyvin helppoa. Tarkkaillaan vain lämpötilaa kinkun paksuimmasta kohdasta ja paistetaan sen mukaisesti. Pari asiaa on kuitekin syytä pitää mielessä. Ensinnäkin, kinkkua ei kannata laittaa uuniin ihan heti hiilloksen hiipumisen jälkeen. Tuore uuni on kinkulle liian kuuma. Tuloksena olisi pinnalta palanut, sisältä raaka liha. Jos on organisoinut asiat etukäteen huolella niin, että alun kuumalle lämmölle on käyttöä, kannattaa siinä paistaa leipää tai vaikka torttuja. Kun lämpö tippuu alemmas (jonnekin 150 asteen tienoille), voi kinkun laittaa uuniin. Sähköuunissa kinkku paistetaan tyypillisesti 125 C:n tienoilla, mutta leivinuunin kanssa on muistettava, että paistolämpötila laskee vähitellen sitä mukaa, kun uuni luovuttaa siihen varautunutta lämpöä. Hieman korkeampi alkulämpötila on siis ok.

Kinkku kannattaa laittaa uuniin matalassa vuoassa tai reunallisella leivinpellillä, mikäli sopiva vain löytyy. Näin paistoliemi saadaan talteen esim. kastikkeen valmistusta varten. Sitten vain odotellaan. Suuntaa-antava sääntö on, että aikaa kuluu tunti per kinkkukilo. Kannattaa kuitenkin joko tökätä uuninkestävä paistolämpömittari syvälle kinkkuun heti alussa tai avata uuni säännöllisesti ja mitata lämpötila esim. digitaalisella keittiölämpömittarilla.

Oppikirjat sanovat, että kinkku on valmis 75-77 C:ssä. Kinkun oikea kypsyys on kuitenkin hyvin subjektiivinen ja väittelylle altis aihealue. Pastanjauhajien mielestä kinkku on parhaimmillaan hivenen "ylikypsänä", n. 80-82 C:ssä. Silloin se on murenevan rapeaa ja suussasulavaa eikä harmaan nihkeää kuten kaupan tyhjiöpakatut leikkeleet.

Kun kinkku on haluamassasi kypsyydessä, sen voi halutessaan vielä kuorruttaa. Perinteinen sinappihuntu syntyy, kun sivelee kinkun reilulla kerroksella sinappia (ei mielellään kovin makeaa, esim. Turun vihreä on hyvä) ja ripottelee päälle korppujauhoja. Jos oikein haluaa tuunata, voi kuorrutteeseen painella neilikoita. Tässä vaiheessa leivinuuni on valitettavasti hiipunut liian kylmäksi, joten kuorrutus on viimeisteltävä sähköuunissa. 250 C ja niin pitkään, että pinta on kauniin värinen. Tähän menee tyypillisesti 10-15 minuuttia, kinkusta ja uunista riippuen.

Kinkkuviini

Pastanjauhajien joulupöytää on muutaman viime vuoden ajan juhlistanut lyömätön juhlaviini Zenato Ripassa Valpolicella Superiore (2001). Heti ensimmäisellä maistamiskerralla se muutti käsityksiämme italialaisista punkuista. Me kun olimme pitäneet niitä ohuina ja laimean mehumaisina! Tässä viinissä on kuitenkin makua ja ryhtiä - varsinkin kun hoksaa ottaa korkin pois hyvissä ajoin ennen nauttimista, jotta juoma ehtii tuulettua kunnolla. Tasapainoinen ja runsas maku toimii hyvin perinteisessä suomalaisessa joulupöydässä, jossa on melkoinen kirjo erilaisia makuja laatikoista sillien kautta itse asiaan eli kinkkuun.

Jouluviinivalintamme ei ole kovinkaan omaperäinen, sillä samaista pullotetta suositellaan yleensä näihin aikoihin joka puolella. Alkossakin Zenatot oli kasattu näytille heti ovisuuhun, mistä voi päätellä, että kauppa käy. Hinta on viinin huonoin puoli, sillä se kipuaa reiluun 17 euroon saakka. Mutta kerranhan sitä vain eletään ja joulua vietetään.

Kyseisestä viinistä on kirjoitettu hieman monitahoisempikin kuvaus tuoreehkoon Minulle läheistä -viiniblogiin. Kannattaa käydä kurkkaamassa.

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Kukkakaaligratiinia lohimedaljongin kera

Tuntikausien tavarataloryytymisen, jonottelujen ja jouluruuhkailun jälkeen oli pakko saada pannuun pikapikaa täytettä. Onneksi kalatiskiin oli leikelty ja esimaustettu valmiita lohimedaljongeja, jotka sitten shoppailun päätteeksi lennätettiin kotikeittiöön.

Kaverikseen lohi sai pikakokkaukseen mainiosti soveltuvaa kukkakaaligratiinia, jonka ohjetta oli testannut ja hyväksi havainnut Vaanilan koekeittiön valtiatar Ainailona. Tällä tavoin meitä kanttarelli-kukkakaaligratiinin tekoon ohjeistettiin: "Kanttarellipussikeitto, 3-4 dl vettä, 1 flora ruoka ja Koskenlaskija kanttarelli sotketaan yhteen, sörsseli kukkiksen päälle, juustoraastetta pintaan ja uuniin." Minä laitoin asteita 225 ja kypsentelin sapuskaa epämääräisehkön ajan paistumisastetta välillä kurkistellen. Periaatteessa gratinoinnin voi tehdä hyvinkin nopeasti kovalla lämpötilalla (grillivastuksia käyttäen), mutta kun kukkakaalit olivat tällä kertaa esikeittämättömiä, annoin niiden muhitella uunin lämmössä varmuuden vuoksi vähän pitempään.

Kun kukkakaalivuoka alkoi tuoksua valmiilta, kippasin kalan kuumahkolle paistinpannulle ja paistoin medaljongia aina parisen minuuttia puoleltaan kalan sivuseinämän paistoastetta samalla tiiraillen. Lohi ja kanttarellimainen kukkakaaligratiini muodostivat lautasella mainion liiton. Jos pikaruokakin on parhaimmillaan näin herkullista sorttia, niin kukapa tässä slow foodia enää kaipaakaan?

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Risotto sienistä ja simpukoista

Pastanjauhajien ruokapöytään valmistui taannoin suosikkirisottoani, johon ohjeen löysin puolisen vuotta sitten vanhoja ruoka&viini-lehtiä selaillessani. Käteen sattuneessa numerossa oli juttua nimenomaisen lehden sekä Abban järjestämästä parhaan merellisen iltapalan reseptikilpailusta, jonka voittajaksi tämä meren ja metsän antimista koottu risotto oli viitisen vuotta sitten onnistunut selviytymään.
Simpukka-sienirisotto

2 tölkkiä Abban simpukoita
300 g tatteja tai kantarelleja
300 g risottoriisiä
3 kevätsipulia
7–8 dl kala- tai kasvislientä
yhden sitruunan mehu
2 rkl kuivaa valkoista vermuttia
merisuolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
3–4 rkl voita
1 dl tuoretta raastettua parmesaanijuustoa
1 rkl tuoretta kirveliä silppuna
persiljaa
sitruunalohkoja

Valuta simpukat. Paloittele sienet, silppua kevätsipuli ja paista sieni-sipuliseos oliiviöljyssä kypsäksi. Varo sipulin tummumista. Sekoita joukkoon simpukat, mutta jätä muutamia simpukoita annoksen koristeeksi. Mausta sieni-simpukkaseos sitruunamehulla, merisuolalla ja valkopippurilla.
Sulata pari ruokalusikallista voita ja lisää joukkoon hiukan oliiviöljyä. Lisää riisi ja sekoittele sitä jonkin aikaa. Lisää riisin sekaan kuumaa kala- tai kasvislientä vähän kerrallaan ja anna kiehua kevyesti. Kun riisi on kypsää, lisää joukkoon sieni-sipuliseos kevyesti käännellen, vermutti, 1–2 rkl voita ja parmesaanijuusto.
Tarjoa risotto kuumana. Koristele tarjolle tuotaessa lopuilla simpukoilla, kirvelisilpulla, persiljalla ja sitruunalohkoilla. Lisukkeiksi hyvää sekaleipää ja vihersalaattia.
Tarjoile risoton kanssa kuivaa, vahvaa valkoviiniä tai kivennäisvettä.
Etenkin ammattilaiskokit ovat risottoriisin valinnassa usein hyvin tarkkoja. Hyllystämme löytyi suurin piirtein varttitunnissa kypsyvää De Ceccon Carnaroli-riisiä, mutta ilmeisesti Arborio olisi valinnaksi vielä optimaalisempi. Toteutimme reseptin tällä kertaa ilman kaupassakäyntiä, minkä takia meillä ei ollut laittaa ruokaan persiljaa eikä semminkään kirveliä. Vermutin lurautimme hätäpäissämme joukkoon jo ennen liemen lisäämistä, jotta sen maku ehti imeytyä sapuskaan paremmin.

Risottoa syödään Suomessa pastan tapaan pääruokana, kun taas Italiassa kyseiset sapuskat kiikutetaan pöytään yleensä alkupalojen jälkeen ja ennen pääruokaa tarjoiltavana väliruokana. Risottoon voi tunkea tukevoittavaksi elementiksi hyvinkin monenlaisia ainesosia vähän samaan tapaan kuin pizzaankin. Pastanjauhajien ruokapöydässä on syöty simpukkarisoton lisäksi erityisen hyvällä ruokahalulla salamirisottoa. Risottoa tulee tosin tehtyä sen maukkaudesta huolimatta hiukan harvakseltaan - se kun peijakas vaatii niin intensiivistä lieden äärellä notkumista ja nesteen lisäilyä, että innokkaampikin kotikokki meinaa jossain vaiheessa vähän väsähtää (epätoivon hetkellä kannattaakin poistua taktisesti keittiöstä ja jättää pienperheen toinen osapuoli kapustan varteen). Ideana siis on, että riisin pitää imaista aina edellinen nestemäärä itseensä ennen uutta lisäämiskertaa, ja tähän suttaantuu sitten tuo riisin kypsymisaika eli yleensä reilu vartti. Riisin kypsyyden saa parhaiten selville maistamalla.

Alkuperäinen ohje tähän vermutilla nesteytettyyn risottoon löytyy ruoka&viini-lehdestä nro 4. Muutkin kilpailuun osallistuneet merelliset iltapalareseptit vaikuttavat nyttemmin tarkasteltuina varsin lupaavilta. Ainakin anjovisrulla ja tonnikalavorschmack voisivat toimia maallisenakin iltapalana vallan mainiosti.

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Perinteinen pihvi on perimätiedon ja uskomusten summa

Silloin tällöin on ihan pakko saada perinteinen, reilu pihvi. Jos sopivaa lihaa on saatavissa, sellainen syntyy onneksi käden käänteessä. Raakakypsynyt, marmoroitunut sisäfile on varmimmin mureaa. Tavallisista ruokakaupoistakin tuntuu nykyisin saavan kotimaisen lisäksi argentiinalaista. Kannattaa kokeilla joka sorttia, niin löytää oman suosikkinsa.

Pihvin paistaminen alkaa ottamalla liha hyvissä ajoin (vähintään puoli tuntia ennen paistamista) huoneenlämpöön. Yleisin tälle kuultu selitys on, että lihasnesteet karkaavat kylmästä lihasta helpommin. Käytännössä kylmänä paistettu pihvi tulee mielestäni helpommin nuljun ja sitkaan makuiseksi. Lämmennyt pihvi taputellaan esim. talouspaperilla kuivaksi. Sitä voi samalla halutessaan hieman muotoilla nuijimalla kevyesti kämmensyrjällä tai nyrkillä.

Itse maustan pihvin tässä vaiheessa reilulla suolalla ja pippurilla. Maustamisesta on useita koulukuntia. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei suolaa saa missään nimessä laittaa ennen kuin vasta valmiin pihvin päälle. Toiset taas sanovat, ettei maustamisen vaiheella ole mitään merkitystä. Itse olen horjahdellut vakaumuksessani vuosien varrella sinne tänne. Tällä hetkellä suoritan suolauksen tosiaan tässä vaiheessa. Olen siinä uskossa, että näin maut imeytyvät lihaan jo paistovaiheessa optimaalisella tavalla.

Sitten paistamaan! Tässä en anna minkäänlaisille uskomuksille jalansijaa: raskas valurautapannu on paras. Se varaa lämpöä hyvin ja luovuttaa sitä lihaan nopeasti. Näin paistotapahtuman lämpötila ei notkahda liiaksi, kun pannua kylmempi pihvi tapaa raudan pinnan. Jos haluaa "grillirannut", voi käyttää parilapannua. Joka tapauksessa pannu kannattaa lämmittää aluksi hyvin kuumaksi. Rasvana käytän yleensä voin ja öljyn seosta. Pelkällä voillakin tulee hyvää. Puhtaalla öljyllä en lähtisi pihviä paistamaan. Siinä olisi jotenkin liian kasvismeininki. Pihvin kaltaisissa perusasioissa oikeaan tunnelmaan virittävä prosessi on miltei yhtä keskeinen kuin maukas lopputulos.

Kun pannu on kuuma, pihvi(t) nostellaan kyytiin. Kerralla ei kannata paistaa kahta-kolmea enempää, jotta pannun ja lieden kapasiteetti varmasti riittää. Kun pihvi on pannulla, älä sohi tai töki sitä hetkeen. Jostain syystä suomalaisten näkee usein hämmentävän hermostuneena kaikkea pannussa tirisevää. Kun liha saa olla hetken rauhassa paikoillaan, se todella paistuu eikä vain pyöri ja lämpene. Tavoittelemme lopputulosta, jossa pieni osa pinnasta on aavistuksen verran "karrella". Murean rapeaksi paistuessaan lihan pintakerroksen maku muuttuu yllättävän paljon. Pelkkä harmaa, sinänsä kypsä liha maistuu paistettunakin keitetyltä.

Tässä vaiheessa voit varovasti kurkistella toiselle puolelle, esim. paistinlastaa peilinä käyttäen. Kun väri on hyvä, pihvi kipataan ympäri. Aikoinaan tein sen lastalla, mutta nyttemmin olen ihastunut muovisiin keittiöpihteihin. Niillä paksua pihviä on näppärä pyöritellä siten, että reunat ja päädytkin saa paistettua ruskeiksi.

Kun pihvi on saanut joka puolelta väriä ja pinta on riittävän ruskea, on loppukypsytyksen aika. Sen voi suorittaa joko pannulla tai uunissa. Jos jatkat pannulla, pudota lämpötilaa niin ettei pinta paistu liikaa ja pala karrelle. Oikean kypsyyden oppii pienellä harjoittelulla tunnistamaan naputtelemalla pihviä varovasti esim. edellämainittujen pihtien kärjellä. Kun pihvi alkaa kypsyä, se "napakoituu" havaittavasti. Tarkkoja paistoaikoja on vaikea antaa, kun lopputulos riippuu niin paljon pannusta, liedestä ja lihasta. Reilun tuuman vahvuinen pihvi on yleensä mehevän medium paistuttuaan 2-4 minuuttia per puoli.

Jos jatkat ruskistuksen jälkeen uunissa, hyvä lähtökohta on 200 C ja 10-15 min. Uuni on kätevä, jos syöjiä on enemmän kuin se 2-3, joka määrä pihvejä pannuun oli kerralla lupa laittaa. Uunissa kaikkien pihvit valmistuvat samaan aikaan.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Jouluista jälkiruokaa

Luulin jo naputelleeni Pastanjauhantaan jokaikisen kotoa periytyvän joulureseptin (paitsi kinkkuun minä en sekaannu), mutta ehei - jälkiruokaosasto loistaa vielä poissaolollaan. Kyseessä on Victorian kiisseli, jota ennen muinoin suurieleisempiä perhejouluja viettäessämme askartelimme joulupöytäämme melkoisella tohinalla. Victorian kiisseli on perinteinen englantilainen jälkiruoka, joka on peräisin (ylläri-ylläri) kuningatar Victorian illallispöydästä. Kiisseli on tosin meillä ollut perinteistä puolukkasoppaa ja Victorian herkku itsessään liivatteilla aikaansaatua riisipuurohyydykettä, jonka makuun sitruuna sekä vanilja antavat mukavaa pirskausta. Tässäpä sitten ohje:
Victorian kiisseli

1½ dl puuroriisiä
3 dl vettä
6 dl maitoa
¾ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
sitruunan mehu
raastettua sitruunan kuorta
3 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa

Pane riisit suolalla maustettuun veteen. Kun vesi on imeytynyt, lisää maito ja keitä puuroksi. Anna puuron jäähtyä ja mausta se sokerilla, sitruunan mehulla ja kuorella sekä vaniljasokerilla. Pehmitä liivatteita kylmässä vedessä noin viisi minuuttia ja sulata ne kuumaan maitoon tai vesitilkkaseen. Lisää puuroon vatkattu kerma ja liivatteet. Kaada seos huolellisesti voideltuun rengaskakkuvuokaan hyytymään (hyytymisaikaa saa varata ihan reilusti). Kasta vuoka kuumaan veteen ennen kumoamista. Tarjoa puolukkakastikkeen kanssa.

Olisipa hauska tietää, kuinka moni kolmikymppinen kokkaa vielä vanhojen Kotitalous-kirjojen tahtiin. Minä olen aikoinani oppinut tekemään puolukkakiisseliä yläasteella, ja kukapa nyt hyväksi havaitusta reseptistä luopuisi:
Marjakiisseli (neljän oppilaan annos)
6 dl laimennettua mehua
3 rkl perunajauhoja
n. 1/2 dl sokeria
n. 2 dl marjasurvosta

Mittaa laimennettu mehu, perunajauhot ja sokeri kattilaan ja sekoita hyvin puuhaarukalla. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää marjasurvos varovasti sekoittaen. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja ripottele pinnalle sokeria kuortumisen estämiseksi.

Viime päivinä Pastanjauhantaan päätyneissä googletuksissa eivät ole loistaneet niinkään rosollit ja joululaatikot, vaan sen sijaan ihmiset ovat etsiskelleet täältä kiihtyvällä tahdilla ohjeita punajuuripaistokseen sekä puolukkakakkuun. Molemmat ovatkin kyllä harvinaisen toteuttamiskelpoisia reseptejä ja erityisen suositeltavia herkkuja näin jouluviikollekin. Kiitokset vaan vielä kerran mainioista ohjeista Emmalle ja celelle.

sunnuntaina, joulukuuta 18, 2005

Uunituore herkkublogi

Kylläpä ruokablogien ystäviä nyt hemmotellaan, kun kiinnostavia uutuuksia on alkanut putkahdella Blogistaniin lähes viikoittain. Poikkeuksellisen kiintoisalla thaisalaatin ohjeellaan pastanjauhajia taannoin piristänyt Antti on nimittäin perustanut oman herkkublogin. Vauhdikkaasti aloittanut Doughboy hallitsee hieman eksoottisemmatkin sapuskat, joten mikäs sen hauskempaa, kuin päästä hänen reseptiensä myötä makumatkailemaan maailman ympäri. Eli kipin kapin kaikki uunituoreen uutukaisen kimppuun!

Helppo ja herkullinen chutney-kana

Lupailin joskus muinoin esitellä Pastanjauhannassa eteläafrikkalaista kokkausta, ja nyt viimein ryhdyimme sanoista tekoihin. Alku oli oikein lupaava: Lehla Eldridgen eteläafrikkalaisesta keittokirjasta valikoitui kokkauslistalle näin ensialkuun helppo ruokalaji nimeltään Flora's Chutney Chicken. Sapuskaa luonnehditaan kirjassa herkulliseksi Cape Malay -vaikutteiseksi xhosa-murkinaksi. Tässä siitä sovellettu suomennos:
Flora's Chutney Chicken

12 pientä kuorittua perunaa
1,25 dl vehnäjauhoja
1 murskattu kanaliemikuutio
puoli kiloa isohkoja kananpaloja
voita taikka oliiviöljyä paistamiseen
mietoa curry-jauhetta
2,5 dl makeaa hedelmächutneytä
1 rkl lihafondia
1/2 litraa maitoa
suolaa ja pippuria

Keitä perunoita noin seitsemän minuuttia. Sekoita lautasella jauhot ja murskattu kanaliemikuutio. Pyörittele kananpalat huolellisesti jauhoseoksessa. Kuumenna voi pannulla melko kuumaksi ja ruskista kananpalat kunnolla joka puolelta. Siirrä kanat uunivuoan keskiosaan ja asettele keitetyt perunat kanojen ympärille. Sekoita chutney, curry, lihafondi sekä maito kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos kanojen ja perunoiden päälle. Chutney-kanaa paistetaan tunnin verran 180-asteisessa uunissa.
Ohjeessa suositeltiin tarjoilemaan ruoka riisin ja vihannesten kanssa, mutta me jätimme riisit keittämättä, kun sapuska tuntui jo yksistäänkin niin ruokaisalta. Ruoka näytti lautasella melko tavalliselta lihakastike-peruna-yhdistelmältä, mutta se toden totta maistui monta kertaa herkullisemmalta. Kana oli imenyt haudutuksen aikana uskomattoman paljon makuja itseensä. Perusmeininki oli sopivalla tavalla mausteinen ja chutney toi ruokaan sopivasti raikkautta. En osaa ruuan makua tuon paremmin selostaa - kannattaa kokata ja maistaa itse.

Mistä ruoka, sieltä juoma - eli ruokajuomaksi nautimme luonnollisesti eteläafrikkalaista viiniä. Lasiin kaadettiin Pinotage- ja Shiraz-rypäleistä tehtyä Dumisania. Dumisani on xhosan kieltä ja tarkoittaa ylistystä. Onneksi luin koulussa pitkän xhosan, niin osasin tuonkin noin helposti suomentaa. Sama asia oli tosin sattumalta mainittu myös Dumisani-pullon etiketissä, mikä onkin hyvä, koska kaikki eivät välttämättä osaa xhosaa.

En nyt voi sanoa perehtyneeni eteläafrikkalaiseen keittotaitoon vielä mitenkään syvällisemmin, mutta kovasti se näyttää saaneen vaikutteita eri puolilta tulleilta siirtolaisilta. Esimerkiksi Intian suunnalta kulkeutuneita ruokakäytäntöjä on Etelä-Afrikassa kosolti.

lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Joululahjavalvojaiset

Pastanjauhajien sapuskaharrastus on huomattu lähipiirissä kaikesta päätellen jo jonkin aikaa sitten, koska parina viime jouluna olemme saaneet lahjaksi ainoastaan kokkailuvälineistöä. Parhaita pukin tuomia lahjoja on ollut Römertopfin pata, joka on tosin viime aikoina ollut valurautapataa hieman vähemmällä käytöllä sen vuoksi, ettei savipataa voi oikein laittaa leivinuuniin.

Myös ruokalahjoja on mukava antaa (ja saada). Ruokalahjat sopivat vähän kevyemmällekin kukkarolle, ellei sitten sorru ostamaan vaikkapa valmiiksi pakattua herkkukoria. Esimerkiksi paketillinen hauskasti pakattua pastaa ja purkillinen pestoa riittävät jo pienen herkkuhetken järjestämiseen. Minä ilahtuisin suunnattomasti muutamasta huolella valitusta tomaattisäilykepurkista, mutta en ehkä kuitenkaan menisi antamaan niitä muille. Jos rahaa on käytettävissä lahjaa varten hieman enemmän, kannattaa kasata viemiseksi vaikkapa juustotarjotin, jossa on juustolaudan ja -veitsen lisäksi sikermä juustotiskistä valikoituja herkkuja. Ruokalahjoja voi toki tehdä myös itse. Perinteisen joulusinapin lisäksi voisi keittää kavereilleen vaikka tätä jännittävänkuuloista appelsiinista ja chilistä tehtävää hilloa.

Ruokalahjojen ohella ykkösostoksia joulupakettiin ovat kirjat ja etenkin lautapelit. Pastanjauhajien lautapelikokoelmien uusin tulokas on Menolippu, jota ei suotta ole valittu vuoden 2005 perhepeliksi. Junailupeli toimii vallan mainiosti näin pienperheessäkin - miten ratojen rakentelu Amerikan mantereelle voi ollakin niin jännittävää ja viihdyttävää puuhaa? Myös Alhambra on talouteemme hankittu, mutta ei ole vielä ehditty testaamaan. Jouluna kannattaa viihdyttää itseään pelaamisen ohella myös hyvillä kirjoilla. Koska minä saan yleensä lahjaksi korkeintaan keittokirjoja, haalin joululukemiston kokoon omin nokkineni. Lukulistalla on tällä hetkellä ainakin Villa Lanten ystävien Herkullista historiaa, joka alustavan vilkaisun perusteella on täynnä asiantuntevia Italia-henkisiä ruoka-artikkeleita. Lisäraporttia kirjasta tulossa ehkä tuonnempana.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Paolan perunacurry

Herkkuruuistaan tunnettu Paola toi pastanjauhajien joulukuiselle kokkauslistalle perunacurryn. Tämä sapuska on vallan veikeä, kun perussuomalainen peruna ja porkkana pääsevät tekemään pannulla tuttavuutta eksoottisen currytahnan ja kookoksen kanssa. Reseptin lähettäjä suosittelee tekemään perunacurrya isomman satsin kerrallaan, koska seuraavilla lämmityskerroilla maku vain paranee.

Perunacurry

2 cm pala tuoretta inkivääriä
7-8 valkosipulin kynttä
iso sipuli
pikku tilkka öljyä
2 rkl mietoa currytahnaa
1/3 tuubi tomaattipyrettä (tai pari pientä purkkia)
5-6 isohkoa perunaa
3 porkkanaa
purkki kookosmaitoa

Kuutioi kuoritut perunat ja porkkanat sopiviksi suupaloiksi sekä kuori ja silppua sipulit ja inkivääri. Kuullota inkivääri ja sipulit öljyssä, lisää currytahna ja sekoittele tovi. Heitä sitten joukkoon tomaattipyre, perunat ja porkkanat, sekoita hyvin. Lopuksi kaada mukaan kookosmaito ja anna hautua kannen alla kunnes perunat ovat kypsiä.

En tiedä, miltä tämän ruuan pitäisi näyttää, kun en ole koskaan aiemmin kuullut edes puhuttavan perunacurrysta. Oma versioni lienee ainakin liian punaista, koska ylitin taktisesti tomaatin ohjeellisen määrän. Valkosipulin määrän puolestani alitin (joskin omat kynteni olivat melkoisen pulleita, eli eiköhän niitä tullut riittämiin).

Olipa kyllä jälleen kerran hyvältä tuoksuva ja maistuva ruoka. Kannattaa ilman muuta kokeilla, jos haluaa syödä perunaa hieman totutusta poikkeavalla tavalla. Mikäli joku on vailla muunteluvinkkejä, niin perunacurryyn näytetään laitettavan usein myös kukkakaalta. Mistä tulikin mieleeni, että kukkakaali ei ole vieraillut keittiössämme aikoihin. Kukkakaaligratiini voisikin olla pitkästä aikaa maullaan.

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Lindströmin pihvit

Taannoisen punajuuripiirakan kommenttiosastolla tuli puhetta Lindströmin pihveistä. Kyseessähän on parhaimmillaan ihan loistava ruoka, joka kuitenkin minun keittiövuorollani epäonnistuu välittömästi. Olen aina aiemmin sortunut Lindström-ohjeiden kanssa liialliseen kikkailuun, joten kokeilin tällä kertaa mahdollisimman riisuttua versiota. Yhdistin kulhossa 400 grammaa jauhelihaa, muutaman raastetun etikkapunajuuren, yhden munan, pannulla pyöräytetyn silputun sipulin sekä ropsauksen verran suolaa ja pippuria.

Tarkoitukseni oli paistaa punajuuripihvit pannulla voissa (tähän saakka olen paistanut ne uunipellillä ilman rasvaa) - mutta voi! Jääkaappitonttumme oli syönyt ainokaisen voipakettimme jämät suihinsa (tai sitten käytin paketin mutkassa piileskelleen viimeisen voinokareen lauantaiseen bataattivaahtoon), minkä seurauksena huomasin olevani voittomassa tilanteessa. Ei auttanut muu kuin paistaa lindströmit oliiviöljyssä, mikä ei välttämättä auttanut pääsemään kaikkein muhevimpaan lopputulokseen. Pihvit eivät myöskään pysyneet kovin hyvin koossa, minkä lisäksi tein niistä ehkä hivenen liian paksuja. Suolaakin olisi saanut olla enemmän. Voi murheenkryynit. Ei mennyt taaskaan ihan nappiin.

Mutta yrittänyttä ei onneksi laiteta. Seuraavalla kerralla voisin testata tätä oululaisten makupalakokkien reseptiarkistosta löytyvää Lindström-ohjetta:
Lindströmin pihvit

800 g jauhelihaa
2 munaa
n. 200 g punajuuriraastetta
1 sipuli
2½ dl korppujauhoja
4 dl kuohukermaa
aromisuolaa
grillimaustetta
kuminaa
paprikajauhetta

Sekoita ainekset ja anna taikinan turvota 10-15 minuuttia. Paista pannulla voissa kauniin väriseksi.

Olen selvästi ajautunut viime päivinä blogimme yksinhuoltajaksi. Pitää patistaa Pippurimyllykin viimeistään viikonloppuna postauspuuhiin.

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Piparkakut

Jouluruuat ovat aloitteleville pariskunnille lähes poikkeuksetta jonkinasteinen kiistakapula, kun kumpikin osapuoli on tottunut kotikodissaan oman joulupöytänsä makuihin eikä ole valmis tinkimään omista mieltymyksistään piiruakaan. Meillä on Pippurimyllyn kanssa poikkeavat näkemykset oikeastaan vain piparkakuista. Ukkoni mielestä piparin pitää rapsahtaa, kun taas itse olen tottunut hieman pehmeämpään lopputulokseen. Tosin nyt olen ilmeisesti pyörtämässä omaa piparkakkukantaani, koska päädyin julkaisemaan Pastanjauhannassa sen hieman rapsahtavamman version (kuvan piparkakut on ostettu kaupasta, eli niillä ei ole mitään tekemistä tämän reseptin kanssa):
Paraisten piparkakut

1 dl siirappia
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta

250 g voita
2 ¼ dl sokeria
1 muna
6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Kiehauta siirappi ja mausteet kattilassa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää jäähtynyt siirappiseos sekä muna voivaahtoon. Yhdistä sooda vehnäjauhoihin ja kaada jauhot taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua ja maustua kylmässä yön yli. Kaaviloi taikina ohueksi, noin 2 mm:n paksuiseksi levyksi ja painele levystä muot(e)illa piparkakkuja. Paista 200 asteessa noin viisi minuuttia.
Piparin juuriin voi käydä tutustumassa täällä. Maistuvaa joulun odotusta!

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Reseptikilpailu ratkennut

Pastanjauhannan reseptikilpailu oli erinomaisen hyvä idea (ilmankos, kun sen itse keksin). Oli mahdottoman hauskaa päästä panemaan pataan muiden jo valmiiksi testaamia ja hyviksi havaitsemia ruokia. Myös reseptien monipuolisuus ilahdutti - pääsimme kokkaamaan kaikenlaista pyttipannusta aina aurajuustopiirakkaan asti.

Sen sijaan ei ollut kovinkaan hauskaa yrittää panna kilpailureseptejä paremmuusjärjestykseen, koska kaikkia niitä oli mukava kokata ja jokaisen lopputuloksena syntyi maukasta syötävää. Ongelmia voittajan nimeämisessä tuotti myös pastanjauhajaperheemme toisistaan sangen poikkeavat ruokamieltymykset. Siinä missä minä tykkään sählätä wokkipannun ääressä, Pippurimylly loihtii lautaselleen mieluummin kalakeittoa tai lammaspataa. Voittajan valinnassa korostuikin lopulta herkullisuuden lisäksi reseptin kiinnostavuus ja tuoreus – kuka kilpailijoista toi ruokapöytäämme jotain sellaista, mitä emme olisi muuten tulleet testanneeksi.

Kilpailun voittajaksi valikoitui lopulta Jane, jonka ahvenfile-ohje tarjosi meille kalaruokien maailmaan aivan uudenlaisia näkymiä. Ruoka oli puikulaperunoita myöten loppuun asti harkittu kokonaisuus ja kerrassaan herkullinen lisä pienperheemme tuleviin ruokahetkiin. Voittajan kannattaa kipaista laittamaan yhteystietonsa sivupalkissa näkyvään pastanjauhantaa-osoitteeseen, niin panemme muhitteluhenkisen keittokirjapalkinnon samoin tein tulemaan.

Suurimman yleisönsuosion reseptillään lienee saavuttanut jälleen kerran Paola_, jonka makoisa thai-henkinen kookoskanakeitto on päätynyt jo useammankin lukijamme kattilaan. Hän on näin ollen ansainnut kunniamaininnan ja kumarruksen. Kaikille muille osallistujille myönnämme tasapuolisesti pastanjauhajien respektipalkinnon. Hienoa, että osallistuitte ja ilahdutitte meitä resepteillänne. Toivottavasti teette sitä jatkossakin. Uusi kilpailu odotettavissa jossain vaiheessa kevätpuolella.

Tomaattinen pastakastike

Viime viikolla julkaistu pastapostaus poiki niin kivoja kastikevinkkejä, että oli pakko kaivaa jälleen kerran pastatarvikkeet esille. Kyhäsin ohjeistuksen perusteella omanlaiseni version niistä aineksista, joita keittiössämme sattui olemaan.

Pyöräytin pannulla oliiviöljyssä sangen rouheaksi pilkottua valkosipulia sekä sipulia. Lisäsin purkillisen paseerattua tomaattia ja tomaattipyrettä, raastettua porkkanaa sekä runsaasti mausteita, mukaan lukien ropsautuksen sokeria. Muhittelun jälkeen hurautin viime tingassa sekaan vielä purkillisen säilykesimpukoita. Kapriksia tai oliiveja oli tarkoitus laittaa myös, mutta kaikkea ei voi muistaa. Tosin tomaattikastike kannattaa pitää aika yksinkertaisena, joten ehkäpä unohdus ei koitunut kovin suureksi haitaksi. Pastakastikeideat ovat jatkossakin enemmän kuin tervetulleita.

maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Lämmintä leipää

Leivinuunissamme paistui menneellä viikolla jälleen kerran rapeakuorista focacciaa. Taikina kaulittiin soikiloiksi (<1 cm paksuiksi), minkä jälkeen paineltiin sormilla kuoppia leivän pintaan. Päälle kunnon loraus oliiviöljyä, silputtuja tai kuivattuja yrttejä sekä ripaus suolaa myllystä. Kohotettiin 2-3 cm:n paksuiseksi ja eikun kuumaan leivinuuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Lämmöllä ja ajalla voi säätää leivän koostumusta. Kuuma uuni ja lyhyt paistoaika tekevät kuoresta pizzamaisen rapean samalla, kun sisus jää kuitenkin mehevän pehmeäksi. Yleensä juuri tämä on haluttu lopputulos. Hyvin maistui balsamico-oliiviöljyseokseen dippailtuna.

Pikkujoulumurkinaa

Pastanjauhajien kotipikkujoulu on onnellisesti takanapäin. Ruoka onnistui varsin hyvin, vaikka itse sanonkin. Hyvinhän tuo näytti uppoavan vieraisiinkin. Ruokakulhot tyhjenivät ihan kiitettävästi, mikä tosin saattoi johtua osaltaan siitäkin, että ruokaa olisi saanut olla himpun verran enemmän. Sen siitä saa, kun yleensä kokkaa vain kahdelle hengelle.

Pääruuaksi paistoimme elämämme ensimmäisen kalkkunan. Saimme inspiraation jouluisesta GoodFood-lehdestä, jonka hankkimista suosittelen kaikille joulumielisille herkkusuille. Kalkkunan sisälle ahdettiin kaksi puolitettua sitruunaa sekä nahan alle tungettiin mössö, joka syntyi mascarponesta, silputusta pekonista, parin sitruunan raastetusta kuoresta sekä puolikkaasta puntillisesta timjamia ja rosmariinia. Oma sipulipedillä paistettu kalkkunamme valmistui vajaassa parissasadassa asteessa reilussa kolmessa tunnissa. Keittiölämpömittarilla kypsyys on helppo todentaa. Kun liha on paksusta kohdasta hieman vajaassa 80 C:ssä, otetaan lintu uunista. Lopputulos oli suorastaan häkellyttävän hyvä. Kyllä oli mehevää ja makoisaa. Kastiketta emme erikseen tehneet, mutta mangochutney ajoi hyvin asiansa kalkkunan kyydittäjänä.

Kalkkunapaistin kaveriksi loihdittiin bataattivaahtoa, punajuuripaistosta sekä punaviinisipuleita. Bataattivaahto valmistetaan hieman samaan tapaan kuin perisuomalainen pottuvoi. Lohkotaan kaksi kuorittua bataattia, pala selleriä sekä silputaan purjo, minkä jälkeen ainekset keitetään kattilassa kypsäksi. Sitten vaan köntti voita sekaan ja sauvasekoitinkäsittelyn kautta pöytään. Emman suosittelema punajuuripaistos osoittautui pöydässä varsinaiseksi hitiksi - punajuuren ja aurajuuston yhdistelmä on tässä sapuskassa parhaimmillaan:
Punajuuripaistos

6-8 punajuurta
1/2 purjo
1 sipuli
2 dl kermaa
100-200 g aurajuustoa
1/2 sitruunan mehu
1 tl hunajaa
1 rkl kapriksia
mustapippuria, muskottipähkinää (yrttimausteita, jos siltä tuntuu)

Keitä punajuuret, kuori ja viipaloi. Laita viipaleet voideltuun uunivuokaan. Paista sipuli ja purjo öljytilkassa, lisää loput ainekset ja anna muhia hetki. Kaada seos punajuurten päälle ja kypsennä 200-asteessa n. 30 min. (jos näyttää kuivahtavan, niin päälle voi laittaa kannen tai foliota.)
Talvipunajuurten keittoon saa varata sitten reilusti aikaa - itse jouduin lisäämään vettäkin pariin otteeseen, ennen kuin sain punajuuret kunnolla kypsiksi.

Ruokajuomaksi nautittiin muutamankin sorttista punaviiniä. Hupsis tupsis huppeli hupsis. Hauskaa oli, kiitokset vieraille.

sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Herne nenässä

Nyt on aika vetää porukalla herne nenään. Ruokablogien joukkoon on nimittäin putkahtanut espanjalaista sapuskaa tarjoileva ja kadonneita reseptejä metsästävä uutukainen. Kyseessä on Barcelonassa asuvan Kafkakosken reseptinurkkaus, joten asiantuntemusta aiheeseen varmasti löytyy. Eli jos olet kiinnostunut espanjalaisista herkuista kuten sangriasta tai tapaksista (ja kukapa ei olisi?), niin kannattaa käydä kurkkaamassa.

Rosolli

Olen tehnyt rosollia elämäni aikana lukemattomia kertoja ja huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa, että minulla on reseptivihkoni jouluosastolla siihen oikein ohjekin. Olen tähän saakka pilkkonut aineksia aina fiiliksen mukaan. (Oma fiilikseni ohjaa yleensä laittamaan salaattiin ylimääräisiä suolakurkkuja.) Mutta jos joku haluaa toteuttaa itseään täsmällisemmin, niin tällaisia aineksia siihen tulee:

Rosolli

4-5 perunaa
4-5 porkkanaa
4-5 pientä punajuurta
1 suolakurkku
1 sipuli
1 hapan omena
persiljaa (häh?)
suolaa, valkopippuria

Keitä kasvikset kuorineen kypsäksi ja anna niiden jäähtyä kunnolla. Kuori ja kuutioi kasvikset, sekoita keskenään. Lisää hienoksi pilkottu sipuli, kuutioitu kurkku (tai kurkut!) ja omena. Mausta. Lisää viimeksi hienoksi hakattu persilja. Rosollin voi koristella hienoksi hakatulla keitetyllä munalla.

Rosollin kastike

1/2 dl kermaa
1/2 tl sokeria
suolaa
muutama tippa etikkapunajuurten lientä

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää mausteet. Tarjoa rosollin kanssa.

Rosollin kastike on hauska lisä joulupöytään. Kastikkeen väriä voi säätää pinkistä hieman voimakkaamman punaiseksi punajuurilientä lisäämällä.

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Uuniperunat

Kuten edellisen postauksen kuvituksestakin voi päätellä, täällä on tällä viikolla syöty uuniperunoita. Uuniperunat ovat meillä melkoista luottoruokaa. Niitä on mukava tarjota epämääräiseen aikaan saapuville vieraillekin - sen kun vaan vääntää tarvittaessa lämpöä pienemmälle, niin potaatteja voi haudutella uunissa pitempäänkin.

Uuniperunoiksi noukitaan kaupan vihannestiskistä (tai vaihtoehtoisesti kellarin perunalaarista) isoja punaisia rosamunda-perunoita. Perunat pestään ja kuivataan ja pannaan uuniin. Teinivuosina tapanani oli leikata perunat pituussuunnassa puoliksi ja ripotella öljytetylle leikkuupinnalle suolaa, kuminaa ja paprikaa. Aikuisvuosinani olen sen sijaan suosinut kokonaisia uuniperunoita. Jotkut kääräisevät perunat folioon, mutta minä tyydyn yleensä vain leikkaamaan niiden pintaan ristikkäisviillot (viiltelemättömät perunat voivat räjähtää uunissa) ja panemaan ne uunipellille viiltelypuoli ylöspäin. Asteita uuniin meiningistä riippuen 150 tai 175 ja kypsytysaika perunoiden koon ja tilanteen mukaan. Puolessatoista tunnissa pitäisi tulla valmista.

Yksinkertaisemmillaan uuniperunan voi nauttia maustevoin kanssa, mutta muunkinlainen täyte on makoisa. Hyviä ohjeita löytyy tietenkin Ruokalasta. Monet ovat tykänneet etenkin tuosta täytteestä, johon tulee purkillinen ranskankermaa, 100 grammaa kuutioitua savukinkkua, yksi kuutioitu maustekurkku, pieni hienonnettu ja pannulla kuullotettu sipuli sekä luraus sinappia. Niin ja suolaa ja pippuria tietenkin myös.

Uunissa viillot ovatkin ehkä hieman auenneet, ja perunaa kevyesti puristamalla se aukenee lisää. Sitten päästäänkin jo lusikoimaan täytettä (tai sitä maustevoita) perunan sisuksiin. Nautitaan pikkulusikalla.

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Perunalaatikko

Julkaisen lanttu- ja porkkanalaatikkoreseptien jatkoksi yleisön pyynnöstä vielä perunalaatikonkin ohjeen. Perunalaatikko ei ole ollenkaan vahvinta alaani eikä se ole toistaiseksi ollut kovinkaan olennainen osa joulupöytäämme, mutta tällä tavalla valmistettuna minä olen sitä syönyt:
Perunalaatikko

1,5 kg perunoita
vettä, suolaa
puoli litraa maitoa TAI keitinvettä + 1 dl maitojauhetta (ainakin osa nesteestä kannattaa toki korvata kuohukermalla, niin tulee mehevämpää)
runsas desilitra vehnäjauhoja
2 munaa
3 tl suolaa
2 rkl sokeria
raastettua muskottipähkinää
voinokareita
korppujauhoja

Keitä kuoritut perunat kypsäksi vähässä suolalla maustetussa vedessä. Survo perunat kuumina. Lisää joukkoon ensin vehnäjauhot, sitten muut aineet. Kaada valmis seos voideltuun vuokaan. Ripota päälle korppujauhoja ja voinokareita. Anna laatikoiden hautua miedossa uunin lämmössä (150–175 astetta) 2–2,5 tuntia.
Imelletyn perunalaatikon salaisuutta etsiessäni huomasin, että peruna-vehnäjauhoseosta seisotetaan yleensä lämpimässä paikassa liinalla peitettynä muutaman tunnin ajan ennen muiden aineiden lisäämistä - ehkäpä samaa voisi soveltaa tuohon omaankin ohjeeseeni. Perusteellisempi tutkielma aiheesta löytyy esimerkiksi Mealta. Muutkin hämäläiseen imeltämistapaan perehtyneet perunalaatikkotaiturit voivat halutessaan opastaa kommenttipuolella meitä kokemattomampia oikeanlaisen laatikon valmistamiseen.


pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails