torstaina, lokakuuta 20, 2005

Kuka halusikaan kanaa pestokastikkeessa?

Olemme seurailleet kiinnostuneina, mitä ruokaohjeita googlettamalla Pastanjauhantaan on päädytty. Suosikkeina vaikuttaisivat olevan tähän mennessä coleslaw-salaatti (se onkin kyllä hyvää) ja hyvänä kakkosena joko ravioliresepti tai pizzapohjaohje. Halloween-reseptien kysyntä on myös kasvanut viime päivinä. Pitäisi ehkä kysellä kalifornialaistuneilta kavereiltamme, mitä Halloweeninä on tapana syödä. Kurpitsapiiras tuli itsellä ekana mieleen, että ehkä sitten sitä.

Joku oli päätynyt tänne hakusanoilla "Kanaa pestokastikkeessa", mistä äkkäsin, että tuommoista sapuskaa emme ole ikimaailmassa tehneetkään. Pesto on hyvää ja kana on hyvää, joten saako niistä yhdistämällä vielä parempaa? Mutta miten lähteä toteuttamaan moista ateriaa? Mikäli kanaa (tai edes kanan rintafileitä) suunnittelee hauduttavansa pestokastikkeessa, niin pestokastiketta pitäisi olla tarkoitukseen valtavia määriä, mikä ei tunnu näin äkkiä ajatellen kovin mielekkäältä. Toki pestoa voisi vain sivellä kanan pintaan ja hauduttaa sitten jossain muussa (kermaisessa tai tomaattisessa) kastikkeessa, mutta olisiko kyse silloin enää varsinaisesti kanasta pestokastikkeessa? Ajattelen ehkä nyt turhan monimutkaisesti. ;)

No, pitää jättää asia mietintämyssyyn hautumaan. Sillä välin voi tyytyä roiskimaan pestoa pannulla paistetun lohifileen päälle - siinä se ainakin toimii mainiosti.

18 Comments:

At 22/10/05 17:27, Blogger Santeri Kyröhonka said...

Guardianin viikonloppu-liitteen Matthew Fortin palstalla on pestokanalle resepti.

 
At 22/10/05 17:28, Blogger Santeri Kyröhonka said...

Oho, linkkii tuli kitotusvre... http://www.guardian.co.uk/weekend/story/0,3605,1596410,00.html

 
At 22/10/05 18:12, Blogger Rosmariini said...

Kiitti vinkistä. Sapuskan nimi näyttäisi olevan "Griddled chicken breast, aubergine and pesto". Ohje vaikuttaa itse asiassa tosi hyvältä, eli pitääpä joskus kokeilla.

 
At 25/10/05 10:07, Anonymous Anonyymi said...

Meillä kanaa ja pestoa on yhdistetty menestyksellä pastasalaatissa (toimii arkena ja viikonloppuna).

1/2 grillattu broileri
paketti penneä
4-5 rkl pestoa
rouhittua mustapippuria
puntti rucolaa
tammenlehväsalaattia
punasipuli ohuina siivuina
kourallinen pinjansiemeniä
(melonia tai persikkaa pieninä kuutioina)
(parmesania lastuina)

Irrota lihat broilerista, paloittele. Keitä pasta, käsittele vihannekset ja hedelmät, paahda pinjansiemenet. Sekoita kulhossa pasta ja pesto, broileri, vihannekset ja hedelmät, mausta mustapippurilla. Höylää parmesanlastuja päälle.

 
At 25/10/05 12:02, Blogger Rosmariini said...

Vautsi, tosi hyvät raaka-aineet tuossa salaatissa. Vaikuttaapa maukkaalta, kiitos!

Pitää testata tuotakin mahdollisimman pian.

 
At 13/4/06 14:21, Anonymous Anonyymi said...

Minä se olin joka googlasi kanaa ja pestoa...

Joskus muinoin ravintolassa käydessäni tilasin "kanaa pestokastikkeessa" ja se oli kyllä paras kastike, jota olen maistanut!

Kastike oli kermapohjainen, mutta selvästi peston makuinen. Yleisväri vaalea, "vihreäpilkullinen".

Olen kotona yrittänyt rekonstruoida kastiketta siinä kuitenkaan onnistumatta. Kerma + pesto ei yksinään maistu niin herkulliselle... En tiedä mitä muuta lisäisin, ja siksi googlailin reseptin toivossa!

 
At 14/4/06 11:56, Blogger Rosmariini said...

Hyvä että googlasit - tämä aiheesta kirjoittamani postaus nimittäin poiki yhden blogimme parhaista resepteistä = tuon Paolan pestoisen pastasalaatin. :)

Tuo pestokastike kuulostaa kanan kanssa kyllä (edelleen) huippuhyvältä. Harmi, etten ole löytänyt siihen itsekään toistaiseksi ohjetta, mutta pitää jatkaa etsiskelyä.

 
At 20/2/07 15:55, Anonymous Anonyymi said...

Tein juuri kanasuikaleista, kermasta ja pestosta pestokanapastahäsmäkkeen. Iha jees improvisaatio tuli mielestäni.

ps.
Pirkan pesto on vähän liian suolaista mun makuun.

 
At 14/5/07 22:35, Anonymous Anonyymi said...

Ohhoh, onpa teillä täällä hyvä palvelu! Se, mitä ei ole, haetaan. :)

 
At 26/8/07 12:02, Anonymous Anonyymi said...

Siis miten tämä pestokanapastahäsmäke käytännössa valmistetaan?

 
At 26/8/07 13:19, Blogger Rosmariini said...

Sen kun tietäisikin. Jolloinkin pitäisi uskaltautua kokeilemaan jonkinlaista viritelmää, kun johan tässä on ajatus ollut hautumassa melkein parin vuoden ajan. :)

 
At 28/8/07 15:46, Anonymous Anonyymi said...

Heip,

Mulla on olemassa ältsin hyvä itse keksitty kanakastikeresepti, jossa on peston ja (ruoka)kerman lisäksi myös sinihomejuustoa. Aineksista jo voi päätellä, ettei ole mitään kevyttä tavaraa, mutta maukasta kylläkin. Kastiketta varten olen paistanut hunajamarinoituja broilerinsuikaleita, ja niiden joukkoon sulatellut vajaan puoli pakettia Aura-juustoa. Sitten vielä mukaan pari lusikallista (siis maun mukaan) pestoa ja sitä kerman kaltaista kasvisrasvavalmistetta ja ehkä vielä vähän mustapippuria. Voisinpa itseasiassa tehdä tuota tänään...

Ja kiitos mainiosta blogista, olen tätä lueskellut jo jonkin aikaa, vaikken kommentoimaan aiemmin ole uskaltautunutkaan.

t. anniina (Oulusta minäkin)

 
At 28/8/07 18:15, Blogger Rosmariini said...

Tattis! Tuohan kuulostaakin hyvältä. Terveisiä vaan - missäpäin täällä Oulussa sitten ikinä asutkin. :)

 
At 22/10/08 14:46, Anonymous Anonyymi said...

Eksyin tänne myös googlettamalla.. Itselläni on sovellettu ja vahingossa keksitty resepti. Erittäin suosittu on ollut ystävieni kesken ainakin!

Kanasuikaleita
Vihreää pestoa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
kermaa
Pähkinöitä

Kaikki sekaisin ja oman maun mukaan pestoa ja tomaatteja, tomaatit pienimpinä paloina ja valutettuina (muuten tulee erittäin öljyinen lopputulos)

Tietysti tuorepastan kanssa paras!!! Enjoy :)

 
At 7/2/09 02:48, Blogger maarit said...

Minä myös joskus googletin kanaa ja pestoa. Olen itsekkin syönyt kanaa kermaisessa pestokastikkeessa ravintolassa ja se oli huippu hyvää. Siinä kanafile oli paistettu ihan sellaisenaan ja kastikkeena oli kermainen pestokastike.

Itse olen tällaista myös tehnyt ja hurjan hyvää siitä tuli. Useammin olen kumminkin tehnyt kananfileitä täytettynä pestokastikkeella.

 
At 21/2/09 12:52, Anonymous Anonyymi said...

Googlen kautta minäkin eksyin. Nyt on kanaa pestolla siveltynä uunissa. Taas tämmönen "mitä löytyy jääkaapista"-päivä.

 
At 26/7/10 15:17, Anonymous Anonyymi said...

Vanha ketju ja ystävämme google minutkin tänne heitti. Tänään halutti siis pestoa ja lisäksi jääkaapissa oli kanaa.

Lautasille (isoihin pastakulhoihin)
päätyi pastaa kermapestokastikkeessa ja päälle siivutettu kananfile. Parmesania tottakai. Ja lasiin hellepäivän kunniaksi jääkylmää roseviiniä.

Pastan kastikeresepti kutakuinkin:

Purkillinen ruokakermaa
Noin desi pestoa
Mustapippuria
Valkosipulia
Lusikallinen koskenlaskijaa tms
(suolaa jos pestossa ei ole)

Sekoitetaan al denteksi keitettyyn pastaan, jaetaan kulhoihin, raastetaan parmesania päälle. Siipaloidaan kanafile ja nostetaan herkkupastan huipulle. Raikastajaksi voi lisätä kirsikkatomaattien puolikkaita. Istutaan alas ja nautitaan!

 
At 14/1/13 21:05, Blogger Unikuu said...

minäkin eksyin kun etsin kanafile uunissa ja pesto.. teidän on nyt pakko tehdä kanafileitä tai leikkeitä uunissa pestolla :D

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails