tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Aamiainen lasissa

Minulle ei tahdo aamulla ruoka maittaa sitten millään. Ei, vaikka edellinen ilta olisi ollut päihteetön ja kiltti. Natiaisesta asti jatkuneesta propagandatuuttauksesta ("Aamiainen on päivän tärkein ateria!") huolimatta en ole vuosiin syönyt aamulla kuin hätäisen lasin vettä ja huonoina hetkinä vitamiinipillerin. Niillä sitten mennään pitkälle lounasaikaan asti.

Välillä sotkin myslistä ja jogurtista sakeaa puuroa, jota sain syötyä lasillisen. Tästä oli apua, mutta myslikin alkoi tympiä. Vuosi sitten avuksi tulivat myslipatukat (esim. Alpen, Paussi ja mukavan puolukkainen Elovena), joista jo luulin löytäneeni lopullisen ratkaisun. Kätevän patukan saattoi sisäistää vaikka autossa matkalla töihin. Nyt kuitenkin niidenkin menekki on kääntynyt laskuun. Ehkä tarvitsisin vaihtelua - tai sitten minun ei vain ole määrä syödä aamuisin.

Viimeisin, tämänhetkinen lemppari on hieman työläämpi mutta riittävän raikas, jotta sen saa aamuisessa ruokahaluttomuudessakin vaivatta nautittua. Konsepti on lyhykäisyydessään seuraava: ajetaan tehosekoittimella tuoreista hedelmistä ja jääkuutioista tasaista massaa, joka maistuu raikkaalta ja jonka voi juoda nopeasti. Juoma on melko lähellä nyt orastavan muodikkaita smoothieita, mutta tästä puuttuu jogurtti ym. maitotuotteet.

Lempihedelmämme aamujuomaan on ehdottomasti ananas. Se antaa kuplivan pehmeän, kuohkean rakenteen - kuin kermavaahto, mutta raikas ja erittäin terveellinen. Tuore ananas on muutenkin raikkaudessaan ja maukkaudessaan vertaansa vailla. Maku on paljon intensiivisempi kuin säilykeviipaleissa. Lisäksi tuoreita ananaita löytyy nykyään helposti ruokakaupan hevi-osastolta.

Ananaan seuralaiseksi sopii esim. banaani, päärynä tai (Varo vaan!) omena. Tämänkertainen juoma syntyi yhdestä ananaksesta, kahdesta päärynästä ja kymmenestä jääpalasta. Ainekset pilkotaan niin, että ne mahtuvat tehosekoittimeen ja konetta operoidaan täydellä teholla niin kauan, että tulos on tasaista, pehmeää juomaa. Kolmesta viiteen hedelmää on sopiva määrä kahdelle. Silloin kumpikin tulee kuin huomaamattaan nauttineeksi muutaman, ja niillä pärjää paremmin kuin lasillisella vettä.

Jääpalojen asemesta käytämme myös pakastemarjoja (mansikka, mustikka, mikävaan) silloin, kun niitä alkukodeistamme saamme. Itse emme saamattomina ensimmäisen polven kaupunkilaisina ole marjametsään uskaltautuneet.

Jos juomasta tulee liian sakea, olemme laimentaneet sitä appelsiinimehulla. Loraus mehua tehosekoittimeen, hetken jyrmyytys ja lusikallinen tuotosta suuhun. Tätä jatketaan, kunnes koostumus miellyttää.

Raikkaita aamuja kanssabloggaajille!

10 Comments:

At 11/10/05 16:16, Blogger nainen ratissa said...

Kyseistä häppää myydään nimellä fruitie. Suomessa saa ainakin Arnoldsin donitsimyymälöistä.

 
At 11/10/05 16:26, Blogger Pippurimylly said...

Olisihan se pitänyt arvata - Arskan munkit ovat muutenkin loistojuttu!

 
At 11/10/05 16:43, Blogger Rosmariini said...

Hehheh. Olet sitten vissiin kehitellyt tuotteen, joka on jo olemassa. ;)

-Rosmis

 
At 11/10/05 23:18, Blogger Pippurimylly said...

No en minä hedelmiä tehosekoittimella murjoessani mitään uniikkia kyllä kuvitellut luovanikaan.

 
At 12/10/05 08:41, Blogger Rosmariini said...

Äläs nyt, fruitie on kuitenkin viimeksi kuluneen vuosituhannen merkittävimpiä keksintöjä. :-P

No se siitä. Sitten vaan uusien ohjeiden kimppuun.

 
At 12/10/05 11:56, Anonymous Anonyymi said...

Muheva herkkublogi! Ja samassa kaupungissa asutaan?! Jatkakaa samaan malliin.

 
At 12/10/05 11:59, Blogger Pippurimylly said...

Oulusta ollaan ja kehataan sanua.

 
At 16/10/05 23:46, Blogger Pippurimylly said...

Käytiin sitten koeponnistamassa Arskan Fruitiet. Kieltämättä hyvin samanlaista tavaraa. Arska tuntui jaksaneen jauhaa myllyään hieman pidempään. Meillä juomassa on ollut enemmän sattumia hedelmälihan muodossa.

 
At 6/8/07 11:06, Anonymous Anonyymi said...

Hassua, kun puhut "meillä"-muodossa :p ihankuin olisitte arnold'sin kilpaileva yritys ;> itse eksyin tänne etsiessäni hyviä fruitie-ohjeita, vaikka niitä on helppo itsekin väsäillä. arnoldsilta sainkin idean tehdä näitä, kun helpolta näytti.

 
At 14/3/09 09:46, Anonymous Anonyymi said...

Mä ostin suomalaisesta tollatteen Smoothiet ja mehut -kirjan loppusyksystä ja sen jälkeen ei ole pirtelökone saanutkaan hetken rauhaa... Arnoldsissa fruitiet ovat muuten ihan maistuvia, mutta niissä tuppaa olemaan niitä hedelmäkönttejä seassa. Ainakin mun mielestä on kuvottavaa juoda jotain klimppistä fruitieta, joten mä siivilöin juoman aina ennen juontia.

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails