torstaina, lokakuuta 06, 2005

Uunijäätelö

Tänään ei ehdi pahemmin kokkailla, mutta voisin naputella herkkusuiden iloksi persikkaisen uunijäätelön reseptin.

Uunijäätelöön tarvitset
8-10 vohvelikeksiä tai pienen matalan sokerikakun
1/2 litraa vaniljajäätelöä
säilöttyjä persikanpuolikkaita (toki voi käyttää myös marjoja tms.)
Marenki:
4 munanvalkuaista
4 rkl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen sekaan. Laita vuokaan pohjimmaiseksi kakku/keksit ==> sen päälle jäätelöä ==> jäätelön päälle persikat, minkä jälkeen koko komeus peitetään nopeasti marenkiseoksella.

Paista 300-asteisessa uunissa 3-4 minuuttia.

4 Comments:

At 6/10/05 20:47, Anonymous Anonyymi said...

Minulla on tapana käyttää tässä ylen 70-lukulaisessa jälkkärissä pakastevadelmia ja lurauttaa reilusti mesimarjalikööriä kaupan kakkupohjan kostukkeeksi.

 
At 6/10/05 21:06, Blogger Rosmariini said...

Hmmm, kiinnostavaa, että uunijäätelöä tehtiin 70-luvulla, kun itsellä ei ole kamalasti ruokamuistoja vielä tuolta vuosikymmeneltä. Pitäisikin ottaa selville, mitkä olivat silloisia hittiruokia.

Keski-ikäiset kotikokit tekevät ainakin lämpimiä voileipiä aina samalla tyylillä (kinkkua, sinappia, ananasrengas ja emmental-juustoa), mistä voisi päätellä, että näiden ”havaijilaisten voileipien” ohje lienee myös peräisin 70-luvun tienoilta.

 
At 10/10/05 22:03, Anonymous Anonyymi said...

70-luvun hittiruokia oli mm. kaamea "ossobucco", jolla ei ollut juuri tekemistä italialaisen esikuvansa kanssa; vanhaan blogiini kuvasin Kasari-lehdestä mm. "kevyen kasvispadan", jossa oli 300 g balkaninmakkaraa... Silloin tällöin kaivan esille näitä vanhoja lehtiä viihteeksi.

Kaivan jonain päivänä ne lehdet esiin ja palaan asiaan.

 
At 10/10/05 22:39, Blogger Rosmariini said...

Hienoa! Jos vaikka pitäisi joskus seitkytluvun ruoka -henkiset teemabileet.

Toisaalta tarkemmin ajatellen: mitäköhän kasvissyöjäystävät mahtaisivat tuumata vaikkapa tuosta "kasvis"padasta. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails