keskiviikkona, marraskuuta 30, 2005

Mehevä punajuuripiirakka

Innostuin taas tässä piirakan paistoon. Tämä ohje on viihtynyt reseptivihkoni punajuureen tahriintuneella sivulla jo useiden vuosien ajan. Kesällä tämä on perinteisesti hyvää piknik-syötävää, mutta upposipa se näköjään jauhantaosastoomme näin talvellakin.

Punajuuri-jauhelihapiirakka

Sulata 400 gramman paketti Sunnuntai-pakastepiirakkataikinaa (muukin merkki käynee, mutta täytteet on mitoitettu Sunnuntai-taikinapalan mukaan). Jätä reunasta pieni pätkä taikinaa sivuun koristeita varten. Jaa taikina kahteen osaa ja kaulitse se n. 15 x 35 cm levyiksi. Käytännössä piirakat kannattaa tehdä sen kokoisiksi, että ne mahtuvat paistumaan samalla pellillä vieretysten.

Täyte:
400 g jauhelihaa
1–2 sipulia
3–4 punajuurta (=n. 2 dl raastetta)
100 g savuporosulatejuustoa
n. 1 tl suolaa
1 tl valkosipulista yrttiseosta / viherpippuria
½ dl persiljaa

Hienonna sipuli ja raasta punajuuret. Ruskista jauheliha pannulla, lisää sipulit ja kypsentele. Lisää loput täyteainekset pannuun ja anna juuston sulaa. Levitä täyte taikinalevyille. Käännä reunoja hieman ylöspäin niin, että lopputulos muistuttaa punajuuritäytteellä lastattua venettä. Askartele päälle ylijäämätaikinapalasta kuvioita. Voitele munalla ja koristele esim. kaurahiutaleilla.

Paista piirakoita 20–30 minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla. Piirakka on mielestäni parhaimmillaan hieman jäähtyneenä, koska silloin maut ovat ehtineet jossain määrin tasoittua.

tiistaina, marraskuuta 29, 2005

Jännä puolukkakakku

Cele osallistui reseptikilpailuumme jännittävällä puolukkakakun ohjeella. Puolukat toimivat makeissa leivonnaisissa mainiosti. Tässä kakussa happoisat marjat kohtaavat kermaisen mehevän täytteen ja tekevät lopputuloksesta vastustamattoman maistuvan.
Puolukkakakku

pohja:
300g tummia keksejä murskattuna (yleensä kaikki tummat keksit on täytekeksejä, joten dominoita ja täytteet pois)
100g voita

täyte:
2dl kuohukermaa
2dl maitorahkaa
1dl mangososetta (piltti)
1dl maustamatonta tuorejuustoa
2dl sokeria
1rkl vaniliinisokeria
8 liivatelehteä
0,5dl vaaleaa mehua

hyytelö:
5-6dl puolukoita
3dl vaaleaa mehua
1dl hyytelösokeria

Kakku on tarkoitus tehdä pyöreään irtopohjaiseen vuokaan. Vuuan pohjalle kannattaa pistää leivinpaperi niin kakun saa helpommin irti pohjasta
Voi sulatetaan ja sekoitetaan keksijauheeseen. Keksimurska painellaan vuuan pohjalle.
Kerma vatkataan vaahdoksi, sekoitetaan joukkoon maitorahka, mangosose, tuorejuusto ja sokerit. Liivatelehdet liotetaan ensin kylmässä vedessä, puristetaan kuiviksi ja liuotetaan kiehuvan kuumaan mehuun. Liemi sekoitetaan kermamönjään. Sitten täyte kaadetaan keksipohjalle ja pistetään kakku hyytymään jääkaappiin.
Kun se on hyytynyt, pannaan puolukat kakun päälle, tehdään mehusta ja hyytelösokerista hyytelöliemi ja kaadetaan se puolukoiden päälle. Lopuksi annetaan hyytyä jääkaapissa esimerkiksi yön yli.
En ole ollenkaan kokenut kakkuleipuri, minkä osoituksena taloudestamme ei löytynyt irtopohjaista vuokaakaan. Semmoinen on tosin ollut ostoslistalla jo pitemmän aikaa, koska monien reseptien toteuttaminen on vuosien varrella tyssännyt kyseisen vuuan puutteeseen. Joten tie vei vuokakaupan kautta ruokaosastolle, josta poimin mukaani muun muassa tummia täytekeksejä, pilttipurkin sekä liivatelehtiä.

Itse kakku syntyi sangen mutkattomasti, kun uuniakaan ei tarvittu lainkaan. Dominoiden kanssa räpistellessä meni toki hetkisen verran aikaa, mutta sen jälkeen leipomus eteni omalla painollaan muiden keittiöhommien ohessa. Kuvia en ehtinyt kakusta juurikaan räpsiä (kun piti kiikuttaa se saman tien vieraille syötäväksi), mutta jospa noista nyt suurin piirtein ilmenisi, minkälaisen viritelmän sain aikaiseksi. Hyydytykset muodostavat jälkiruuissa aina pienen jännitysmomentin, mutta hyvinpä nuo kerrokset onneksi jämähtivät.

Tämä raikas puolukkaviettelys sopisi mielestäni korvaamaan vaikka joulupöydän tunkkaisehkot luumu/suklaaviritykset. (Vaikka eihän tämäkään kakku tietenkään ihan kevyimmästä päästä ole.)

maanantaina, marraskuuta 28, 2005

...kaikki kampelat ja kolme kuhaa

Nimimerkki Kuha toi pastanjauhajien kokkauslistalle uuden tuttavuuden, itse kehittelemänsä kuhakeiton reseptin. Sopan salaisuutena on viini, joka antaa keitolle mainiosti makua. Tätä sapuskaa voisikin luonnehtia sanoilla "se hieman juhlavampi kalakeitto". Keitosta riittää neljään annokseen, ja näin se tehdään:

Kuhakeitto

1 kuha
1-2 sipulia
½ purjoa
3-4 porkkanaa
(½ fenkolia)
1 l kalalientä
6 perunaa
1½ dl kuivaa valkoviiniä
mustapippuria myllystä

Fileoi kuha. Laita pää, evät ja selkäranka lohkotun sipulin kanssa kylmään veteen. Keitä kalalientä reilu puoli tuntia siitä, kun alkaa kiehua. Siivilöi liemi. Keitä kasaan, jos on liikaa ja mausta kevyesti suolalla.
Pese porkkanat hyvin ja kuutioi ne. Kuori sipulit ja kuutioi. Halkaise purjo, huuhdo ja silppua puolet pieneksi silpuksi. (Suikaloi fenkoli, jos käytät sitä, säästä tillimäiset tupsut koristeluun.)
Kuumenna keittokattilan pohjalla tilkka öljyä ja lisää hienontamasi kasvikset, kääntele niitä hetki. Lisää kalaliemi ja anna porkkanan kypsyä 15 minuuttia.
Lisää kuoritut ja paloitellut perunat ja viini. Keitä kunnes perunat ovat lähes kypsiä.
Paloittele kuhafileet suupaloiksi ja lisää ne keittoon lopuksi. Keitä enää muutama minuutti miedolla lämmöllä kunnes kala muuttuu valkoiseksi. Tarkista maku. Jos pinnalle ei ole kasvisten kuullottamisesta noussut öljyä, lisää nokare voita.
Kalakeittoja ei tule juuri tehtyä itse - varsinkaan näin pitkän kaavan mukaan - mutta nyt kun kaupan kalatiskillä komeili kokonaisia kuhia (hmmm... taipuukohan se noin... kuhakaloja?), tartuimme pelottomasti haasteeseen. Pippurimylly osaa onneksi käsitellä veistä sen verran hyvin, että kuha taipui hänen taitavassa otteessaan kiltisti fileiksi. (Itse kuorin sillä aikaa perunoita ja porkkanoita = ei ollenkaan yhtä näyttävää.)

Fenkoli lienee monille hieman oudompi kasvis, mutta kannattaa ilman muuta kokeilla sitä joskus kalaruokia kokkailtaessa. Siinä maistuu ainakin meidän mielestämme hauskasti anis. Pastanjauhajienkin keittiössä fenkoli on vieraillut vain kerran aikaisemmin, kun grillasimme toissa kesänä kalaa fenkolipedillä. Nyt kun sitten katselin fenkolireseptejä sillä silmällä, huomasin, että sehän näyttäisi taipuvan vallan muuallekin kuin kalan kainaloon. Fenkolista voi esimerkiksi valmistaa keittoa vaikka kuinka monella tavalla tai sitten sitä voi hauduttaa, paahtaa ja mitä kaikkea. Pitääpä kokeilla joskus.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2005

Hedelmäkakku jouluksi

Se on sitten adventtiaika. Vaikka olen viimeisen päälle jouluihminen, varsinaista jouluruokaa ei pienperheessämme juurikaan laiteta (no, leivinuunissa paistettu kinkku on pakollinen, mutta siinäpä se sitten onkin). Lähisuvun ruokapöydissä sekä kaikenmaailman jouluajan kökkäjäisissä kinkku-lanttulaatikko-rosollia saa syödä ihan kyllikseen ilman, että kyseistä yhdistelmää jaksaisi enää omaan joulupöytään askarrella.

Päätin kuitenkin tallettaa jokusen kotoa periytyvän joulureseptin tännekin, jos vaikka jonain vuonna innostuisin niitä toteuttamaan. Alkuun ohje perinteiseen hedelmäkakkuun, joka tavataan tehdä jo itsenäisyyspäivän aikoihin jääkaappiin tekeytymään. Jos itseä ei kakuta, niin leivo tämmöinen vaikka maistuvaksi lahjaksi naapurille:
Jouluinen hedelmäkakku

250 g voita
2½ dl sokeria
4 munaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl (227 g tlk) punaisia kirsikoita
4 rkl kirsikkatölkin lientä tai konjakkia
1 dl korintteja
1 rasia (65 g) sukaatteja
100 g hasselpähkinärouhetta

Rouhi pähkinät. Paloittele kirsikat. Sekoita leivinjauhe pieneen jauhomäärään. Erota jauhoista n. 1 dl ja jauhota sillä paloitellut kirsikat, korintit ja sukaatit. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen välillä hyvin sekoittaen. Lisää leivinjauhe, jauhoseos, loput jauhot, kirsikoiden liemi ja jauhotetut hedelmät. Sekoita taikina hyvin. Kaada se voideltuun, jauhotettuun rengasvuokaan (1,8 l). Paista 150-170 asteisessa uunissa 1 tunti 15 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä vuoasta (keikauta lautasen päälle - varovasti, sillä kakku saattaa murtua tässä vaiheessa helposti). Säilytä jääkaapissa folioon käärittynä 1–2 viikkoa, minkä jälkeen kakku on parhaimmillaan.

lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Shai korma -kanaa

Pariisissa asuva Maurelita osallistui reseptikilpailuumme kiinnostavalla Shai korma -ohjeella, jota kaikkien intialaishenkisestä kokkauksesta kiinnostuneiden kannattaa kokeilla.

Pastanjauhajilla oli sapuskaan sopivasti raaka-aineita saapuvilla, kun tuoretta inkivääriäkin tuli hankittua pari päivää sitten kokattuun kanakeittoon. Shai korma ei vaadi kovin ihmeellisiä järjestelyjä - kunhan vaan muistaa laittaa lihapalat etukäteen jugurttiin tekeytymään, niin pilkkomisiin sun muihin ei tarvitse varata juurikaan aikaa. Toki pannun kanssa häärääminen sekä ruuan hautuminen kestää hetkosen, mutta hyvää kannattaa tietenkin odottaa.

Reseptin maustemäärä on taas melkoinen - ja monet mausteista ovat semmoisia, joita suomalaiset ovat tottuneet maistelemaan ennemminkin joulun ajan leivonnaisissa kuin lämpimissä ruuissa. Itsekin säikähdin alkuvaiheessa ruokaa maisteltuani, että olin tullut hurauttaneeksi mausteita sapuskaan hieman liikaa. Mutta ei hätää - jugurttisten lihapalojen sekä kerman kippaaminen joukkoon miedonsi meininkiä jossain määrin, ja soosiin yhdistetty riisi lievensi makuja vielä omalta osaltaan. Joten mausteita voi alkuvaiheessa laittaa ihan reilusti, koska lopputulos ei kuitenkaan ole yhtä tujakka.

Valmistunut annos näytti tältä ja hyvin maistui - totta kai! Maku toi mieleen Lontoossa reilu vuosi sitten aterioimamme intialaiset sapuskat. Lisäksi ruuan rakenne oli sopivasti currymainen, joten eiköhän kokkaus liene ihan onnistunut.

Oulun aasialaiset ruokapaikat

Oululaisten ravintoloiden arvostelu meinaa nyt tökkiä heti alkumetreillä. En ole ilmeisesti kovinkaan hyvä antamaan huonoa palautetta. Tarjoilijoiden tiedustellessa ruuan maistuvuutta soperran poikkeuksetta, että ”juu, oli oikein hyvää”, vaikka toisinaan olen kokenut annosteni äärellä varsin epätoivoisiakin hetkiä.

Niinpä sitten katsoin parhaaksi paeta top-listan askartelemisesta kaupungin aasialaisiin ruokapaikkoihin. (Ei, en suostu käyttämään tässä yhteydessä sanaa etninen.) Pikku Thai tuli mainittua jo edellisellä arvostelukerralla, mutta mitä muuta täältä löytyykään?

Oulun paras kiinalainen ravintola ei sijaitse Oulussa vaan Kempeleessä. Kyseessä on Zeppelinissa asuvan onnellisen lohikäärmeen pesäkolo Lucky Dragon, jonka annokset päihittävät muut seudun puikkosyöttölät mennen tullen. Varsinkin talon tapaan tehdyt annokset ovat värikkäitä, hyväntuoksuisia ja maukkaita. Jopa kasvisruokaan on tässä paikassa saatu kunnon meininkiä. Samalla Kempeleen-matkalla voi käydä hakemassa erinäisiä elintarvikkeita Lidlistä sekä Pippurimyllylle Zeppelinin Arnoldsista muffareita. Naisethan tunnetusti tykkäävät sellaisista reissuista, joihin mennään autolla ja joihin liittyy syötävää (vanha viisaus sarjakuvasta Naisen kanssa).

Söimme muinoin keskustassa asuessamme kiinalaista sapuskaa niin paljon, että siihen on sittemmin aika lailla kyllästytty. Innostuin lajityypistä joskus 1990-luvun lopulla, kun opin puikoilla syömisen taidon. Kiinalaista ruokaa ei oikeasti kannata hotkia suomalaiseen tyyliin haarukalla. Puikoilla ruokaa tulee annosteltua suuhun maltillisemmin, ja samalla maut tulevat paremmin esiin. Jos nyt sitten oululaisista paikoista pitäisi jotain kannattaa, kävisin syömässä todennäköisesti Isollakadulla Hai Longissa (tai kotoisemmin Hui Haissa). Oli ainakin pari vuotta sitten paras. (En sitten tiedä, onko taso mahtanut laskea sittemmin perustetun buffetin myötä.)

Niin, ja siitä rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevasta paikasta (piruko näiden nimet onnistuu pitämään mielessään... Royal Garden) saa noutopaketiksi noita telkkarista tuttuja pahvitötsiä, minkä takia sitäkin ravintolaa tulee suosittua silloin tällöin.

Ja sitten monien suuresti arvostama Oulun intialainen ravintola Asemakadulla (onko tämä muka sen kotisivu? - no ei nyt sentään). Intialainen sapuskahan on erittäinkin kiinnostavaa ja maukasta. Olen yrittänyt kokkailla sitä itsekin vaihtelevalla menestyksellä. Tuolta New Bombaystakin olen saanut joskus ihan loistavaa curryä, mutta toisinaan annoksissa olisi ollut hieman parantelemisen varaa. Kaikissa sooseissa on aina sama tulisehko perusmeininki - kenties ruoka on sovitettu suomalaiseen makuun, ja esimerkiksi hienovaraiset viittaukset korianteriin puuttuvat tyystin ainakin niistä annoksista, joita itse olen päässyt maistelemaan. Mutta mikäs siinä, kun kansa kerran tykkää ja on tyytyväinen.

Ravintolayrittäminen ei ole helppoa. Aasialaisen ruuan tekeminen on melkoisen työlästä, ja kun annosten hintoja ei voi nostaa kovin ylös, monet ravintolat joutuvat tinkimään raaka-aineiden laadukkuudesta. Etenkin liha on monissa paikoissa usein liian sitkeää ja huonolaatuista (tai sitten olen itse liian ronkeli ja omituinen). Kana on useimmiten kunnossa, mutta nauta ja possu harmittavan usein tuurista kiinni. No, onhan onneksi aina olemassa kasvisannokset, joita voi syödä, jos liha tökkii.

Ainakin jossain vaiheessa Oulusta sai myös vietnamilaista sapuskaa, mutta lähinnä aasialaislähtöinen ruoka näyttäytyy täällä lukuisina kiinalaisravintoloina. Miksei joku voisi perustaa tännekin vaihteen vuoksi vaikka nepalilaista ravintolaa? Nehän tuntuvat olevan ainakin rakkaassa pääkaupungissamme tällä hetkellä kovin suosittuja.

perjantaina, marraskuuta 25, 2005

Ahvenfileitä kera röstiperunoiden

Mennäänpä taas interblogistisiin tunnelmiin. Eli luvassa on jälleen kerran bloggaajan kokkaus - sen samaisen Kukkiksen, joka tarjoili meille herkkupyttistä vähän aikaa sitten. Tämä ahvensapuska on hänen bravuurinsa ja näin se tehdään:
Varaa neljälle hengelle 600 g ahvenfileitä. Poista fileistä keskiruoto ja asettele ne uunipellille. Mausta mustapippurilla. Pilko n. 150 g siitakesieniä pieniksi kuutioiksi. Sekoita sienisilppuun desin verran murskattuja kapriksia, purkillinen smetanaa, puoli desiä raastettua parmesaania sekä silputtua ruohosipulia ja persiljaa. Yrttejä saa olla yhteensä vajaa desi. Lopuksi kaikkein tärkein: lisää sienitahnaan 2-3 ruokalusikallista karkeaa dijon-sinappia. Peitä kalafileet tahnalla ja grillaa 225-asteisen uunin yläosassa 5-10 minuuttia. Lisukkeeksi sopivat esimerkiksi röstiperunat ja vihreä salaatti.
Kahden hengen nälkäinen pastanjauhajaraatimme sisäisti kala-annoksensa hyvinkin mielellään. Ahvenfileet ovat nousseet reseptikilpailun myötä uudeksi suursuosikiksemme, joten oli kiinnostava päästä kokkaamaan niitä nyt ihan uudella tavalla. Sienet maistuivat sapuskasta mukavasti läpi, ja kapris toi annokseen kaivattua kirpeyttä. Lisäksi ruoka tarjosi runsaasti silmäniloa. Sopii hyvin juhlavampiinkin tilanteisiin.

Jos joku kaipailee ohjetta röstiperunoille, niin semmoinen löytyy - mistäs muualta kuin täältä. Röstiperunat ovat varsin herkullisia jo sinälläänkin. Ainakin muinaisessa opiskelijaruokalassani ne muodostivat kasvislounaiden joukossa ihan oman ohjelmanumeronsa. Me panimme pannuumme tällä kertaa Oolannin pakastamia röstejä. Ihan hyvin menivät alas nekin.

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Chili-kookos-kanakeitto

Paolan pastasalaatti on osoittautunut tähän mennessä kenties blogimme suosituimmaksi ruokaohjeeksi. Onneksi reseptin lähettäjä ilahdutti pastanjauhajia uudelleen - tällä kerralla sapuskakilpailun merkeissä. Paola luonnehtii keittoaan talkoo- tai muuttoruuaksi, mutta toki herkullista kanakeittoa kannattaa kokata pienemmällekin poppoolle. Tällöin voi vaikka puolittaa ainesten määrät.
Chili-kookos-kanakeitto

2 isoa sipulia viipaleina
3 cm tuoretta, kuorittua inkivääriä silppuna
8 valkosipulinkynttä murskana
500 g broileria paloina
1 tl kanelia
2 tl chilijauhetta
2 rkl mietoa currytahnaa
2 tl jeeraa
2 tl mustapippuria
2 rkl kalakastiketta
(3-4 kaffirlimetinlehteä)
n. 400 g parsakaalia tai muita vihanneksia maun mukaan
1 litra kanalientä
400 g purkki kookosmaitoa
tuoretta korianteria

Paista sipulit ja inkivääri öljytilkassa. Lisää mausteet, paista hetki. Lisää kana ja paista kypsäksi. Lisää kanaliemi & vihannekset ja keitä miedolla lämmöllä n. puoli tuntia. Lopuksi lisää kookosmaito ja lämmitä. Koristele korianterilla. Keiton voi tarjota leivän kanssa tai sitten keitetyn riisin kanssa (= riisiä kulhoon ja keittoa päälle).

Jos keitto on liian sakeaa, lisää nesteen määrää. Tulisuusastetta voi nostaa silppuamalla mukaan tuoretta chiliä samaan aikaan kun lisää muut mausteet.
Itseäni thai-tyyppisen sapuskan maukkaus ilahduttaa ylipäänsä tavattomasti ja kun tällaiset kookospohjaiset kanamurkinat ovat vielä (sushin ja pizzan ohella) ehdotonta herkkuani, en olisi voinut tykätä enempää. Keitto oli itse asiassa pykälän verran jopa liian hyvää - sitä oli pakko ottaa lisää ja näin ollen tuli syötyä hieman liikaa. Riisiä en keittänyt kaveriksi ollenkaan, koska halusin keskittyä täysillä mausteisen kookoskeiton kanamaiseen meininkiin. Turhauttavaa vaan taas, kun tänne blogiin ei saa vangittua keittiössä kokkailun aikana leijailleita tuoksuja. Tuommoisen maustemäärän kun heittää pannulle, niin siinä on suomalaiseen sapuskaan tottunut nenä hetken aikaa hieman hämillään.

Mikäli thaimaalainen kokkaus innostaa, kattavampaa tietoa aiheesta kannattaa katsella vaikkapa täältä. Muutamalla perustarvikkeella pääsee hyvin alkuun. Currytahnan lisäksi kannattaa sijoittaa ainakin kookossäilykkeisiin sekä jännittävältä tuoksuvaan kalakastikkeeseen. Riisiksi sopii parhaiten jasmiiniriisi.

Pastanjauhajilla ei ole pahemmin ruokaennakkoluuloja, ellei Rosmariinin nilviäishäkellystä lasketa mukaan. Tosin munuaisista en mielelläni kokkaisi mitään eikä Pippurimylly ole kovinkaan suuri maksalaatikon ystävä. Nyt joudun lisäksi häpeäkseni tunnustamaan, että itämaisissa resepteissä alati esiintyvä tuore korianteri on semmoinen raaka-aine, johon suhtaudun itse nykyään jokseenkin ennakkoluuloisesti. Olen pari kertaa pilannut intialaistyyppiset sapuskat liiallisella korianterin käytöllä - on harmillista, jos antaumuksellisen keittiöähräyksen jälkeen sapuska maistuu lähinnä saippualle. Taitavissa käsissä korianteri toimii todella hyvin, mutta kokemattomampien kannattaa annostella sitä keitoksiinsa hieman maltillisemmin.

keskiviikkona, marraskuuta 23, 2005

Lippu kupissa

Ystävääni Bronxia on jälleen kiittäminen mainiosta reseptistä. Tällä kertaa tyylilajina on alkupala/snack, johon aurinkokuivattu tomaatti antaa reunaa, mascarpone kermaista pehmeyttä ja pesto yrttisyyttä. Kokonaisuus on jännällä tavalla yhtä aikaa täyteläinen ja raikas.

Tricolore-kupposet

(Mielellään lasiseen/läpinäkyvään) purkkiin kasataan kerroksittain pienittyjä aurinkokuivattuja tomaatteja, mascarponea, pestoa, mascarponea, aurinkokuivattuja tomaatteja, ... Tätä toistetaan niin kauan kuin tarve vaatii. Valmista tuli niin että sujahti! Kun astiaa katsoo sivusta, siinä näkyy Bronxin sanoin "henkisen kotomaamme Italian värit". Komeus nautitaan kaapaisemalla lusikallinen sopivan digestive- tai tuc-sukuisen keksin tai hapankorpun päälle. Tavoitteena on kahmaista useamman kerroksen läpi niin, että keksille tulee jokaista sorttia. Tuskin olisi ihan väärin dipata purkkiin myöskään leipätikkua eli grissiniä.

Loppuun matkalla opittua: yritimme maksimoida kerrosten määrän kasaamalla ne mahdollisimman ohueen astiaan (=kapea juomalasi). Tämä oli ehkä hienoinen virhearvio. Lopputulosta olisi ollut helpompi kaapia keksille, jos astia olisi ollut laakeampi.

tiistaina, marraskuuta 22, 2005

Rahinan punaviini-lammaspata

Pastanjauhajat panivat tällä kertaa pataansa karitsaa. Olen jo jonkin aikaa toivonut törmääväni lammaspadan ohjeeseen, jollainen sitten viime viikolla putkahtikin reseptikilpailupostauksemme kommenttilaatikkoon. Tässä Rahinan braavuuri, olkaa hyvät:
Punaviini-lammaspata

Ensin pannulla paistetaan pekonia/silavaa että siihen saadaan rasvaa. Tämän jälkeen mukaan heitetään mehukkaita lampaan paloja, silputtu punasipuli ja valkosipulia. Näitä paistellaan suolaa varovasti lisäillen, kunnes lammaspalojen sivut ovat paistettu umpeen (lihan väriä saa silti näkyä). Samaan aikaan voi valmistella punaviiniä, eli lisää siihen pippuria ja hieman maissijauhoa ja ehkä tilkan vettä.
Kun lampaat ovat valmiita voi punaviiniseosta kaataa joukkoon niin että ne hukkuvat. Mukaan voi samalla heittää hillosipuleita, pilkottuja suolakurkkuja, sieniä, oliiveja, tms. Hella pienelle (niin ettei kiehu) ja pataa haudutellaan kannen alla, n. puolen tunnin välein nestettä lisäten. Keitoksen voi päästää loppuvaiheessa kohtuu kuivaksi.
Noin neljän tunnin kuluttua kun lammaspalat alkavat hajoilemaan, voi pyyhkiä kuolan suupieliltään ja laskea hellan lämpö minimiin ja panna perunat uuniin. Itse suosin rosmariiniperunoita valkosipulilla tai luuydin-valkosipuli-kermaperunoita: viipaloidut perunat pellille, päälle raastetaan valkosipulia, sitten suolaa ja pippuria. Muutama luu luuytimineen perunoiden päälle (n. viisi senttiä paksuja biittejä) ja kermaa kostukkeeksi.
Kun perunat ovat valmiita (nelisenkymmentä minuuttia) voi ruoan tarjota. Ruoan kanssa vahvaa punaviiniä.
Punaviinissä haudutetun lihan herkullisuutta on hehkutettu jauhantablogissamme ennenkin. Liha mureutuu pitkässä kypsytyksessä suussa sulavaksi samalla, kun punaviini kiehuu kasaan ja antaa pataan täyteläisen pehmeän maun. Pataruuat yleensä myös valmistuvat varsin vaivattomasti. Kunhan saa ainekset lohkottua sopiviksi kuutioiksi, hella tai uuni hoitelevat loput. Vielä kun malttaa odotella muutaman tunnin padan valmistumista (välillä voi tietenkin käydä maistelemassa padassa muhivien makujen kehittymistä), mallikelpoinen sunnuntaisapuska on valmis.

Myös lammaspadan perunasuositukset olivat pastanjauhajille varsin mieluisat. Luiden puutteessa turvauduimme tällä kerralla vaihtoehtoon a, eli vetelimme perunat siivuiksi, minkä jälkeen sekaan sotkettiin oliiviöljyä, rosmariinia, pari kolme siipaloitua valkosipulinkynttä sekä tietenkin surautukset suola- ja pippurimyllyistä. Sitten vaan perunat pellille ja uuniin 200 asteeseen vajaaksi kolmeksi vartiksi. Aah, makoisaa.

Kiitokset maukkaasta ruokahetkestä reseptin lähettäjälle, joka omankin bloginsa perusteella vaikuttaa arvostavan hyvää ruokaa ja juomaa.

maanantaina, marraskuuta 21, 2005

Possunfilesämpylät

Reilua, suoraviivaista ja maistuvaa. Benropen leivät osoittautuivat erittäin oivalliseksi iltapalaksi. Sellainen vatsassaan voi turvallisin mielin asettautua vaateriin ja ottaa vastaan yön. Aamuun asti jaksaa kyllä.

Valmistimme leivät reseptille hyvin uskollisesti. Noin puolen kilon possunfile paloiteltiin reilun sentin-parin paksuisiksi viipaleiksi. Otin vapauden nuijaista jokaista parilla napakalla iskulla hieman ohuemmaksi. Tämän jälkeen lihat paistettiin pannulla, suolattiin ja pippuroitiin. Sitten munat pannulle, sitten sämpylät.

Sämpylän kasaaminen aloitettiin ohjeen mukaisesti kunnon kerroksella suolakurkkua, sitten paistettu muna ja lopuksi lihat - jälleen ihan reipas kerros. Kansi päälle, olutta lasiin ja syömään.

Maukasta ja ravitsevaa! Pastanjauhajien naisosasto lisäsi omaansa vielä salaattia (ikään kuin se keventäisi!?), itse olin enemmän kuin tyytyväinen reseptin ainesosiin.

Syödessä tuli mieleen, että kun tätä seuraavan kerran tehdään, kokeillaan lisätä lihoille esim. HP:n BBQ-soosia tai vastaavaa tomaattipohjaista kastiketta. Tällöin liikutaan jo aika lähellä filehampurilaista. Myös rapeaksi paistettua pekonia voisi lisätä väliin. Jos välttämättä haluaa, annosta voi myös raikastaa vaikkapa lehtisalaatilla. Tällöin myös tilkka majoneesia voisi toimia antamassa salaatille pirskautta.

sunnuntaina, marraskuuta 20, 2005

Pikkuleipiä

Kahden hengen pienperheessämme leivotaan melkoisen harvoin - varsinkaan makeita leipomuksia. Kahvittelemaan tulevat vieraat ottavat meille omat pullat mukaan, koska pastanjauhajien kaapista ei perinteistä vierasvaraa yleensä löydy. Kaupan keksihyllyllä tulee tosin silloin tällöin hieman viivähdettyä ja cookieseja lähtee toisinaan mukaan kahviloista, joten kenties pikkuleipiä kannattaisi opetella tekemään myös itse.

Ja opettelu onkin jo alkanut: Pastanjauhajien keittiössä valmistui tällä kertaa suklaalla ja aprikoosilla terästettyjä pikkuleipiä.
Suklaa-aprikoosi pikkuleivät (n. 60 kpl)

250 g voita
2 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 munaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
ripaus kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
7 dl vehnäjauhoja
150 g tummaa suklaata (70% tavara on optimaalista leivontaan)
n. 1 dl kuivattuja aprikooseja pilkottuna
0,75 dl mantelirouhetta

Sekoita pehmeän voin joukkoon sokerit. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Rouhi suklaa ja paloittele aprikoosi pieniksi kuutioiksi. Lisää suklaarouhe, paloitellut aprikoosit ja mantelirouhe taikinan joukkoon. Laita taikina jähmettymään puoleksi tunniksi.
Pyörittele taikinasta palloja ja laita ne leivinpaperin päälle ja paina hieman litteämmäksi. Paista uunin yläosassa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Leivoin ovelasti vain puolet suositellusta määrästä, koska halusin välttää pikkuleipien liiallista nurkkiin kasautumista. Makeanhimo talttuikin kätevästi jo yhdellä tuommoisella. Kyllähän vasta uunista otetut pikkuleivät voittavat mennen tullen kaupan hyllyssä kuivuneet keksit. Lisäbonuksena keittiöön tuli leipomisen myötä kotoinen tuoksu. Ja ainakin näyttävät omatekemiltä.

Olen Alastoman kokkini siinä määrin sisäistänyt, että tiedän tumman suklaan ja manteleiden olevan varsinaisia terveyspommeja. Tosin voi olla, että terveyttä tavoiteltaessa niitä ei kannata välttämättä yhdistää voihin ja sokeriin.

lauantaina, marraskuuta 19, 2005

Kukkiksen europyttis

Minua rupesi ihan kamalasti pyttipannuttamaan tämän Kukkiksen europyttis-reseptin myötä. Luurasin hänen blogistaan lisätietoa ja opin sapuskan eurohenkisyyden johtuvan siitä, että "keskieurooppalaisilta on opittu hapankaalin survominen joka paikkaan ja eteläeurooppalaisilta lihaisten ja mausteisten makkaroiden käyttäminen makua antamassa". Hmmmm, hapankaalta ja bratwurstia pyttipannuun - tätä kilpailureseptiä oli pakko päästä kokeilemaan saman tien.
Lorauta pannuun oliiviöljyä ja ripottele joukkoon kuivattuja provencen yrttejä tai muita yrttejä mielesi mukaan. Lisää paketillinen maustamattomia broilerin filesuikaleita ja kääntele, kunnes ne saavat hieman väriä. Pilko joukkoon 1-2 porkkanaa, 1-2 valkosipulinkynttä ja puolikas tai kokonainen kelta- tai punasipuli. Mausta pippurilla; suolaakin saa ripsauttaa joukkoon, jos haluaa, mutta se ei ole välttämätöntä, koska muut aineet ovat suolaisia. Lisää muutama lusikallinen hapankaalia ja yksi paloiteltu bratwursti tai muu makkara. Kaada pannuun tilkka vettä (ja mielellään loraus valkoviiniä) ja anna hautua kypsäksi kannen alla. Tarjoa perunoiden, riisin tai miksei vaikka pastan kera. Vaikka tämä arkiruokaa onkin, ruokajuomaksi sopii tietenkin viini.
Hapankaalta hurahti pannuun vähän enemmänkin kuin ohjeessa suositeltiin - miksiköhän se olikin nyt niin maullaan? Mahtaneeko vitamiinien saanti olla sitten näin kaamosaikaan hieman kortilla, mene ja tiedä. Jos jotakuta muutakin himottaa hapankaali, niin tietoa siitä löytyy ainakin Rasilaisen kotisivulta. Sivuilla näyttäisi olevan myös hapankaaliruokaohjeita, esimerkiksi tortillat hapankaalin kera tai hapankaalitäytteinen pizza. No, ehkä en nyt mene hapankaalini kanssa ihan noin äärimmäisyyksiin kuitenkaan. Eiköpähän se ole parasta ihan perinteisesti bratwurstin kaverina, niin kuin nyt tässä europyttiksessäkin.

Pyttis on ihana ruoka: kunnon reilua meininkiä ilman turhia virityksiä ja kikkailuja. Tämä europyttipannu maistuisi parhaalta hämyisessä talvi-illassa hyvässä seurassa kunnon hiihtolenkin jälkeen. Tosin me emme kyllä Pippurimyllyn kanssa pahemmin hiihtele, mutta sanotaan nyt sitten vaikka, että saunan jälkeen.

Mutta kiitoksia Kukkikselle ohjeesta! Hyvältä maistui. Samoin hyvältä voisi maistua Kukkamaan uusimman postauksen sveitsiläinen lettileipä. Pitääpä leipoa züpfea, jahka tässä jolloinkin ennättäisi.

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Metsästäjän leipä

Tulipa taannoin tehtyä tämmöistäkin. Metsästäjän leipä löytyy monien kuppiloiden ruokalistalta, mutta sen voi toki tehdä myös itse. Tarvitset vain leipää, pihvin (mitä tahansa jauhelihapihvistä sisäfileeseen) ja sienikastiketta.

Sienikastikkeeseen tarvitset hienonnettuja sieniä ja sipulia, jauhoja, kermaa sekä mausteita. Kuullotetaan sipulia ja sieniä pannulla, minkä jälkeen ripotellaan sekaan pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Lisätään kermaa tai maitoa tai niiden seosta - vähän sen mukaan kuinka kermaista haluaa. Sekoitetaan tasaiseksi ja haudutellaan muutama minuutti. Maustetaan suolalla & pippurilla ja tarkistetaan maku. Ei ole vaikeaa, ja on takuulla hyvää.

Hulluna sinuun

feel the vibe, feel the terror, feel the pain
it's driving me insane
I can't fake
for god sakes why am I
driving in the wrong lane
trouble is my middle name
but in the end I'm not too bad
can someone tell me if it's wrong to be so mad bout you, mad about you
(Hooverphonics, Mad About You)

torstaina, marraskuuta 17, 2005

Est arrivé!

Le Beaujolais Nouveau est arrivé! Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun pääsee tohkeissaan juomaan nuorta viiniä. Loppujen lopuksi, nuorelta viiniltähän se maistuu. Jollain etäisellä, mutta positiivisella tavalla tulee mieleen nuoruuden kotiviinikokeilut.

Karrikanaa á la Mea

Menopaussin Mealta on putkahtanut reseptikilpailuumme useampikin ruokaohje. Tällä kertaa virkistin hyvin alkanutta tuttavuuttani ketjap manis -kastikkeen kanssa ja kokkasin karria, jonka ohje kuuluu näin:
Kolmas on karri, johon erittäin paljon paprikajauhetta, sipulia, valkosipulia (kuullotellaan öljyssä), vaihtelevasti kalaa tai kanaa paistellaan ed. mainitussa ja lisätään tomaattimurskaa, ketjap manista, curry-tahnaa ja garam masalaa, lopuksi kookosmaitos eli kermaa. Ja joka paikkaan tietenkin fariinisokeria rippaus. Isossa paistinpannun ja kattilan välimuodossa tehden. Tarjotaan riisin, kurkkutikkujen, punaisista linsseistä tehdyn tahnan ja mangochutneyn kanssa.
Sangen eksoottisia makuja oululaisessa kotikeittiössä. Maku oli garam masalan ansiosta jopa hivenen jouluinen - voisikohan tässä olla ainesta maittavaksi ja nopeasti valmistuvaksi pikkujoulusyötäväksi? Tosin aterian jouluisuus lienee johtunut ainakin osaksi siitä, että curry-tahna loppui vähän kesken, minkä takia enin reuna saattoi jäädä sapuskasta puuttumaan.

Ohjeen ansiosta pääsin toteuttamaan vaihteeksi suurta intohimoani eli säilykepurkkishoppausta. Mangochutney nimittäin puuttui hyllystä tyystin, ja pakkohan sen kaveriksi oli ostaa vielä purkillinen papaijachutneytäkin. (Vaikka kieltämättä niitä purkkeja olisi jo muutenkin ollut jääkaapissa ihan omiksi tarpeiksi.)

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Crema Catalana

Man make fire! Tätä espanjalaista paahtovanukasta meillä ei ole aiemmin kokeiltu. Sen sijaan klassikkojälkiruoan ranskalainen lähisukulainen Crème Brûlée on pastanjauhajien keittiössä hyvinkin tuttu. Molemmat ovat helppoja, nopeita, näyttäviä ja todella hyvänmakuisia jälkiruokia. Ainoastaan hyytymisvaihe tuntuu usein olevan hiukan tuurista kiinni. Siitäkään ei kuitenkaan kannata ottaa liikoja paineita. Makuun ei vaikuta, vaikkei lopputulos saavuttaisi aivan Jacky Makupalojen rakennetta. Kovaksi paahdettava karamellipinta pitää annoksen napakasti kasassa, vaikka sisus jäisi hieman höllyväksi.

Crema Catalana

4 dl kermaa (tai puolet kermaa, puolet maitoa)
vaniljatanko
tilkka appelsiinimehua (miel. tuoreesta appelsiinista puristettua)
1 dl maitoa
4-5 kpl keltuaista
3 rkl sokeria

Tässä reseptissä päästään uunivaiheeseen varsin ripeästi. Laita siis empimättä uuni kuumenemaan 90 asteeseen heti aluksi. Halkaise sitten vaniljatanko veitsellä ja raaputa siemenet sisältä kattilaan. Tanko kannattaa ehdottomasti käsitellä näin. Siten maukas sisus saadaan hyödynnettyä tehokkaimmin. Laita loppu tanko kattilaan siementen perään. Kaada perään kerma ja appelsiinimehu. Halutessasi voit raastaa mukaan myös appelsiinin kuorta. Kuoresta tulee erittäin raikas ja voimakas, melkeinpä mehua appelsiinimaisempi maku. Raasta vain kuoren keltaista osaa, älä mene valkoiseen hötyyn asti.

Kiehauta kermaseos nopeasti. Sekoita sillä aikaa erillisessä kulhossa keltuaiset, sokeri ja tilkka maitoa (tämä on se aineslistan "1 dl"). Vatkaa sen verran, että keltuaisten rakenne rikkoutuu kunnolla ja sokeri liukenee täysin. Kun kerma(maito) on kiehahtanut, kaada se keltuaisseoksen joukkoon samalla koko ajan hieman sekoittaen. Kaada huolella, jotta saat vaniljansiemenet kattilan pohjalta mukaan. Niissä asuu hyvä maku!

Nouki vaniljatangon raato kulhosta, sekoita vielä hieman ja jaa seos mataliin, uuninkestäviin tarjoilukulhoihin. Ohjeen mittasuhteilla saat noin neljä annosta. Laita kulhot juuri sopivasti 90 asteen lämmön saavuttaneeseen uuniin jähmettymään. Hyytymisen tulisi kestää puolisen tuntia. En tiedä, antaako uunimme termostaatti alilämpöä, mutta meillä siihen kuluu näissä vanukas/kiisseliresepteissä poikkeuksetta ohjearvoja pidempään. Kun vanukkaat ovat hyytyneet, jäähdytä ne huoneenlämpöön (tai halutessasi jääkaapissa - tähän asti reseptin voi tehdä myös tarjoilua edeltävänä päivänä).

Tämän jälkeen päästään asiaan! Ripottele päälle tasainen kerros normaalia kide- tai fariinisokeria. Kunnon kerros, mutta älä liioittele. Milli tai pari riittää. Sitten toho päälle ja paahtamaan. Suhuuta liekillä jokaista annosta tasaisesti niin, että pinta paahtuu kauttaaltaan ruskehtavaksi, kovaksi kerrokseksi. Huomaat tohottaessa, miten pinnan sokeri sulaa, kuplii hieman ja muuttuu sitten ruskeaksi. Silloin ollaan perillä. Sokeri paahtuu todella karkin makuiseksi, lusikalla sopivasti lohkeavaksi kanneksi ja viimeistelee vanukkaan.

Kun kaikki kupit on käyty läpi, käydään pöytään ja ihastellaan kätten jälkeä. Tulipa hyvää!

Nykyään keittiökaupoissa on myynnissä siroja, juurikin keittiökäyttöön tarkoitettuja kaasupolttimia. Ne ovat pieniä, käteviä, kevyitä ja syttyvät siististi piezolla napista painamalla. Tosimiehet kuitenkin hakevat omansa rautakaupasta, sieltä tohottajaosastolta. Esim. oheisen kuvan Primuksessa on himpun verran liikaa puhtia keittiötöihin. Tulen, vaaran, vauhdin ja polttomoottoripohjaisten tai muuten isoäänisten laitteiden kanssa pätee aina sama sääntö: vähän liikaa on sopivasti. Jos poltin kuitenkin on vielä kaupassa, sokerin voi aivan yhtä hyvin karamellisoida uunissa grillivastuksen alla. Seuraile kulhojen pintoja tarkasti ja lopeta paahtaminen, kun sokeri on kuplahtanut ja ainakin paikoin ruskeaa. Tällöin kyllä ne "vähän liiat" tyylipisteetkin jäävät valitettavasti kauppaan.

tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Tulinen simpukka-artisokkapasta

Tiistai oli menneinä vuosina pastanjauhajien perinteinen pastapäivä - siispä tänään teki mieli jo yksinomaan nostalgiasyistä kokata pastaa. Innostuin tästä TuoToi.netin Helin kilpailureseptistä heti sen nähtyäni - sisältäähän se kahta suurta herkkuani - simpukoita sekä artisokansydämiä.
Tulinen simpukka-artisokkapasta

200 g Gigante-simpukka pastaa tai muuta isoa pastaa (Stockalta löytyy)
150 g keitettyjä sinisimpukoita (säilykesimpukat kevyessä marinadissa käyvät hyvin)
150 g marinoituja artisokansydämiä (alkuperäisessä ohjeessa on artisokanpohjia, mutta meistä sydämet ovat parempia)
pala kevätsipulia tai purjon vihreää osaa
1 chilipalko (tulisuutta voi laskea ja nostaa tätä säätämällä)
timjamia (reilusti)
oliiviöljyä
sitruunanmehua
parmesaaniraastetta
mustapippuria

Keitä pasta al dente -kypsäksi, noin 12-15 minuuttia. Jäähdytä ja huuhtele. Sulata/valuta simpukat, valuta ja paloittele artisokansydämet/-pohjat, viipaloi kevätsipuli/purjo ja paloittele chilipalko (siemenet poistamalla saat vähemmän tulisen pastan). Raasta parmesan. Alkuperäisessä ohjeessa yhdistetään kaikki ja lopputulos syödään kylmänä salaattina. Me teemme näin: Kuumenna öljy ison wokin pohjalla. Lisää öljyyn reilusti timjamia ja mustapippuria myllystä sekä chili. Sekoita pieni hetki ja heitä perään kevätsipuli/purjo, simpukat ja artisokanpalat. Lorauta niskaan hieman sitruunamehua. Lopuksi keitetty pasta. Sekoita kerran huolella, älä melvaa liikaa. Siirrä pois levyltä, heitä parmesania komeuden päälle ja nauti. Ruokajuomaksi sopii pirteän hapokas italialainen valkoviini. Jos pastaa jää (tuskin!), sopii nautittavaksi myös kylmänä.
Odotukset olivat reseptin suhteen korkealla, mutta pannussa valmistunut ruoka ylitti ne siitä huolimatta moninkertaisesti. Yllätin itseni saamalla maut tällä kertaa hyvin tasapainoon. Lopputulos oli hämmästyttävän raikas - vaikka mitäpä muuta voi toisaalta odottaakaan noiden raaka-aineiden sekä chilin ja sitruunan yhdistelmältä. Tulisuutta voi tosiaan kätevästi säädellä chilin määrällä. Pippurimylly on hieman miedomman ruuan ystävä, joten nyhdin chilipuskastamme tarkoitusta varten suhteellisen pienen chilin - tosin silppusin sen tasapuolisuuden vuoksi ruokaan siemenineen. Hyvin toimi, ainakin minun mielestäni.

Kaikkein hassuinta tässä on, että jos käyttää tähän sapuskaan purkkisimpukoita ja -artisokansydämiä (kuten minä), niin tätä herkkua voi kätevästi kokata myös mökillä ja muissa hieman hankalammissa kokkausolosuhteissa. Pastan kiehuessa ehtii silputa kasvispuolen kohdilleen, minkä jälkeen onkin jäljellä enää osasten käyttäminen wokissa.

Allekirjoittanut kiittää reseptin lähettäjää. Taivallettuani kotiin pitkän työpäivän jälkeen halki tuulisen ja räntäsateisen kaupungin (huonoin ilma ikinä!) oli taivaallista, kun ruoka valmistui näin nopeasti ja oli vielä ennen kaikkea mahdottoman maukasta.

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Aurajuustokaurapiiras

Pagisija osallistui reseptikilpailuumme aurajuustopiiraalla, jota pastanjauhajat leipoivat marraskuisen maanantai-illan piristykseksi. Vaikka valmistuotteita ylipäänsä vastustankin, täytyy tunnustaa, että piirakkapohjia en ole läheskään aina tehnyt itse, kun kaupan pakastealtaasta löytyvät valmistaikinat ovat tuntuneet niin käteviltä. Tästä herkullisesta leipomuksesta huomaa, että omin käsin väännetty pohja kepittää kyllä valmistaikinat mennen tullen. Lisäksi pohjan tekemisessä ei mennyt aikaa juuri nimeksikään - ja kuinka hyvältä se tuoksuikaan uunissa esipaistuessaan.
Kaura-aurajuustopiiras

Pohja:
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
-> sekoitetaan
75 g pehmeää voita
-> nypitään sekaan
0,5 dl maitoa
-> lisätään lopuksi

Painellaan taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille, minkä jälkeen paistetaan sitä 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte:
3 dl juustoraastetta
2 munaa
2 dl maitoa
1/2 dl vehnäjauhoja
-> sekoitetaan keskenään
100-150 g aurajuustoa (mieluummin enemmän kuin vähemmän)
-> murustellaan päälle

Kaadetaan täyte esipaistetulle pohjalle ja paistetaan edelleen n. 10 minuuttia, tai kunnes täyte hyytyy.
Piirakka vei suorastaan jalat alta - juuri oikeanlaista lohturuokaa alkavaan kaamokseen. Tässä aurajuustopiirakassa jo yksinomaan piirakkapohja maistui tavallista paremmalta - kauran ansiosta arvatenkin. Myös täyte oli paljon mehevämpi verrattuna siihen aurajuusto-katkarapupiirakkaan, jota olen tähän saakka tavannut tehdä. Tämä piirakka paistuu varmasti uunissamme uudestaankin, kenties seuraavalla kerralla hieman juhlavammassa tilanteessa.

Kun nyt varmasti moni muukin innostuu testaamaan tätä piirakkaa, sitä syödessä (tai vaihtoehtoisesti kypsymistä odotellessa) kannattaa tutustua reseptin lähettäjän omaan blogiin. Hyvää lukemista + hyvää ruokaa = tuplasti parempi mieli.

Pagisija pitää blogiaan Tampereella, ja muutenkin pastanjauhajien reseptikilpailun tamperelaisosanotto on ollut ilahduttavan runsasta. Näsinneulan kupeessa majailee ilmeisesti poikkeuksellisen suuri herkkusuubloggaajien joukko. Mukava kaupunki se on muutenkin.

Tamperelaisblogien sankkaa joukkoa voi käydä hämmästelemässä täällä.

(Ja toki pastanjauhajat pitävät myös kotikaupunkinsa lippua korkealla - eli kannattaa ilman muuta tutustua myös oululaisten pitämiin blogeihin.)

Herkkuja Espanjasta?

Espanja on ollut meillä ruokamaana tapaksia lukuun ottamatta melkoisen paitsiossa. Sen sijaan sikäläiset punaviinit solahtavat kyllä kätevästi kurkusta alas. Nyt oli kuitenkin aika kaivaa espanjalaisten klassikkoruokien reseptit esiin ja kokeilla, onko maalla muuta tarjottavaa kuin munakas.

Alkuruuan kanssa pääsimme helpolla. Miedossa etikkaliemessä marinoituja tapas-kasviksia kätevästi suoraan säilyketölkistä. Hyvä kirpeys. Sopivia ruokahalun herättelijöitä ihan vaan jo värikkyytensäkin puolesta. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi voinut kokata vaikka gazpachoa.

Paella
Paellasta tulevat automaattisesti mieleen kesäfestareiden "maailman suurimmat paellapannut" bulkkipaelloineen. Tämä lienee syynä siihen, ettei meillä ole paellaa harrastettu, vaikka tiedämme sen potentiaalisuuden maukkaana ja kiinnostavana partyruokana. Lisäksi Pippurimylly on kuulemma syönyt eräässä espanjalaisravintolassa uskomattoman hyvää paellaa, minkä takia minäkin katsoin lopulta parhaaksi karistaa paellaennakkoluulot mielestäni. Reseptiksi kelpuutimme Liemessä-ohjelmassa taannoin tehdyn Paellan á la hoovee (villinä veikkauksena voisi esittää, että hoovee tarkoittaa tässä Hans Välimäkeä).

Raaka-aineisiin otimme pieniä vapauksia. Paellaan kun nyt voi kuitenkin tunkea kaikenlaista vähän samaan tapaan kuin pizzaankin. Chorizoa emme löytäneet emmekä valitettavasti kaikkia kasviksiakaan. Katkaravut sivuutimme myös. Toisaalta sapuska oli jo tuommoisenaankin muutamalle syöjälle valtava, eikä se meinannut mahtua tavalliseen wokkipannuun. Ongelmaksi muodostui myös valurautaisen wokin puute, sillä oma pannumme ei ole uunin kestävää mallia. Jouduinkin kippaamaan paellan kesken kaiken valurautapataan, ja kokkaus meni muutenkin hivenen säätämiseksi. Osasyynä lienee ollut, että en ollut perehtynyt ohjeeseen etukäteen tarpeeksi huolellisesti.

Vaikka sapuskasta tuli vaiherikkaan kokkauksen jälkeen koostumukseltaan hieman liian mössöistä (pienen pannun arvoinen suoritus), perusmeininki oli kuitenkin hyvä. Paellan viehätys perustuu siihen, että kukin voi ottaa lautaselleen juuri niitä osasia, joihin on eniten tykästynyt. Riisiin oli imeytynyt paljon mehukkaita makuja, ja simpukoiden kanssa on aina mukava näprätä.

Näillä mittasuhteilla paellaa olisi riittänyt hyvinkin isolle porukalle. Seuraavalla kerralla vähennämme riisin määrää - ellemme sitten hommaa itsellemmekin sitä maailman suurinta paellapannua. Kana oli ehkä hieman hämillään vedenelävien kaverina, minkä takia ajattelimme korvata sen seuraavalla kerralla lohensiivuilla. Ja niitä katkarapuja pitää muistaa laittaa seuraavalla kerralla sekaan. Samoin kokonaiset ravut olisivat istuneet ruokaan hyvin.

Jälkiruokana oli niin ikään eräs espanjalainen klassikko, josta aiheeseen perehtyneempi Pippurimylly voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa.

sunnuntaina, marraskuuta 13, 2005

Yösyömää

Pubikierroksen päätökseksi maistuu usein purtava. Tai usein purtava maistuisi jo pubissakin, mutta Suomessa baarit ovat yleensä sen verran pöhköjä, ettei niistä saa sapuskaa. Niin tai no, saahan Oulussa ainakin Oluthuone Leskisestä toasteja (joskaan itse en saanut, kun kerran tilasin), ja samoin Wingeristä vaikka mitä makoisaa syötävää. Lisäksi tilannetta on parantanut herkullisilla leivillään ja muilla annoksillaan Kauppurienkadulla toimiva sporttibaari AC Willisika, jossa ei tosin näin antipenkkiurheilijana tule juurikaan käytyä.

Minun on näköjään äärimmäisen vaikea pysyä asiassa. Olin siis postauksen alussa jo poistumassa pubista. Asia on nyt nähkääs niin, että pastanjauhajat laittavat ruokaa toisinaan myös öiseen aikaan. Aamuöinen pizzajonossa seisoskelu keskenään riitaa haastavien känniääliöiden keskellä latistaa tehokkaasti mukavan illanviettomeiningin, mutta onneksi pizza/grillisapuska/kebab-henkiselle yösyömälle on olemassa myös vaihtoehtoja.

Aluksi kannattaa käydä huutamassa huutokaupasta kokkausintoinen mies. Minä olen sen jo tehnyt, joten voin hypätä tämän vaiheen yli. Mies on erinomaisen kätevä myös baarista kotiuduttaessa, sillä hänet voi opastaa keittiön suuntaan samalla kun nainen voi itse hieman tointua illan rasituksista sohvan pohjalla. Tämä järjestely koituu myös miehen eduksi, sillä kylläinen ja levännyt vaimo on aina parempaa seuraa kuin nuutunut ja nälkäkinkeröinen naisihminen.

Kokkausjärjestelyjä voi tehdä kotiin saapumista silmälläpitäen jo etukäteenkin. Tällä kertaa ilahdutin itseäni ja toivon mukaan myös Pippurimyllyä Santun ystävällisesti linkittämällä Bruschetta di pomodori alla habanero -herkulla, joka ei ollut pastanjauhajien näkökulmasta ollenkaan perverssiä syötävää. Olen tomaattipakkomielteisenä bruschetta-ihmisenä ehkä hivenen jäävi arvostelmaan kyseisen sapuskan maittavuutta, mutta pakkohan noista aineksista on objektiivisestikin ajateltuna tulla herkullinen lopputulos. Kuten tulikin. Alustana parilapannulla paahdettua rosmariinileipää.

Lopuksi on vielä pakko huomauttaa, että chilin paahtamisesta kaasuliekillä tulee keittiöön jumalainen tuoksu vähän samaan tapaan kuin kirjassakin todetaan.

lauantaina, marraskuuta 12, 2005

Kalat on mun kavereita

Perjantai-iltana pastanjauhajien päät löivät kerrankin ruokaideoiden osalta tyhjää. Ravintolasyöminenkään ei näin jälkiflunssaisena houkuttanut, joten pienperheemme turvautui jälleen kerran lukijoiden täyttämään reseptilaariin. Tämänkertaisesta ahvenherkusta on kiittäminen sapuskakilpailuumme osallistunutta Janea.
Ahvenfileitä ja parsakaali-tuorejuustokastiketta puikulaperunoiden kera

Perataan tarpeellinen määrä ahvenia ja fileoidaan nahattomiksi fileiksi. Keitetään perkeistä kalalientä joko kastiketta varten tai tulevien kalakeittojen pohjaksi.

Kiehautetaan yhden keskikokoisen parsakaalen kukintoja vähässä vesimäärässä. Kukinnot saa keittää kunnolla pehmeiksi, tässä soosissa ei suvaita rapsakoita al dente -vihanneksia. Nostetaan parsakaalen kukinnot pois kattilasta, mutta lorautetaan sinne aluksi noin yksi desilitra juuri keitettyä kalalientä. Nestettä täytyy olla kattilassa aluksi melko vähän, jotta kastikkeesta ei tulisi liian löysää. Paksua soosia voi sitten jatkaa pikku lorauksilla kalalientä. Kipataan samaan kattilaan vielä Philadelphia-tuorejuustoa yksi rove. Lämmitetään soosia hiljalleen ja arvioidaan sen konsistenssi. Lisätään nestettä tai ollaan lisäämättä. Lopuksi lisätään pehmeät parsakaalen kukinnot ja maistetaan. Suolataan ja pippuroidaan, jos siltä tuntuu.

Keitetään puikulaperunat varovasti, jotta ne säilyvät ehjinä. Paistetaan vehnäjauho-suola-seoksessa tai korppujauhoissa käännellyt ahvenfileet voi-öljy-seoksessa parahiksi sopiviksi.
Väsyksissä otimme ohjeeseen hieman vapauksia. Ahvenet olivat valmiiksi fileinä, minkä takia lientäkään ei tullut keiteltyä itse. Niinpä kelpuutimme kalaliemeksi valmista purkkituotetta. Liemiä kannattaisia kyllä keitellä useamminkin, koska niiden pohjalle ne parhaat kastikkeet syntyvät.

Sapuskan toteuttaminen meni omalta osaltani jonkinasteiseksi tumpeloinniksi. Kotikokkaajan on tunnetusti vaikea hahmottaa reseptejä testaillessaan, missä järjestyksessä eri työvaiheet kannattaa toteuttaa. En osannut itsekään rytmittää työvaiheita tarpeeksi hyvin, minkä takia puikulat keittyivät hieman liian aikaisin ja joutuivat odottamaan hetken aikaa ahventen ja soosin valmistumista. Mutta seuraavalla kerralla olen sitten sitäkin viisaampi ja taitavampi. :P Lisäksi kastikkeesta tuli melkoista lirua, eli nestettä hurahti varoituksista huolimatta liikaa heti alkuun. Pippurimylly selvisi omasta osuudestaan hienosti (millaisen kokin maailma on hänessä menettänytkään) - harvoin olen saanut noin hyvin paistettua kalaa. Hellakin näytti kyllä jälkeenpäin siltä, että mies on kokkaillut hieman. Kokatessa roiskuu.

Mutta pääasiaan: Ohje oli todella kiinnostava ja sen tuloksena syntynyt ruoka oli semmoista gurmeeta, että harvoin on kohdalle sattunut. Parsakaali ei ole kohdannut aiemmin kattiloissamme Philadelphiaa, mutta nyt se sen teki, ja hyvältä maistui. Ahventakaan ei ole tullut liiemmin laitettua (ilmeisesti vähän isompiin vonkaleisiin tulee kiinnittettyä kalatiskillä paremmin huomiota), joten tästä sapuskasta tuli keittiöömme rutkasti lisämeininkiä ja uusia ideoita. Kiitokset vaan reseptistä lähettäjälle, joka ilmeisesti on pastanjauhajien tavoin valinnut asuinpaikakseen Oulun. Hauskaa, että täällä majailee muitakin herkkusuita!

Jälkiruuaksi oli ihan pakko saada kupillinen Cafe Hermiaa, jonka ohjeesta kiitokset Tiinalle.

Miksei aina voi olla perjantai?

perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Punajuuri-herkkusieni-lihapata

Meillä ei täällä pastanjauhajien pesässä asusta (tietääkseni) yhtään isää, minkä takia viikonloppuna vietettävä isänpäivä ei juurikaan näy taloudessamme. Tosin silloin tulee kauppojen sunnuntaiaukioloihin katkos, mutta eiköpähän siitäkin selvitä tottumuksen voimalla.

Omat isämme eivät ole kovinkaan innokkaita pastanpurijoita, mutta sen sijaan heille maistuu tunnetusti tämä mehevä Punajuuri-herkkusieni-lihapata:

Lihapadan keskeinen elementti on liha (yllätys-yllätys). Hanki nautaa, esim. sisäpaistia (1/2–1 kg) ja leikkele suikaleiksi. Suikaleet ruskistetaan ja pannaan sivuun.

Sitten seuraa Rosmariinin suurin kompastuskivi, eli ruskean kastikkeen tekeminen: Pannaan pannuun pari ruokalusikallista voita, jossa ruskistetaan pari silputtua sipulia. Joukkoon sotketaan seuraavaksi pari ruokalusikallista vehnäjauhoja, minkä jälkeen jauhojen ja voin olisi tarkoitus muodostaa keskenään symbioosi. Tämän jälkeen pannuun lisätään vielä jossain määrin vettä. (Tehdäänköhän se oikeasti noin? Äh, osviittaa ruskean kastikkeen tekemiseen kannattaa katsoa ennemmin vaikka täältä.)

Yhdistetään lihat sekä kastike samaan pataan. Maustetaan suolalla, lihaliemikuutiolla (itse laittaisin vasikkafondia) ja valkopippurilla. (Lihojen pitää luultavimmin peittyä nesteeseen – muutenhan ne kärtsäävät kuiviin? Joku asiaatuntevampi voisi kenties neuvoa kokkia tässä vaiheessa.)

Annetaan muhia levyllä miedolla lämmöllä tunteroinen. Suurin piirtein 15 minuuttia ennen loppua pataan lisätään:
2–3 kuutioitua herkkukurkkua
2–4 punajuurta pilkottuna
purkillinen herkkusieniä

Sitten se viimeinen vartti. Lopussa lorautetaan joukkoon vielä hieman kermaa.

Tarjoillaan perunoiden kera. Juoman voi sovitella isän mukaan. Lasiin voi kaataa olutta, viiniä, vissyä (siis ei kaikkia kuitenkaan samaan lasiin), ja monet tuntemani isät haluavat luonnollisesti ruokajuomakseen maitoa. :)

Uuh, näin asiantuntevat vihjeet tällä kerralla. Huomaa, että reseptiä on testailtu joskus kymmenen vuotta sitten, jolloin en ollut vielä laisinkaan kotonani keittiössä – ja sama epävarmuus valtasi jälleen, kun näin tuon ohjeen. Huoh. Mutta sapuska on oikeasti mainiota, joten jos joku sai tuosta ohjeesta mitään tolkkua, niin kannattaa ilman muuta kokeilla.

Bronx Chicken Dice Pasta

Tällä kertaa meillä on pastahuurujen lähteillä vieraileva tähti: ystäväni Bronx esittelee kerrassaan helmeilevän hyvän kanapastareseptinsä. Limemarinointi ja balsamico tuovat kastikkeeseen juuri sopivan raikkauden ja mielenkiinnon.

Pidemmittä puheitta, päästetään mies ääneen:
Bronx Chicken Dice Pasta

Hommataan kanaa. Ei semmosta valmiiksi pilkottua, vaan niitä isoja rintapaloja. Valmiiksi suikaloitu on usein liian pientä silppua ja seassa erilaisia "ruhon osia". Huomaa että teollisuuden eri toimijat teurastavat broilerin eri tavalla. Atrian "rintafileet" ovat melko ohuita ja ikäviä, Kariniemen taas pulleita ja paksuja. Ja samasta eläimestä sanotaan niiden tulevan.

Hanki paksuja ja pyöreitä kanan rintaleikkeitä. Suosittelen Kariniemen teurastamia. Huuhtele kaupan paprika-grillimauste-whatever-basic-marinadi pois pinnasta. Sitten lauta ja Zwilling J.A. Henckels esiin.

Renssaa leikkeet - nahka, rustot ja läski pois. Paloittele reilun noppakuution kokoisiksi. Marinoidaan hetkonen limemehun ja balsamicon avulla. Myös pieni määrä hyväksi havaitsemaasi curryä ja punaisen & vihreän pippurin 50/50-seos Jamie Oliver-tyylisellä morttelilla murskattuna toimivat. Rippunen Maldon-suolaa. Sekoitellaan, annetaan muhia.

Huomaat pian kuinka kana muuttuu chevichen suuntaan, ikään kuin "raakakypsyy" sitruunan ja balsamicon ansiosta. Pistä pannu tulelle. Tässä (kuten muissakin vaiheissa) tarvitset voita. Z-H tahi se Wusthof/Victorinox/Fiskars heilumaan, ja kanan volyymiin nähden sopiva määrä sipulia ja paprikaa. Ruokalajin ulkonäköä voi tunettaa paprikan värivalinnalla. Ei pientä silppua, hiukkasen krouvimpaa.

Freesaa sipuli ja paprika voissa. Kun mukavasti paistunut mutta vielä al dente, pirskauta sitä balsamicoa pannuun ja pyörittele kamaa eestaas. Ei paljon, sen verran että voit haistella pannusta nousevaa höyryä ja todeta että "reunaa on". Väri hiukan ruskistuu. Joskus laitan tähän rehu-vaiheeseen hieman herbes aux provencea. Valkosipulioptio lunastuu tässä vaiheessa usein. Jamie O:lta kerran kysyttiin kokkauksen parasta hetkeä - "the smell of garlic hitting the olive oil". Hereillä tässä vaiheessa, jos pannulla oleva voi-öljy-seos on kuumaa, puoli minuuttia on jo aika maksimi valkosipulille. Ota sitten sipuli-paprika pois pannusta.

Kananpalojen vuoro. Jos marinadia on nesteeksi asti, valuttele pois. Haluamme paistaa, emme keittää. 50/50 oliiviöljyä & voita. Aika nopeesti, mutta ei niin kuumalla että voi palaa. Tavoitteena nätti ruskistusaste ja riittävä kypsyys.

Kun kanamatsku näyttää sopivalta, lisää sipuli-paprika ja käännä levyä pienemmälle. Purkillinen kermaa sekaan, valinta taas omantunnon ja juhlatilanteen mukaan. Itse laitan arkipäivänä useimmiten 15% hyla-ruokakermaa ja sitten hetken päästä hieman happamampaa, naturellia creme fraichea.

Hauduttele ja tsekkaa suola. Jos ns. 'reuna' katoaa jotenkin, voit hivuttaa lisäämällä ihan vähän balsamicoa. Toinen koulukunta laittaisi jotain hyvää sinappia, Turun sinisen tyyppistä vähän makeaa. Lisää tarvittaessa ruokakermaa ja/tai fraichea siten että viskositeetti säilyy sopivan oloisena, mutta pidä soosin intensiteetti aika korkeana.

Jos sattuu löytymään tuoretta tai hillottua inkivääriä, laittaisin kyllä sekaan.

Pasta sitten ihan vapaavalintainen. Tagliatelle, penne, spirali, jopa gnocchi.

Tästä tuli aika pitkä ohje, mutta tuntui tarpeelliselta kuvata metodeja ja fiilistasoja eri vaiheissa. :-) En ole ihan varma mikä tässä on oleellista. mutta keypointit ovat ehkä

- krouvimpi rakenne, isohkot kananpalat säilyvät helpommin mehukkaina
- suhteellisen reipas raikkaus, se limemarinointi
- balsamico, creme fraiche
- curry-valkosipuli-yrtit-(inkivääri)

Jossain vaiheessa aina kysytään että 'onkohan tämä niin hienoa ruokaa että on juotava punaviiniä'. Voi hyvinkin olla. Reippaahko aussi käynee, semmonen shiraz-cabernet tms., jacobs creek/koonunga hill. Ruoassa kuitenkin aika robusti non-snobi pohjavire. Joku Wyndham Hillin Bin 555 ei liene vielä kornia, liian hieno ranskis-bordeaux olisi ehkä just sitä liian hienoa.

torstaina, marraskuuta 10, 2005

Kuka voittaa keittokirjan?

Vielä on aikaa osallistua pastanjauhajien perinteeksi muodostuvaan reseptikilpailuun. Osanottajien määrä on ollut tyrehtymään päin sen jälkeen, kun aloitimme jo hätäpäissämme kilpailuun lähetettyjen reseptien testailun. Mutta vaikka taso on kova, ei kannata luovuttaa - aikaa on aina joulukuun alkuun asti. :)

Aihe ja tyyli vapaa. Lopputulos kiinnostava tai herkullinen - tai mieluiten tietenkin molempia.

(En kyllä kadehdi meitä ollenkaan siinä vaiheessa, kun joudumme valitsemaan voittajan. Varsinkaan kun Rosmiksen ja Pippurimyllyn ruokamaut eivät aina käy ihan yksiin.)

Martinpäivän hanhi

Jos martinpäivä olisi kesällä, hanhi kannattaisi valmistaa pihagrillissä. Tällä ohjeella. Talvella on tyytyminen uuniin, ellei kokista löydy poikkeuksellista pontta. Mikäänhän ei varsinaisesti estä grillaamasta vaikka pakkasella. Grillissä tai uunissa, tämän jenkkihenkisen täytteen omenat tuovat juuri sopivaa, pientä hapokkuutta vastapainoksi tummalle linnunlihalle. Jos ei jaksa syödä kokonaista hanhea - tai se ei mahdu uuniin - voi tutustua esim. Välimäen näkemyksiin. Meillä jauhajissakin martinpäivä osui pahaan saumaan ja hanhi jäi kauppaan. Tässä siis kertomus siitä, miten sen olisimme tehneet - ilman kuvia, omalla vastuulla!

Omenahanhi

1 hanhi
riittävästi voita
1-2 sipulia hienoksi silputtuna
1 dl silputtua selleriä
3 hapahkoa (ei tarvitse olla mitään huippukirpeitä - kunhan et ihan makeimpia lajikkeita valikoi) omenaa kuorittuna, paloiteltuna melko hienoksi
1 dl kuivattuja karpaloita, jos suinkin löytyy
1 tl salviaa
1 tl timjamia
veitsenkärjellinen kanelia
1/2 tl suolaa
pippuria myllystä
5 dl korppujauhoja (jos haluat panostaa, paahda vaaleaa leipää ja raasta itse - tulee tuoreempi meininki)

Hanhi hanhena, lopuista aineksista valmistetaan sille täyte. Sulata kunnon nokare voita (saa olla melkein puoli desiä). Lisää silputtu sipuli, selleri, omena ja karpalot. Keittele, kunnes omenat pehmenevät. Tämä vie reilut 10 minuuttia. Lisää mausteet ja ota kasari tulelta. Lisää korppujauhot/raastettu leipä ja sekoita tasaiseksi.

Jätä täyte jäähtymään ja putsaa sillä aikaa hanhi. Huuhtele Hannu huolellisesti sekä sisältä että pinnalta ja taputtele se lopuksi kuivaksi talouspaperilla - aivan kuin tekisit broilerillekin (jonka tietenkin pian istuttaisit tölkin nokkaan). Hiero lintuun suolaa ja pippuria, jälleen niin pintaan kuin sisällekin. Lapa tämän jälkeen jäähtynyt täyte hanhen rintaonteloon. Laita hanhi pellille tai uunipannuun rintapuoli ylöspäin. Jos täyte pyrkii valumaan ulos, sido jalat puuvillalangalla tms. niin, että paketti on napakka.

Jos sinussa oli pontta ja otit pihagrillin esiin, siirrä hanhi pelliltä/pannulta grilliin foliovuoan päälle (miksi alun perinkään laitoit sen pellille/pannulle?) ja grillaa epäsuoralla lämmöllä (kesällä ei tarvitsisi olla aivan täysillä, mutta näin kylmän ilman aikaan huudattaisin aika lailla nupit kaakossa). Jos ponsi puuttuu, uuni 200-220 C:ssä ajaa asian vallan mainiosti.

Teitpä hanhen uunissa tai grillissä, vuoalle/uunipannuun/pellille valuvaa nestettä kannattaa välillä (esim. puolen tunnin välein) valella hanhen päälle. Samalla on oiva tilaisuus esitellä katsojille digitaalista keittiölämpömittaria ja määrittää rintalihan paksuimman kohdan kuumuus. Hanhi on valmis, kun mittari nousee n. 74 C:hen. Jos mittaria ei ole, perinteinen keino linnuille on vetää reiteen pieni viilto. Kun viillosta valuva neste on kirkasta, lintu on kypsä. Hanhen koosta riippuen tähän kuluu kolmisen tuntia.

Anna hanhen vetäytyä vähintään vartin verran ennen leikkaamista ja tarjoilua. Jos on pelkoa jäähtymisestä, peittele hänet levähdyksen hetkeksi esim. foliolla.

Musiikkisuositus: Kate Bush: Aerial. Tietenkin. Nyt se on viimein ulkona ja se on älyttömän hyvä. Tietenkin!

keskiviikkona, marraskuuta 09, 2005

Kuppi kuumaa

Nyt kun puoli Suomea kärvistelee flunssan kourissa, kannattaa panostaa kuumaan juomaan. Pastanjauhajat sortuivat jo glögikauden aloittamiseen, mutta myös hunajatee samoin kuin rommitoti taikka vaikka minttukaakao karkottavat kaamosta kätevästi.

Lisäksi kannattaa varata käden ulottuville hyvää seuraa (tai vaihtoehtoisesti hyvä kirja), takkatulta, kynttilöitä ja lämmin huopa. Niin, ja tietenkin nippu nenäliinoja.

Vaanilan nakkikastike

Kun marraskuinen Suomi näyttää ankeimpia puoliaan, kannattaa lääkitä itseään maailman parhaalla nakkikastikkeella. Auttaa kipeään kurkkuun ja parantaa ankean meiningin.

Yksi jos toinenkin Blogistanin asukas lienee kokkaillut samaa reseptiä viime päivinä. Minulle ohje nosti nakkikastikkeen ulottuvuudet ihan uudelle tasolle. Jos kehotetaan panemaan keitokseen "hulppeat roiskaisut" Heinz-ketsuppia, niin voitte kenties kuvitella, kuinka paljon sitä sain omaan kastikkeeseeni menemään. Ja miksei kukaan ole kertonut minulle, että nakki viihtyy noin hyvin suolakurkun kaverina? Maustamisessa olin täysluuseri, jälleen kerran, mutta seuraavalla kerralla ohjeeseen vielä tujummin pippuria, niin hyvä tulee.

Ainoa, mikä tässä harmittaa, on tyhmä kamera (vaiko kuvaaja?). En saanut millään otettua nakkikastikkeesta kuvaa, joka olisi tehnyt sille oikeutta. Ihana tomaattinen kastike, jonka salama häikäisi joka kerta ihan harmaaksi. Mutta onneksi ruoka oli herkkua. Ja ruuan kanssa nautittu viinilasillinen lämmitti myös mukavasti.




Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails