torstaina, joulukuuta 08, 2005

Tonnikalakastike pastalle

Parin pastattoman viikon jälkeen piti saada taas pastakattila tulelle. Tonnikala oli jostain syystä maullaan, ja siksipä toteutin tällä kertaa tämän helpon ja hetkessä valmistuvan tomaattipohjaisen tonnikalakastikkeen, johon oli aineksiakin kätevästi käden ulottuvilla. Kastike toimii vallan mainiosti myös ilman kermaa, joten sen voi sitten halutessaan jättää pois.

Tonnikala-pastakastike

1 sipuli
pari valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
1 tölkki tomaattimurskaa
2 tölkkiä veteen säilöttyä tonnikalaa
kalaliemikuutio (tai vastaava määrä kalafondia)
rouhaus mustapippuria
runsaasti basilikaa
2 dl ruokakermaa
parmesaania

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetken aikaa öljyssä pannulla. Lisää tomaattimurska. Valuta tonnikala ja lisää se pannulle yhdessä kalaliemikuution ja mausteiden kanssa. Hauduta noin kymmenen minuuttia. Lisää lopuksi kerma. Sekoita kastike keitetyn pastan joukkoon ja raasta päälle parmesaania.

16 Comments:

At 8/12/05 21:06, Anonymous Anonyymi said...

tein vastaavaa tänään (tosin ilman kermaa, tilalla aurajuustoa), lopputulos maistui ja näytti ihan tonnikalapizzalle ilman pohjaa ja juustoa. ihan hyvää silti. mutta jotenkin kun laittaa ruokaa tomaattimurskasta ja basilikasta niin siitä tulee AINA pizzanmakuista. vai onko vika vain laittajassa? no, lopusta teen sitten huomenna pizzaa...

 
At 8/12/05 21:22, Blogger Rosmariini said...

Hauska ajatus tuo pizzanmakuisuus - ei ole itselle tullutkaan mieleen moinen. :)

Töitä on taas tällä viikolla kasautunut yli oman tarpeen, mistä syystä keitokset ovat meinanneet mennä vähän pikakokkailun puolelle. Jospa sitä viikonloppuna ehtisi taas panostaa ruuanlaittoonkin.

 
At 8/12/05 22:18, Anonymous Anonyymi said...

Kiiressä voi kokata perunacurrya (kannattaa tehdä isompi satsi, maku vain paranee lämmityskerroilla kun potut imevät makua):

Perunacurry

2 cm pala tuoretta inkivääriä
7-8 valkosipulin kynttä
iso sipuli
pikku tilkka öljyä
2 rkl mietoa currytahnaa
1/3 tuubi tomaattipyrettä (tai pari pientä purkkia)
5-6 isohkoa perunaa
3 porkkanaa
purkki kookosmaitoa

Kuutioi kuoritut perunat ja porkkanat sopiviksi suupaloiksi sekä kuori ja silppua sipulit ja inkivääri. Kuullota inkivääri ja sipulit öljyssä, lisää currytahna ja sekoittele tovi. Heitä sitten joukkoon tomaattipyre, perunat ja porkkanat, sekoita hyvin. Lopuksi kaada mukaan kookosmaito ja anna hautua kannen alla kunnes perunat ovat kypsiä.

Nopeaksi lisäkkeeksi sopii raejuusto (ajaa varmaan vähän saman asian kuin raita).

Itse olen Rajahin miedon currytahnan (Rajah Mild Curry Paste) suurkuluttaja (sillä voi maustaa mm. makaronilaatikon ;), sitä saa pääkaupunkiseudulla ainakin S-ketjun kaupoista. Mutta varmaan muutkin intialaistyyppiset miedot currytahnat passaavat.

 
At 8/12/05 23:53, Blogger Rosmariini said...

Oi, kiitokset jälleen kerran kiintoisasta ruokaohjeesta. Kiirekokkausresepteille on aina käyttöä! Enpä ole perunacurryyn koskaan aiemmin elämässäni törmännytkään.

 
At 9/12/05 13:03, Blogger Kati Parppei said...

Tonnarikastike on Pagistaanissakin pikaruokien hitti. Viime viikonloppuna sujautin mukaan kerman sijasta valkosipulituorejuustoa ja lisäsin lopuksi purkillisen simpukoita.

Meiramia ja/tai timjamia voi muuten kokeilla tomaattiruokien mausteena, jos haluaa välttää "pizzanmaun" ;). Ainakin tähän kastikkeeseen ne tuntuvat sopivan kuin herne nekkuun.

 
At 9/12/05 13:38, Blogger Rosmariini said...

Vautsi, miten hyviä muunteluvinkkejä. Simpukoillahan saisi tosiaan tuohon perustonnikalasoosiin ihan uudenlaista mielenkiintoa. Myös aurajuusto/tuorejuustoa pitää ehdottomasti kokeilla.

 
At 9/12/05 22:57, Anonymous Anonyymi said...

Itse tulin viime sunnuntaina kotiin hillittömän nälkäisenä oltuani hiihtämässä koko päivän, ja sävelsin kaapeista löytyneistä tarpeista kastikkeen pastalle. Eli tässä yksi muunnelma lisää:

- valkosipulia
- tomaattikastiketta (tai tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia)
- aurinkokuivattuja tomaatteja
- hapankermaa
- provencale-yrttiseosta
- suolaa & pippuria
- säilöttyjä simpukoita (miksei katkarapujakin, jos löytyy)
- parmesania annoksen päälle

Puristien mielestähän parmesania ei missään tapauksessa käytetä simpukkakastikkeen kanssa, mutta minä kyllä raastan juustoa sekaan siitä huolimatta.

Soosi syntyi samalla kun pasta kiehui, joten täyttänee kiirekokkaus-kriteerit :)

 
At 10/12/05 12:16, Blogger Rosmariini said...

Tuokin kuulostaa todella hyvältä - heti tuli kamala nälkä. Nuo säilykesimpukat ovat kyllä mainio keksintö.

 
At 11/12/05 14:48, Blogger Rosmariini said...

Sardellifileet ja kaprikset kuulostavat niin ikään mainioilta tonnikalakastikkeen maustajilta. Pitääpä kokeilla tuotakin versiota. Minä laitoin yhteen aikaan soosin sekaan viipaloituja oliiveja. Hyvin toimivat nekin.

 
At 12/12/05 10:46, Blogger Samuli said...

Liemikuution tai fondin sijaan voi käyttää myös pestoa: itse laitan usein tomaattipohjaiseen pastakastikkeeseen ruokalusikallisen sekä punaista että vihreää pestoa ja maistelen sitten suolan määrän.

 
At 12/12/05 11:28, Blogger Rosmariini said...

Tämähän nyt poikii kommentteja. :) Myös tuo peston käyttö tomaattikastikkeen maustamiseen oli minulle ihan uusi idea.

Kaikkein nopein pastakastikehan syntyy tietenkin pelkästä pestosta.

 
At 12/12/05 13:53, Blogger Samuli said...

Tomaattipohjainen pastakastike on varmaan pyttiksen kaltaista monikäyttöruokaa: siihen laitetaan mukaan vähän mitä milloinkin kaapista löytyy ja siksi siitä on niin monta versiota :)

Oma vakiintunut versioni kastikkeesta on kanelin ja chilin takia hieman kerettiläinen, mutta molemmat antavat sävyä soosiin.
Samasta soosista voi tehdä lasagnen, sen voi syödä sellaisenaan pastan tai raejuuston kanssa, tai jatkaa keitoksi jättämällä lihan pois, lisäämällä nesteen määrää ja hulauttamalla mukaan purkin valutettuja kikherneitä ja vähän oliiveja.

Vakiintunut versio (riittää lasagneen)

2 sipulia
10-12 kynttä valkosipulia
n. 400 g naudan paistijauhelihaa
2 porkkanaa
1/2 tuubia tomaattipyrettä
(1-2 kanaliemikuutiota)
200 g paseerattua tomaattia
1 dl vettä
1 1/2 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua basilikaa
3 tl mustapippuria
1 rkl vihreää pestoa
1 rkl punaista pestoa
1/2 tl kanelia
2 tl mietoa chilijauhetta

Silppua sipulit ja raasta porkkana. Paista sipulit ja jauheliha pannussa, lisää tomaattipyre, liemikuutiot ja porkkanaraaste, sekoita hyvin (niin että tomaattipyre alkaa kiiltää). Lopuksi lisää paseerattu tomaatti, vesi ja mausteet, anna hautua pienellä lämmöllä kannen alla rauhassa.

Jauhelihan sijaan voi käyttää myös soijarouhetta tai lohta (lohi lisätään vasta ihan lopuksi).

(Punainen pesto on muuten mainiota sellaisenaankin pastan kanssa - lisäksi valko- ja punasipulia, kirsikkatomaatteja ja mustapippuria ja sitten syömään...)

 
At 12/12/05 14:41, Blogger Rosmariini said...

Itsehillintäni petti - pakko ryhtyä heti tänään tomaattipastan tekoon. :)

 
At 25/10/10 18:48, Anonymous Anonyymi said...

Ei kyllä maistunut yhtään pitsalle, kun laittoi sitä ruokakermaa 1dl. Ilman kermaa ja vielä aurajuustolla varmasti pitsalta maistuukin :D Mutta tuli todella hyvää kastiketta, laitoin tuoretta basilikaa ja parmesaania 3 rkl sekaan kun otan ruokaa evääksi töihin, niin en viitsi raahata erikseen parmesaania. terveellinen ruoka ja täysjyväpastan kanssa vielä :)

 
At 25/10/10 18:49, Anonymous Anonyymi said...

Ei kyllä maistunut yhtään pitsalle, kun laittoi sitä ruokakermaa 1dl. Ilman kermaa ja vielä aurajuustolla varmasti pitsalta maistuukin :D Mutta tuli todella hyvää kastiketta, laitoin tuoretta basilikaa ja parmesaania 3 rkl sekaan kun otan ruokaa evääksi töihin, niin en viitsi raahata erikseen parmesaania. terveellinen ruoka ja täysjyväpastan kanssa vielä :)

 
At 15/3/11 12:03, Anonymous Anonyymi said...

Itse käytin kerman sijasta piimää, ja oli superhyvää!! kiitos ohjeesta, tämä on sopivan yksinkertainen. Tomaattimurskaa ei ollut, joten murskasin kuorittuja tomaatteja ja laitoin hieman ketsuppia.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails