sunnuntaina, joulukuuta 11, 2005

Rosolli

Olen tehnyt rosollia elämäni aikana lukemattomia kertoja ja huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa, että minulla on reseptivihkoni jouluosastolla siihen oikein ohjekin. Olen tähän saakka pilkkonut aineksia aina fiiliksen mukaan. (Oma fiilikseni ohjaa yleensä laittamaan salaattiin ylimääräisiä suolakurkkuja.) Mutta jos joku haluaa toteuttaa itseään täsmällisemmin, niin tällaisia aineksia siihen tulee:

Rosolli

4-5 perunaa
4-5 porkkanaa
4-5 pientä punajuurta
1 suolakurkku
1 sipuli
1 hapan omena
persiljaa (häh?)
suolaa, valkopippuria

Keitä kasvikset kuorineen kypsäksi ja anna niiden jäähtyä kunnolla. Kuori ja kuutioi kasvikset, sekoita keskenään. Lisää hienoksi pilkottu sipuli, kuutioitu kurkku (tai kurkut!) ja omena. Mausta. Lisää viimeksi hienoksi hakattu persilja. Rosollin voi koristella hienoksi hakatulla keitetyllä munalla.

Rosollin kastike

1/2 dl kermaa
1/2 tl sokeria
suolaa
muutama tippa etikkapunajuurten lientä

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää mausteet. Tarjoa rosollin kanssa.

Rosollin kastike on hauska lisä joulupöytään. Kastikkeen väriä voi säätää pinkistä hieman voimakkaamman punaiseksi punajuurilientä lisäämällä.

2 Comments:

At 11/12/05 19:57, Blogger Samuli said...

Rosolli (eli salla niinkuin kotona Pohjanmaalla sanotaan, tai silsalla, jos mukana on silliä) on niitä harvoja jouluherkkuja joita voi oikeasti syödä melkein sangollisen ilman ähkykuolemaa. Plus rosollissa on vielä se erinomainen puoli, että se maistuu paitsi kinkun myös kalojen ja melkeinpä minkä tahansa seurana.

Olenkin miettinyt, miksi rosollia syödään vain jouluna: sehän olisi erinomaista tavaraa vaikka silakkapihvien, grillatun kanan tai maksapihvien kaverina? Etenkin grillijuhlien "salaatit" ovat aika puuduttavaa tavaraa, ja rosolli olisi positiivinen kapina pöydässä ;-)

 
At 11/12/05 23:37, Blogger Rosmariini said...

Samaa mieltä. Rosolli on mainio salaatti vaikka elokuisiin sadonkorjuujuhliin, kun siihen voi käyttää kätevästi uuden sadon kasviksia; perunoita, punajuuria ja porkkanaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails