maanantaina, lokakuuta 13, 2014

Uuni



Silloin tällöin kokeiltavaksi tarjotaan niin mielenkiintoisia tuotteita, että poikamainen innostus ajaa ajanpuutteen yli ja on suostuttava. Keminmaalaisen Polar Metallin valmistama, lontoonsuomalaisen yrittäjän Kristian Tapaninahon alun perin Kickstarterin kautta lanseeraama pienikokoinen puu-uuni "Uuni 2" tuntuu saavuttaneen maailmalla – tai ainakin täällä internetissä – jo kohtuullista kannattajakuntaa.

Uuni 2 on puupellettejä polttava pöytäkokoinen pizzauuni, joka lämpenee niin kuumaksi, että sillä syntyy erittäin autenttisia puu-uunipizzoja. Uuni on kuitenkin sen verran kompakti, että sitä voi kuvitella operoitavan vaikka kerrostalon parvekkeella. Tavanomaisten pihapizzauunien tapaisia muuraustöitä ei tarvita, vaan uuni ruuvataan kasaan teräs- ja alumiiniosista ja sen kantaa kainalossa helposti minne tahansa. Tuotteen suunnitellut Tapaninaho vaikuttaa YouTube-videoidensa perusteella pizza-aficionadolta, joka on halunnut kehitellä mahdollisimman pienikokoisen puu-uunin, joka kuitenkin kykenee paistamaan jotakuinkin täydellistä pizzaa.



Uunin periaate on suhteellisen suoraviivainen. Pienikokoinen pihauuni polttaa puupurusta puristettuja pellettejä reilun kourallisen kerrallaan vetävässä palotilassa. Uunin päällä on kaksi putkea. Toinen on savupiippu ja toiseen lisätään pellettejä sitä mukaa, kun uuni niitä polttaa. Kun tuli on sytytetty, riittää, että pellettiputkeen pudottaa silloin tällöin lisää poltettavaa varustukseen kuuluvalla kauhalla. Painovoima vetää arinaan uusia pellettejä palaneiden tilalle, ja tuli tuntuikin pysyvän hyvänä ja tasaisena automaattisesti niin kauan kuin putkessa riitti pellettejä. Neljän lautaskokoisen pizzan paistamiseen niitä tarvittiin joitakin kourallisia – ehkä yhteensä noin litra, eli yhden perinteisen koivuhalon verran.



Kun ensimmäinen pizza vedettiin Uunista illan hämyssä, yllätys oli suuri. Maku oli nimittäin kerta kaikkiaan herkullinen ja molempien jauhajien mielestä parempi kuin mihin olemme leivinuunin kanssa tottuneet. Ilmeisesti pellettien kuuma lämpö ja paksu umpialumiininen paistotaso pystyvät siirtämään pizzaan niin paljon lämpöä niin lyhyessä ajassa, että päästään pizzan juurille, jatkuvalämmitteisten italialaisten puu-uunien henkeen. Riittävän kuumassa pizzat paistuvat niin nopeasti, että kun pohja on kypsä ja rapea, jäävät tomaattikastike ja juusto vielä meheviksi. Viileämmässä lämpötilassa – kuten tavallisessa sähköuunissa – pizzaa joutuu paistamaan niin pitkään, että täytteet kuivuvat.

On mukava päästä kehumaan näinkin lähellä kotipaikkaa valmistettavaa tuotetta. Tämä toimi tehtävässään erinomaisesti. Uunista vedetyt pizzat olivat sekä rakenteeltaan että maultaan täysin vertailukelpoisia suuren maailman puu-uunipizzerioiden tuotoksiin. Lisäksi pienen mutta jämäkistä materiaaleista valmistetun pizzauunin kanssa oli hauska puuhastella. Oli kuin pihalla olisi ollut pieni pizzatehdas.

lauantaina, syyskuuta 27, 2014

Rapujuhlaa ja muutakin



Jo on aikoihin eletty: En tehnyt Pastanjauhannan 9-vuotissyntymäpäivästä virallista synttäripostausta, vaikka päivä ei toki päässyt unohtumaan. Ei vaan millään ehtinyt.

Toivottavasti vuoden päästä tilanne on jo toinen, ja pääsisin silloin fiilistelemään blogin 10-vuotista taivalta kaikessa rauhassa.

Tänään kuitenkin juhlitaan (sekä yhdeksän vuotta täyttävää blogia että uutta kotia), ja juhlaa odotellessa voi katsella kuvia muutaman viikon takaa. Silloin saimme vieraaksemme kerrassaan ihanan kolmikon: Jonnan, Hannelen ja Kotiharmin.

Kun emme millään keksineet, keittäisimmekö rapuja vai grillaisimmeko, teimme lopulta molemmat:



Tarjolla oli sekä aiolia että rapuja, jotka keitettiin Ruokatorstai-kirjan ohjeella:

Rapujen keittäminen

40-50 rapua
6 l vettä
nippu kruunutilliä
2 dl merisuolaa
2-3 sokeripalaa

Huuhtele ravut kylmällä, juoksevalla vedellä ja tarkista, että kaikki ovat eläviä.
Mittaa vesi ja pilko kruunutilli tilavaan kattilaan. Anna kiehua hetki. Lisää merisuola ja sokeripalat.
Pudota ravut suuruusjärjestyksessä 10-15 kappaleen erissä kiehuvaan veteen. Veden tulee kiehua ennen kuin lisäät uudet ravut.
Keitä rapuja 8-10 minuuttia. Keittoaika lasketaan siitä, kun vesi alkaa kiehua kunnolla viimeisten rapujen jälkeen.
Jäähdytä kattila sisältöineen kylmässä juoksevassa vedessä vesialtaassa. Säilyvyys paranee, kun ravut jäähtyvät nopeasti.
Poista vanha tilli ja lisää jäähtyneeseen liemeen uutta tilliä.
Vie rapukattila viileään ja anna rapujen maustua liemessään ainakin 8 tuntia. Jos keität ravut jo syömistä edeltävänä iltana, vähennä suolan määrää kymmenisen prosenttia.
Nosta ravut kattilasta, valuta ja asettele vadille tillinkukkien kera. Anna rapujen lämmitä hetki huoneenlämmössä ennen tarjolle tuomista, sillä ne eivät ole parhaimmillaan aivan jääkylminä.

Ohjetta noudatettiin muuten melko uskollisesti, mutta rapuja ei toki ollut ohjeen mukaista määrää eikä taloudestamme löydy myöskään sokeripaloja. Joskus niitä oli vielä varastossa isoäitien vierailuja varten, mutta ei näköjään enää.









Olen saanut toistaiseksi pyydystettyä ohjeen ainoastaan Kotiharmin feta-ricottajuustopalleroihin, Hannelen shakshukaan sekä Jonnan herkulliseen omenakakkuun, jonka leipominen sijoittui jo sunnuntaiaamulle.

Silloin oli vuorossa pieni venebrunssi (joka päättyi ukonilmaan ja uitettu koira -meininkiin, mutta ei siitä sen enempää).







Mukaan pakattiin luonnollisesti myös edellisen illan jäännössalaatit. Ostimme kesällä Haaparannan Ikeasta tuollaiset kätevät lasiset rasiat (kannet ovat muovia), kun yhdet tutut sellaisia suosittelivat. Ja käteviä ne kyllä ovatkin.



Juustoja, rieskaa ja kaloja käytiin ostamassa edellisenä päivänä Oulun kauppahallista.



sunnuntaina, syyskuuta 14, 2014

Tämän kesän luottokastike (sikahyvää)



Järjestimme taannoin jauhantapajalla erään ruokakerhomme kesken sikajuhlat. Jälkiruokana oli kuvissa näkyvää mutakakkua, johon jokainen vieras askarteli marsipaanista pienen possun mutaan kylpemään.

Minun tehtäväni oli valmistaa pääruoaksi valikoituneelle nyhtöpossulle sikahyvää kastiketta. Sain vinkin, että kannattaa tehdä satsi sekä etikkakastiketta että vähän makeampaa aasialaisittain maustettua barbecuekastiketta.

Viimeksi mainittua olen tehnyt sittemmin pariinkin otteeseen (valmistuu nopeasti ja maistuu ruokailijoille):

Aasialainen barbecuekastike (ohje Epicuriouksesta)

6 rkl hoisinkastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl aasialaista kalakastiketta
1 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
0,8 dl hienonnettua salottisipulia
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1/8 tl kiinalaista viismaustetta (Chinese five-spice powder)
0,8 dl sokeria

Sekoita kulhossa kaikki ainekset sokeria lukuun ottamatta.
Kippaa sokeri kuivalle paistinpannulle (suosin sokerin sulattamisessa teflonpintaa) keskilämmölle niin pitkäksi aikaa, että sokeri sulaa. Jatka keittämistä puuhaarukalla sekoitellen niin pitkään, että sokeri karamellisoituu. Kaada sekaan varovasti muut ainekset: sokeri jämähtää samalla, mutta notkistuu taas, kun vähän sekoittelee. Keittele sen jälkeen kohtalaisella lämmöllä niin pitkään, että kastikkeesta tulee sopivan paksua ja sipulit ym. ehtivät kypsyä sopivasti (ohjeen mukaan 6-8 minuuttia). Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sopii tarjottavaksi ainakin kanan ja possun kanssa.





Mitäs tässä muuta kuuluisi. Uuden asuinympäristön tatti- ja sienimaastot on kartoitettu. Herkkutatteja ei ole valitettavasti näkynyt (kaikki muut sieniharrastajat tuntuvat tänä syksynä löytäneen niitä sitäkin enemmän), mutta voitatteja ja lehtikuusentatteja kasvaa sentään aivan kotipihan tuntumassa.

Oman pihan pihlajanmarjasato olisi myös huikea, kunhan vain oppisi käyttämään pihlajanmarjoja paremmin hyödykseen. Pihlajanmarjaohjeita kävin sentään jo katsomassa marttojen sivuilta.

Lisäksi kotonamme on harjoitettu viime aikoina pienimuotoista panimotoimintaa.

lauantaina, elokuuta 23, 2014

Oletko aina käyttänyt folio- ja leivinpaperirullia väärin?



Viimeaikaisten Internet-ilmiöiden joukossa ovat olleet näkyvänä artikkelityyppinä erilaiset "tämän olet aina tehnyt väärin" -listat. Pikaruokalan paperisen ketsuppikulhon levittäminen suuremmaksi oli kätevä jippo, mutta tämä niksi on tuonut keittiöömme aidosti uutta kätevyyttä. Kävi nimittäin ilmi, että olemme aina käyttäneet leivinpaperi- ja foliorullia väärin.

Rullan sisältävien pahvikuorten molemmissa päissä on järkiään sisäänpäin painettavat nystyrät, jotka painettuna pitävät rullan tiukasti aloillaan, kun siitä nyhtää tuotetta ulos. Nystyröiden avulla rulla pysyy paikoillaan jämäkästi ja paketin kanteen nyherretyn leikkuupinnankin käyttäminen on vaivatonta. Jostain syystä tätä ei ainakaan meillä tajuttu missään vaiheessa pelkkää rullapakkausta käsissä pyöritellessä. Ilmeisesti pakkausinnovaatiot eivät ole kuluttajien käsissä ihan niin intuitiivisia kuin pakkaussuunnittelijoiden sinänsä näppärissä visioissa.

Jos joku vielä kertoo, että olisi koko ajan ollut tapa vetää elmukelmua rullalta niin, ettei se heti tartu itseensä ja joka paikkaan, saattaa tulla itku kaiken sen turhautumisen ja hermojenmenetyksen nimissä.

perjantaina, elokuuta 22, 2014

Kutsuu mua Kuusamo <#



Vanha kunnon ruokahaaste. Monenlaista on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun bloggasin ensimmäisen punasipulisen ruokahaastepostauksen kaiken kansan nähtäville helmikuussa 2007. Pastanjauhannan ainokaisesta ruokahaastevoitostakin on vierähtänyt aikaa jo yli viisi vuotta!

Innostuin kovasti Suolaa & hunajaa -blogin Mummola-haasteesta, koska siinä toivottiin kattausta "suomalaista ruokakulttuuria blogeihin, niitä parhaita lapsuuden makuja kaikkialta Suomesta". Pakkohan tässä oli kantaa omakin kortensa kekoon, vaikka sitten vain parin ruokamuiston osalta.

Minulla oli mahdollisuus tutustua ainoastaan toiseen isoäideistäni, Kuusamon-mummoon, josta kaikkein ensimmäisenä muistuivat mieleeni lakritsipiiput ja nuotiolla pannussa keitetty kahvi.

Ihan en kehdannut lähteä ruokahaasteeseen lakritsipiipun voimin, joten kaivelin muistiani vähän lisää. Mummoni ruokaperinteeseen kuului olennaisesti kaikenlainen kala. Minä toden totta tiedän, mitä ovat Kitkan viisaat. Sukuni kuusamolaisesta ruokaperinteestä tulivat mieleeni ilman muuta tönkkösuolatut muikut sekä hillojen kanssa tarjoiltu leipäjuusto.

Sain ilmeisesti muikuista lapsena yliannostuksen (savusiika oli silloin suosikkini alati pöytään ilmestyneistä kaloista), koska ajatukseni juuttui itsepintaisesti leipäjuustojälkiruokaan.

Ajatuksenani oli alkuun tehdä itse leipäjuustoa, koska nykyisessä asumuksessamme olisi runsaasti avotulta tarjolla (jopa kotaolosuhteita). Olin joskus opiskeluaikoinani museossa töissä, ja siellä otin tuntumaa leipäjuustolautaan (vai mikä sen virallinen nimi ikinä olikaan). Sellaiseen puiseen kiekkoon, joka oli ulkolaidoiltaan tulen leimussa tummunut.

Suunnitelmani osoittautui luonnollisesti liian kunnianhimoiseksi, ja lopulta löysin itseni päivää ennen ruokahaasteen päättymistä valintamyymälän ruokaosastolta Niemitalon leipäjuustopakettia hypistelemässä. Sitä mummonikin epäilemättä ostaisi, jos vielä eläisi.

Niemitalon juustola on Pudasjärvellä, ja Pudasjärvi liittyi olennaisesti lapsena tehtyihin Kuusamon-reissuihin.

Hilloja sain muutama viikko sitten rakkaalta ystävältäni, joka oli sääskiä ja paarmoja uhmaten painunut anoppilassaan hillasuolle. (Kannattaa muuten viedä tähän aikaan vuodesta tuliaiseksi itse poimittuja marjoja! Paras idea!)

Minä syön leipäjuustoa yleensä hiukan lämmitettynä hunajan kanssa, mutta mummoni tapasi tarjoilla leipäjuustoa järeänä viipaleena, jonka päälle oli lastattu hillakeko. Halusin säilyttää ainekset tunnistettavina, mutta hiukan tuunattuina. Pikainen arkikokki pilkkoi juuston pieniksi nopiksi ja kerrosti sen laseihin yhdessä hillojen ja kinuskilorausten kanssa.

Olipas yllättävän toimiva yhdistelmä, kun hillat kuitenkin tarvitsevat kaverikseen hiukan makeutta. Ja kerrostaminen on aina niin mukavaa.

Jotta tässä postauksessa olisi jotain järkeä, jaan kaupan päälle Nami-Nami-blogin hillareseptin: vuohenjuustomousse kera lakkakompotin.

torstaina, elokuuta 21, 2014

Viimeinen lomapäivä (blogipiknik 2014)



Elettiin heinäkuun toiseksi viimeistä päivää. Viimeinen lomapäiväni valkeni kauniina ja aurinkoisena. Tiesin, että samana päivänä Ainolan puistossa järjestettäisiin ruokabloggaajien perinteinen piknik.

Heräsin loma-aamuilleni uskollisena puoli kymmeneltä, vilkaisin Instagramista muiden oululaisbloggaajien ajoissa valmisteltuja piknik-eväitä (tandoorikanarullat näyttivät jumalaisilta) ja ryhdyin haaveilemaan aamukahvin keittämisestä.





Itse olin valinnut harvinaisen helposti valmistuvaa evästä, mutta miten se aina tuleekin. Kiire. (Kenties sen takia, että haaveilee liian pitkään.)

Pääsin kuitenkin piknikille, joka olikin epätavallisten ongelmien äärellä. Kun kaksi edellistä blogipiknikkiä oli kulunut raskaan pilvimassan (ja jopa rankkasateen) alla, nyt aurinkoa oli jopa liian paljon:





Mukana olivat Aina nälkä, Insinöörikeittiö, Kokit ja Potit, Kokkeillaan, Makuja kotoa sekä tietenkin Peruspöperöä. Ja kuulemma joku jauhantablogi.

Tarjolla oli (niiden kanarullien lisäksi) seljankukkajuomaa, vihreää gazpachoa, perunapizzaa, kurkkukeittoa, tomaatti-mozzarellasalaattia, kotitekoisia nachoja, guacamolea, lehtikaalisipsejä, kantarelli-pekonipiirakkaa sekä erinomaisen herkullinen jälkiruokabuffetti.

Jälkiruokien joukosta löytyi muun muassa itse tehtyjä vaahtokarkkeja sekä ihanan mustikkainen muunnos banoffeesta eli mustoffee. Itselleni täysin uusi tuttavuus (mutta mukava sellainen) oli vadelmainen chia-vanukas. Lisäksi saimme herkutella juustoilla sekä syödä Kiikku-kahvien kanssa Kotiharmin leipomaa leetaa.







Ja sitten ne omat eväät.

Alkukesän Italian-matkasta jäi tavaksi syödä parmankinkkua, joten halusin sitä jossain muodossa mukaan myös piknikille.

Kinkku vaati seurakseen cantaloupemelonia, joten pujottelin sitten tikkuihin melonista leikattuja paloja ja sopivasti rutattuja kinkkusiivuja.



Mansikkasalaattiin minut innosti edellisenä päivänä hankittu 30 kilon luomumansikkalasti sekä se, että alkuviikosta kylässä käyneet kaverit tekivät tästä esimerkkiannoksen. Ohje havaittiin oikeinkin hyväksi:

Mansikka-halloumisalaatti

-vihreää salaattia (esim. cosmopolitan, joka on ilmeisesti jonkinlainen jäävuori- ja roomansalaatin yhdistelmä)
-mansikoita
-krutonkeja
-halloumijuustoa (käytä pannulla)
-kastiketta, joka syntyy seuraavasti:

1 valkosipulinkynsi
1 keltuainen (kananmunasta)
1 tl dijonsinappia
1 dl oliiviöljyä (neitsytöljy ei toimi; käytin itse rypsiöljyä)
1 rkl thai-kalakastiketta
parmesaanista vuoltuja lastuja

Kastikkeen koostumuksessa tavoitellaan majoneesimaisuutta. Laitoin ensin muut ainekset korkeaan astiaan ja luruttelin sitten öljyn mukaan sauvasekoittimella samalla sekoittaen.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2014

Kotitekoinen ranch-dippi



Vähän aikaa sitten sain päähänpiston tehdä itse dippikastiketta, ja näin maalla asuessa on luontevaa päätyä tietenkin ranch-dippiin.

Hetken aikaa nettiä selailtuani löysin mainion ohjeen, johon kaikki ainekset löytyivät sopivasti kotoa (eläköön kesä ja yrttiviljelmät!).

Omavaraisuuskin sopii maalla asumiseen. Kreikkalaista jogurttia minulla on jemmassa aina, ja tällä kertaa oli majoneesiakin, kun ostin vähän aikaa sitten tavoistani poiketen purkillisen Hellmann’sia.

Ranch-dippi

2,4 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl majoneesia
2 tl valkoviinietikkaa
2 suurta valkosipulinkynttä, murskattuna ja hienonnettuna
2 rkl hienonnettua kevätsipulia
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
0,6 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1/2 tl hienonnettuja timjaminlehtiä
suolaa ja mustapippuria myllystä (maun mukaan)
(luraus Tabascoa)

Yhdistä keskikokoisessa kulhossa kreikkalainen jogurtti, majoneesi, etikka, valkosipuli, kevätsipuli, ruohosipuli, persilja ja timjami. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. (Sekoita mukaan Tabasco.)
Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua. Tarjoilu esim. perunalastujen tai suikaloitujen kasvisten kanssa. (Itse tarjosin dipin edellisenä päivänä keitettyjen ja grillissä pikaisesti käytettyjen uusien perunoiden seuralaisena.)

perjantaina, elokuuta 01, 2014

Loma-aamujen palaa



Minä olen ihmisenä varsinainen yökukkuja. Valvon melkein aina liian myöhään ja teen töitäkin tehokkaimmin öiseen aikaan. Tilanne asettaa luonnollisesti omat haasteensa aamuille, koska aina välillä on pakko mukautua aamuvirkuille sopivaan päivärytmiin.

Loma-aamuina olikin juhlallista, kun oli mahdollista nukkua pitkään (puoli kymmeneneltä on kaikkein sopivin heräämisaika meikäläiselle) ja valmistaa aamupalaa kaikessa rauhassa. Parhaimmillaan aamupalaan voi yhdistää myös purkillisen tomaattimurskaa ja sopivasti chiliä:

Shakshouka (ohje hiukan mukailtuna täältä)

pekonia (muutama viipale), pilkottuna
2 1/2 rkl oliiviöljyä
4 munaa
1 keskikokoinen punainen paprika, suikaleina
pilkottu sipuli
1 valkosipulinkynsi (hienonnettu)
400 gramman tölkki tomaattimurskaa
2 tl marokkolaista maustesekoitusta
kuivattuja chililastuja (maun mukaan - itse pilkoin sekaan kokonaisen pienehkön chilin)
tuoretta persiljaa
dukkahia, pinnalle ripoteltavaksi (dukkahia voi valmistaa myös itse)
1/2 tl (meri)suolaa
pippuria

Lorauta pannulle puoli rkl oliiviöljyä, kuumenna pannu keskilämmölle, lisää pekoni ja paista rapeaksi. Nostele palat lautaselle, jossa on pari siivua talouspaperia, jotta saat liiat rasvat valutetuksi pois.
Kuumenna (suurempi) paistinpannu keskilämmölle, lisää loput 2 rkl oliiviöljystä. Hauduta oliiviöljyssä sipulia, valkosipulia ja paprikaa (sekä ripausta merisuolaa) 3-4 minuutin ajan tai niin pitkään, että sipuli ja paprika alkavat pehmetä.
Lisää pekoni, tomaatit, marokkolaiset mausteet ja chili(lastut). Sekoita ja peitä kannella ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuutin ajan, silloin tällöin sekoittaen.
Tee pannulla olevaan seokseen neljä kuoppaa lusikalla. Riko jokaiseeen kuoppaan muna ja ripottele päälle suolaa ja pippuria.
Peitä taas ja anna paistua miedolla lämmöllä niin kauan, että munanvalkuaiset ovat kypsät (keltuaiset saavat jäädä vähän löysiksikin, jos siltä tuntuu).
Ripottele ennen tarjoilua päälle tuoretta persiljaa ja dukkahia.

Luurasin Wikipediasta, että shakshoukaa tarjoillaan yleensä pohjoisessa Afrikassa. Dukkah-sekoitusta en tähän hätään löytänyt, mutta ripottelin paistoksen päälle pistaasipähkinöitä ja vähän käteen osuneita mausteita.

tiistaina, heinäkuuta 22, 2014

Veneruokaa - nuudelia ja nötköttiä?



Täällä jauhantapajalla on riittänyt viime aikoina puuhaa, kun tuli muutettua vanhalle maatilalle, jonka päärakennus on ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. Eläimiä ei sentään vielä ole, jos kohta lampaat ja kanat voisivat olla jossain vaiheessa suunnitelmissa.

Tänä kesänä ei ole sattuneista syistä ollut juurikaan aikaa muille harrastuksille eli geokätköilylle ja veneilylle, johon tuli viime kesänä tutustuttua pari viikkoa kestäneen siirtopurjehduksen aikana.

Koska viimeksi mainitulle on toivon mukaan lähivuosina aikaa edes silloin tällöin, voisi kirjata tänne Pastanjauhannankin puolelle mieleen kertynyttä veneruokatietämystä. Oma tietämykseni on toistaiseksi peräisin lähinnä kokeneemmilta veneilijöiltä sekä The Boat Galley -sivuston veneruokakirjasta.

Purjehtimisesta saattaa tulla mieleen kuplajuoma ja rento auringossa lekottelu, mutta ainakin siirtopurjehdus oli viime kesänä kunnon merenkäynnissä totista työtä. Ruokaa ei usein pystynyt merenkäynnin vuoksi laittamaan ollenkaan, mutta pikaisesti valmistuvat nuudelit yhdessä säilykelihan kanssa maistuivat ulkosalla nälkäisenä paremmalta kuin maailman parhaat herkut. Myös pieni suklaapala yhdessä termoskahvin kanssa piristi mukavasti.



Välineiden suhteen on veneessä otettava huomioon, että kaiken on pysyttävä paikallaan: Etenkään veitsiä ja muita vahinkoa tuottavia esineitä ei voi sijoitella miten sattuu. Ruokaan liittyvissä välineissä ei kannata olla myöskään lasia tai ruostuvia osia eikä vaikeasti puhdistettavia pintoja, koska tiskaamisessakin on omat haasteensa. Mieluummin siis teflonia kuin valurautaa. Silikoniset välineet ovat kevyitä, kestäviä ja pieneen tilaan mahtuvia.

Veneessä oppii myös arvostamaan välineitä, joissa on kaksi toimintoa samassa (blogin kautta jostain ilmaislahjana saamamme paistinlastan ja spagettikauhan yhdistelmä päätyi saman tien veneen kapustavalikoimiin, vaikka kotona sille ei nähty minkäänlaista tarvetta).



Ruokaa pystyy periaatteessa tekemään veneessä kovallakin kelillä (liesissä on kattiloita varten lukitukset), jos vaan pysyy pystyssä vinossa kulkevassa veneessä eikä ala voida huonosti kannen alla kovassa merenkäynnissä. Kattiloiden on hyvä olla kohtalaisen korkeareunaisia (wokkipannussa olisi myös korkeat reunat), eikä painava pohjakaan liene haitaksi. Ruostumaton teräs on materiaalina oikein hyvä.

Viheltävä vesipannu on veneessä turvallinen ja tarkka. Perkolaattorikahvinkeitin toimii myös hyvin (sitä voi käyttää kaasuhellalla, eli se ei tarvitse sähköä), samoin voisi toimia pressopannu ja miksei pikakahvikin, jos tiukka paikka tulee. Termospulloja kannattaa hyödyntää, ja jos kahvi on termosmukissa, suolainen vesi ei pärsky mukin sisään kannellakaan. Termokseen kannattaa keittää aamuisin ennen liikkeelle lähtöä kuumaa vettä (sitä voi tarvittaessa käyttää myös edellä mainittujen nuudeleiden valmistamiseen).

Ruokatermokseen voi periaatteessa laittaa ruokaa myös hautumaan (kun ei tullut sitä aromipesää muinoin hankittua). Kuumaa vettä käsiteltäessä pitää olla tietenkin tarkkana liikkuvassa tilassa. Samaten esim. salaattiaineksia leikatessa kannattaa mieluummin istua kuin seistä.

Säilytystilaa ei ole yleensä liiemmin, eli kaappitila on käytettävä tarkasti hyödyksi. Omassa veneessämme on ylhäältä täytettävä jääkaappi, joka vetää kyllä yllättävän suuren määrän ruokaa, mutta esimerkiksi juomatölkit kannattaa sijoittaa mieluummin ulkosalle kannen alla oleviin lokeroihin.

Vettä on veneessä käytössä usein varsin niukasti (ja juomaveden riittävyyden kanssa on tietenkin oltava tarkkana), mistä syystä ei kannata tuottaa liikaa tiskiä. Vesi kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan kahteen kertaan (esim. keittämisestä jääneellä vedellä voi huuhdella astioita).



Ylipäänsä kannattaa opetella säästämään veneessä energiaa. Esimerkiksi kuskus ei vaadi pitkää keittoaikaa; liha kannattaa pilkkoa pienemmäksi, jolloin se kypsyy nopeammin; uunin jälkilämpö kannattaa hyödyntää tarkoin; eikä uunia tietenkään kannata lämmittää ainoastaan yhdelle ruokalajille/leipomukselle.

Pippurinen härkäruukku on todettu oivalliseksi veneruoaksi, mutta se on valmistettu aina jo kotona ja vain lämmitetty veneessä. Jos minulla olisi loputtomasti aikaa, voisin kuivattaa myös kasviksia ennen venereissuja kasviskuivurilla. Niistä voisi haudutella veneessä keittoja ja kastikkeita.

Pitkällä purjehduksella varastoja on toisinaan pysähdyttävä täydentämään. Vesivaraston ynnä polttoaineen täydennyksen ja akkujen lataamisen lisäksi on toisinaan hankittava myös ruokaa. Kaupassa käymiseen kannattaa varautua kantamiseen sopivilla kasseilla. Kauppa saattaa sijaita satamasta hiukan kauempanakin, ja monissa maissa kauppojen omat muovipussit ovat hyvin köykäisiä. Painavat asiat on kätevintä kuljettaa selkärepussa tai olalle asetettavassa tukevassa kassissa. Jos veneeseen on alkujaan varustettu tarpeeksi kuivatuotteita ja säilykkeitä, voi selvitä pelkällä tuoretavaroiden ostamisella.

Edellisten päivien tähteet tulee hyödynnettyä venekokkailussa harvinaisen tarkoin (yllä olevassa kuvassa on lämmitetty pari edellistä ruokalajia salaatin kaveriksi). Esimerkiksi härkäruukun jämät voi kääräistä vaikka tortillan tai rieskan sisään. Pastan ja vanhan juustonnysän voi käyttää salaattiin. Ideoita voisi etsiä vaikka ruokabloggaajien Hävikistä herkuksi -reseptikokoelmasta.



Merellä siis valmistetaan mahdollisimman helposti valmistuvaa syötävää, mutta satamassa tai ankkurissa voi toki vähän hifistelläkin. Edessä olevaan pitkään meripäivään kannattaa valmistautua kunnon aamiaisella (kuvassa näkyvä englantilainen aamiainen piti nälän poissa pitkään, ja lisäksi paistuvan pekonin tuoksusta muodostuvat aina kaikkein parhaat muistot).



Taitava veneilijä voi tietenkin kalastaa merestä kaloja sekä poimia saarista marjoja ja sieniä. Aamupuuroon olisikin kieltämättä houkuttelevaa käydä noukkimassa tuoreita mustikoita tai vadelmia, mutta kuten mainittua, todellisuus on ollut toistaiseksi omalta osaltani ennemminkin nuudelia ja nötköttiä.

Nuudelin keittämiseen ei ruokaohjetta tarvitse, mutta jos haluaa kokata jotain hiukan monimutkaisempaa, kannattaa varata reseptit tai keittokirjat mukaan (merellä ei useinkaan ole nettiä).

Veneen kaasu-uuni ei ole vielä itsellemme vielä kovinkaan tuttu, joten jos jollakulla on vinkkejä semmoisen käyttöön, niin kuulisin oikeinkin mielelläni. Miten esimerkiksi pizzan saa onnistumaan kaasu-uunissa?

tiistaina, heinäkuuta 15, 2014

Pastanjauhantaa Perugiassa



Kesäkuun alkuun mahtui paitsi muutto uuteen kotiin myös ruokamatka Italiaan, tarkemmin sanottuna Perugiaan, joka on Italian sisämaassa sijaitsevan Umbrian maakunnan pääkaupunki.

Pastanjauhannan Instagram-seuraajat lienevät jo jokseenkin perillä tapahtumien kulusta, mutta merkkaan asiat muistiin tänne bloginkin puolelle ennen kuin ennätän unohtaa kaiken muistamisen arvoisen.



Perugia sijaitsee Rooman ja Firenzen puolimaissa, ja sinne (ja muihin Umbrian kaupunkeihin) näppärästi päästäkseen oli kätevintä vuokrata auto.

Italialaiset autostradat olivatkin kiinnostavia, sillä samalla oli mahdollista käydä perehtymässä paikalliseen huoltoasemakulttuuriin. Kiinnostava se olikin: siinä missä Suomessa myydään muoviin pakattuja pehmenneitä sämpylöitä, Italian huoltoasemilla leivät olivat mahtavan rapeakuorisia.

Rekkamiesten ympäröimänä ei oikein kehdannut hääriä kameran kanssa, mutta tässä pikaisesti napattu kuva omasta leivästäni:



Minähän en koskaan laita leivän päälle voita, margariinia tai juuri muutakaan levitettä, joten olipa mahtavaa saada leipää, jonka sisään ei ollut kätketty majoneesia. Pelkkää kinkkua ja mozzarellaa vaan.

Rapeakuorista leipää suoraviivaisilla täytteillä oli hyvä hakea myös perugialaisen hotellihuoneen parvekkeelle, josta ei olisi millään malttanut lähteä pois (ks. maisemat postauksen ylimmästä kuvasta). Hyvistä leivistään tunnettu La Bottega Di Perugia myi mukaan myös viinipullon (vieläpä hyvinkin edullisesti).

Hotelli oli oikein mainio Primavera Mini Hotel.



Paikallinen ruokakulttuuri herätti osin ihastusta, mutta osin myös harmitusta. Välimerellistä ruokavaliota tuli pohdittua niin työn puolesta kuin muutenkin: Luulin etukäteen, että Italiassa olisi tarjolla tomaatteja ja muita kasviksia kaikissa mahdollisissa muodoissa, mutta esimerkiksi aamupalalla ja konferenssivälipalana tyypillisempi ratkaisu olivat voitaikinasta tehdyt cornetot (cornetto on croissantin italialainen pikkuserku), joiden välissä oli toisinaan jopa Nutellaa.





Olin pitänyt Nutellaa ilman muuta amerikkalaisena keksintönä, ja nyt vasta opin, että Italiastahan se, palmuöljyineen kaikkineen. Samoin Kinder-suklaa on kaikesta päätellen kotoisin Italiasta.

Eräs välimerellistä ruokavaliota tutkinut lääketieteilijä totesi, että italialaisten pitäisi pikaisesti ryhdistäytyä ruokakulttuurinsa kanssa, jotta se pääsisi taas kansainvälisen ihailun kohteeksi. (Eteläeurooppalaisethan menestyivät aikoinaan loistavasti seitsemän maan tutkimuksessa, jossa Suomi puolestaan menestyi aivan tavattoman kehnosti. Etenkin Kreetan ja Pohjois-Karjalan ruokavalioita on pidetty usein toisilleen vastakkaisina.)



Tomaatteihin pääsi parhaiten käsiksi kaupan vihannesosastolla, mutta sen sijaan ilmakuivattu kinkku, erilaiset makkarat sekä lampaanmaidosta valmistettu pecorino olivat monessa mukana. Pecorinoa tuli syötyä lukuisina alkupaloina, leipien välissä ja väliin grillattunakin.





Italialaiset pitävät pizzastaan - samoin kuin täytetyistä leivistään - hyvin pelkistettynä. Ajatus säilykeananaksella päällystetystä pizzasta herätti paikallisissa kovasti huvitusta.

Perugian keskustassa sijaitsevan Coopin pakastealtaassa oli einespizzana pizza margheritoja, joissa on täytteenä ainoastaan tomaattikastiketta, juustoa sekä toisinaan vähän tuoretta basilikaa. Einespizzaa en testannut, mutta yhden kerran söin margheritan jossakin pizzapaikassa lounaaksi (helteestä huolimatta).



Yllä oleva kuva Perugian päällysmiesten palatsista (Palazzo dei Priori).

Muita mielenkiintoisia kaupunkeja Umbrian suunnalla ovat ainakin Assisi ja Orvieto. Tässä vielä hämyisä annos vanhaan luostariin tehdystä ravintola-hotellista, La Badia di Orvietosta, joka on ollut matkailijoiden mielenkiinnonkohteena jo satoja vuosia:



Kotitestaukseen sopivia ruokaideoita oli ainakin uunissa (hunajan ja pähkinöiden kanssa) paahdettu pecorino:



Pääsin käymään myös juustotilalla seuraamassa pecorinon valmistamista (sivutuotteena syntyi myös ricottaa).

Sardinialainen sitruuna-ricottapiiras oli niin hyvää, että sitä pitää tehdä jolloinkin kotonakin (kuvassa ylävasemmalla):






Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails