lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Uuniperunat

Kuten edellisen postauksen kuvituksestakin voi päätellä, täällä on tällä viikolla syöty uuniperunoita. Uuniperunat ovat meillä melkoista luottoruokaa. Niitä on mukava tarjota epämääräiseen aikaan saapuville vieraillekin - sen kun vaan vääntää tarvittaessa lämpöä pienemmälle, niin potaatteja voi haudutella uunissa pitempäänkin.

Uuniperunoiksi noukitaan kaupan vihannestiskistä (tai vaihtoehtoisesti kellarin perunalaarista) isoja punaisia rosamunda-perunoita. Perunat pestään ja kuivataan ja pannaan uuniin. Teinivuosina tapanani oli leikata perunat pituussuunnassa puoliksi ja ripotella öljytetylle leikkuupinnalle suolaa, kuminaa ja paprikaa. Aikuisvuosinani olen sen sijaan suosinut kokonaisia uuniperunoita. Jotkut kääräisevät perunat folioon, mutta minä tyydyn yleensä vain leikkaamaan niiden pintaan ristikkäisviillot (viiltelemättömät perunat voivat räjähtää uunissa) ja panemaan ne uunipellille viiltelypuoli ylöspäin. Asteita uuniin meiningistä riippuen 150 tai 175 ja kypsytysaika perunoiden koon ja tilanteen mukaan. Puolessatoista tunnissa pitäisi tulla valmista.

Yksinkertaisemmillaan uuniperunan voi nauttia maustevoin kanssa, mutta muunkinlainen täyte on makoisa. Hyviä ohjeita löytyy tietenkin Ruokalasta. Monet ovat tykänneet etenkin tuosta täytteestä, johon tulee purkillinen ranskankermaa, 100 grammaa kuutioitua savukinkkua, yksi kuutioitu maustekurkku, pieni hienonnettu ja pannulla kuullotettu sipuli sekä luraus sinappia. Niin ja suolaa ja pippuria tietenkin myös.

Uunissa viillot ovatkin ehkä hieman auenneet, ja perunaa kevyesti puristamalla se aukenee lisää. Sitten päästäänkin jo lusikoimaan täytettä (tai sitä maustevoita) perunan sisuksiin. Nautitaan pikkulusikalla.




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails