torstaina, joulukuuta 22, 2005

Kukkakaaligratiinia lohimedaljongin kera

Tuntikausien tavarataloryytymisen, jonottelujen ja jouluruuhkailun jälkeen oli pakko saada pannuun pikapikaa täytettä. Onneksi kalatiskiin oli leikelty ja esimaustettu valmiita lohimedaljongeja, jotka sitten shoppailun päätteeksi lennätettiin kotikeittiöön.

Kaverikseen lohi sai pikakokkaukseen mainiosti soveltuvaa kukkakaaligratiinia, jonka ohjetta oli testannut ja hyväksi havainnut Vaanilan koekeittiön valtiatar Ainailona. Tällä tavoin meitä kanttarelli-kukkakaaligratiinin tekoon ohjeistettiin: "Kanttarellipussikeitto, 3-4 dl vettä, 1 flora ruoka ja Koskenlaskija kanttarelli sotketaan yhteen, sörsseli kukkiksen päälle, juustoraastetta pintaan ja uuniin." Minä laitoin asteita 225 ja kypsentelin sapuskaa epämääräisehkön ajan paistumisastetta välillä kurkistellen. Periaatteessa gratinoinnin voi tehdä hyvinkin nopeasti kovalla lämpötilalla (grillivastuksia käyttäen), mutta kun kukkakaalit olivat tällä kertaa esikeittämättömiä, annoin niiden muhitella uunin lämmössä varmuuden vuoksi vähän pitempään.

Kun kukkakaalivuoka alkoi tuoksua valmiilta, kippasin kalan kuumahkolle paistinpannulle ja paistoin medaljongia aina parisen minuuttia puoleltaan kalan sivuseinämän paistoastetta samalla tiiraillen. Lohi ja kanttarellimainen kukkakaaligratiini muodostivat lautasella mainion liiton. Jos pikaruokakin on parhaimmillaan näin herkullista sorttia, niin kukapa tässä slow foodia enää kaipaakaan?

3 Comments:

At 25/12/05 16:23, Blogger nainen ratissa said...

Ruokailimme aatonaattoiltana ystäväpariskunnan seurassa tällä reseptillä, ja kaikki olivat perin tyytyväisiä. Tosin medaljongit leikkasin ja maustoin itse...

 
At 25/12/05 19:52, Blogger Pippurimylly said...

Kiva, että maistui! Lohi on tosi kiitollinen kala, kun se taipuu niin moneksi. Oikein hyvää joulunjatkoa!

 
At 23/3/13 17:10, Anonymous Anonyymi said...

Tämä on yksi meidän suosikeista. Toooosi hyvää ja helppoa :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails