lauantaina, elokuuta 23, 2014

Oletko aina käyttänyt folio- ja leivinpaperirullia väärin?



Viimeaikaisten Internet-ilmiöiden joukossa ovat olleet näkyvänä artikkelityyppinä erilaiset "tämän olet aina tehnyt väärin" -listat. Pikaruokalan paperisen ketsuppikulhon levittäminen suuremmaksi oli kätevä jippo, mutta tämä niksi on tuonut keittiöömme aidosti uutta kätevyyttä. Kävi nimittäin ilmi, että olemme aina käyttäneet leivinpaperi- ja foliorullia väärin.

Rullan sisältävien pahvikuorten molemmissa päissä on järkiään sisäänpäin painettavat nystyrät, jotka painettuna pitävät rullan tiukasti aloillaan, kun siitä nyhtää tuotetta ulos. Nystyröiden avulla rulla pysyy paikoillaan jämäkästi ja paketin kanteen nyherretyn leikkuupinnankin käyttäminen on vaivatonta. Jostain syystä tätä ei ainakaan meillä tajuttu missään vaiheessa pelkkää rullapakkausta käsissä pyöritellessä. Ilmeisesti pakkausinnovaatiot eivät ole kuluttajien käsissä ihan niin intuitiivisia kuin pakkaussuunnittelijoiden sinänsä näppärissä visioissa.

Jos joku vielä kertoo, että olisi koko ajan ollut tapa vetää elmukelmua rullalta niin, ettei se heti tartu itseensä ja joka paikkaan, saattaa tulla itku kaiken sen turhautumisen ja hermojenmenetyksen nimissä.

perjantaina, elokuuta 22, 2014

Kutsuu mua Kuusamo <#



Vanha kunnon ruokahaaste. Monenlaista on ehtinyt tapahtua sen jälkeen, kun bloggasin ensimmäisen punasipulisen ruokahaastepostauksen kaiken kansan nähtäville helmikuussa 2007. Pastanjauhannan ainokaisesta ruokahaastevoitostakin on vierähtänyt aikaa jo yli viisi vuotta!

Innostuin kovasti Suolaa & hunajaa -blogin Mummola-haasteesta, koska siinä toivottiin kattausta "suomalaista ruokakulttuuria blogeihin, niitä parhaita lapsuuden makuja kaikkialta Suomesta". Pakkohan tässä oli kantaa omakin kortensa kekoon, vaikka sitten vain parin ruokamuiston osalta.

Minulla oli mahdollisuus tutustua ainoastaan toiseen isoäideistäni, Kuusamon-mummoon, josta kaikkein ensimmäisenä muistuivat mieleeni lakritsipiiput ja nuotiolla pannussa keitetty kahvi.

Ihan en kehdannut lähteä ruokahaasteeseen lakritsipiipun voimin, joten kaivelin muistiani vähän lisää. Mummoni ruokaperinteeseen kuului olennaisesti kaikenlainen kala. Minä toden totta tiedän, mitä ovat Kitkan viisaat. Sukuni kuusamolaisesta ruokaperinteestä tulivat mieleeni ilman muuta tönkkösuolatut muikut sekä hillojen kanssa tarjoiltu leipäjuusto.

Sain ilmeisesti muikuista lapsena yliannostuksen (savusiika oli silloin suosikkini alati pöytään ilmestyneistä kaloista), koska ajatukseni juuttui itsepintaisesti leipäjuustojälkiruokaan.

Ajatuksenani oli alkuun tehdä itse leipäjuustoa, koska nykyisessä asumuksessamme olisi runsaasti avotulta tarjolla (jopa kotaolosuhteita). Olin joskus opiskeluaikoinani museossa töissä, ja siellä otin tuntumaa leipäjuustolautaan (vai mikä sen virallinen nimi ikinä olikaan). Sellaiseen puiseen kiekkoon, joka oli ulkolaidoiltaan tulen leimussa tummunut.

Suunnitelmani osoittautui luonnollisesti liian kunnianhimoiseksi, ja lopulta löysin itseni päivää ennen ruokahaasteen päättymistä valintamyymälän ruokaosastolta Niemitalon leipäjuustopakettia hypistelemässä. Sitä mummonikin epäilemättä ostaisi, jos vielä eläisi.

Niemitalon juustola on Pudasjärvellä, ja Pudasjärvi liittyi olennaisesti lapsena tehtyihin Kuusamon-reissuihin.

Hilloja sain muutama viikko sitten rakkaalta ystävältäni, joka oli sääskiä ja paarmoja uhmaten painunut anoppilassaan hillasuolle. (Kannattaa muuten viedä tähän aikaan vuodesta tuliaiseksi itse poimittuja marjoja! Paras idea!)

Minä syön leipäjuustoa yleensä hiukan lämmitettynä hunajan kanssa, mutta mummoni tapasi tarjoilla leipäjuustoa järeänä viipaleena, jonka päälle oli lastattu hillakeko. Halusin säilyttää ainekset tunnistettavina, mutta hiukan tuunattuina. Pikainen arkikokki pilkkoi juuston pieniksi nopiksi ja kerrosti sen laseihin yhdessä hillojen ja kinuskilorausten kanssa.

Olipas yllättävän toimiva yhdistelmä, kun hillat kuitenkin tarvitsevat kaverikseen hiukan makeutta. Ja kerrostaminen on aina niin mukavaa.

Jotta tässä postauksessa olisi jotain järkeä, jaan kaupan päälle Nami-Nami-blogin hillareseptin: vuohenjuustomousse kera lakkakompotin.

torstaina, elokuuta 21, 2014

Viimeinen lomapäivä (blogipiknik 2014)



Elettiin heinäkuun toiseksi viimeistä päivää. Viimeinen lomapäiväni valkeni kauniina ja aurinkoisena. Tiesin, että samana päivänä Ainolan puistossa järjestettäisiin ruokabloggaajien perinteinen piknik.

Heräsin loma-aamuilleni uskollisena puoli kymmeneltä, vilkaisin Instagramista muiden oululaisbloggaajien ajoissa valmisteltuja piknik-eväitä (tandoorikanarullat näyttivät jumalaisilta) ja ryhdyin haaveilemaan aamukahvin keittämisestä.





Itse olin valinnut harvinaisen helposti valmistuvaa evästä, mutta miten se aina tuleekin. Kiire. (Kenties sen takia, että haaveilee liian pitkään.)

Pääsin kuitenkin piknikille, joka olikin epätavallisten ongelmien äärellä. Kun kaksi edellistä blogipiknikkiä oli kulunut raskaan pilvimassan (ja jopa rankkasateen) alla, nyt aurinkoa oli jopa liian paljon:





Mukana olivat Aina nälkä, Insinöörikeittiö, Kokit ja Potit, Kokkeillaan, Makuja kotoa sekä tietenkin Peruspöperöä. Ja kuulemma joku jauhantablogi.

Tarjolla oli (niiden kanarullien lisäksi) seljankukkajuomaa, vihreää gazpachoa, perunapizzaa, kurkkukeittoa, tomaatti-mozzarellasalaattia, kotitekoisia nachoja, guacamolea, lehtikaalisipsejä, kantarelli-pekonipiirakkaa sekä erinomaisen herkullinen jälkiruokabuffetti.

Jälkiruokien joukosta löytyi muun muassa itse tehtyjä vaahtokarkkeja sekä ihanan mustikkainen muunnos banoffeesta eli mustoffee. Itselleni täysin uusi tuttavuus (mutta mukava sellainen) oli vadelmainen chia-vanukas. Lisäksi saimme herkutella juustoilla sekä syödä Kiikku-kahvien kanssa Kotiharmin leipomaa leetaa.







Ja sitten ne omat eväät.

Alkukesän Italian-matkasta jäi tavaksi syödä parmankinkkua, joten halusin sitä jossain muodossa mukaan myös piknikille.

Kinkku vaati seurakseen cantaloupemelonia, joten pujottelin sitten tikkuihin melonista leikattuja paloja ja sopivasti rutattuja kinkkusiivuja.



Mansikkasalaattiin minut innosti edellisenä päivänä hankittu 30 kilon luomumansikkalasti sekä se, että alkuviikosta kylässä käyneet kaverit tekivät tästä esimerkkiannoksen. Ohje havaittiin oikeinkin hyväksi:

Mansikka-halloumisalaatti

-vihreää salaattia (esim. cosmopolitan, joka on ilmeisesti jonkinlainen jäävuori- ja roomansalaatin yhdistelmä)
-mansikoita
-krutonkeja
-halloumijuustoa (käytä pannulla)
-kastiketta, joka syntyy seuraavasti:

1 valkosipulinkynsi
1 keltuainen (kananmunasta)
1 tl dijonsinappia
1 dl oliiviöljyä (neitsytöljy ei toimi; käytin itse rypsiöljyä)
1 rkl thai-kalakastiketta
parmesaanista vuoltuja lastuja

Kastikkeen koostumuksessa tavoitellaan majoneesimaisuutta. Laitoin ensin muut ainekset korkeaan astiaan ja luruttelin sitten öljyn mukaan sauvasekoittimella samalla sekoittaen.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2014

Kotitekoinen ranch-dippi



Vähän aikaa sitten sain päähänpiston tehdä itse dippikastiketta, ja näin maalla asuessa on luontevaa päätyä tietenkin ranch-dippiin.

Hetken aikaa nettiä selailtuani löysin mainion ohjeen, johon kaikki ainekset löytyivät sopivasti kotoa (eläköön kesä ja yrttiviljelmät!).

Omavaraisuuskin sopii maalla asumiseen. Kreikkalaista jogurttia minulla on jemmassa aina, ja tällä kertaa oli majoneesiakin, kun ostin vähän aikaa sitten tavoistani poiketen purkillisen Hellmann’sia.

Ranch-dippi

2,4 dl kreikkalaista jogurttia
2 rkl majoneesia
2 tl valkoviinietikkaa
2 suurta valkosipulinkynttä, murskattuna ja hienonnettuna
2 rkl hienonnettua kevätsipulia
2 rkl hienonnettua ruohosipulia
0,6 dl hienonnettua lehtipersiljaa
1/2 tl hienonnettuja timjaminlehtiä
suolaa ja mustapippuria myllystä (maun mukaan)
(luraus Tabascoa)

Yhdistä keskikokoisessa kulhossa kreikkalainen jogurtti, majoneesi, etikka, valkosipuli, kevätsipuli, ruohosipuli, persilja ja timjami. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. (Sekoita mukaan Tabasco.)
Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua. Tarjoilu esim. perunalastujen tai suikaloitujen kasvisten kanssa. (Itse tarjosin dipin edellisenä päivänä keitettyjen ja grillissä pikaisesti käytettyjen uusien perunoiden seuralaisena.)

perjantaina, elokuuta 01, 2014

Loma-aamujen palaa



Minä olen ihmisenä varsinainen yökukkuja. Valvon melkein aina liian myöhään ja teen töitäkin tehokkaimmin öiseen aikaan. Tilanne asettaa luonnollisesti omat haasteensa aamuille, koska aina välillä on pakko mukautua aamuvirkuille sopivaan päivärytmiin.

Loma-aamuina olikin juhlallista, kun oli mahdollista nukkua pitkään (puoli kymmeneneltä on kaikkein sopivin heräämisaika meikäläiselle) ja valmistaa aamupalaa kaikessa rauhassa. Parhaimmillaan aamupalaan voi yhdistää myös purkillisen tomaattimurskaa ja sopivasti chiliä:

Shakshouka (ohje hiukan mukailtuna täältä)

pekonia (muutama viipale), pilkottuna
2 1/2 rkl oliiviöljyä
4 munaa
1 keskikokoinen punainen paprika, suikaleina
pilkottu sipuli
1 valkosipulinkynsi (hienonnettu)
400 gramman tölkki tomaattimurskaa
2 tl marokkolaista maustesekoitusta
kuivattuja chililastuja (maun mukaan - itse pilkoin sekaan kokonaisen pienehkön chilin)
tuoretta persiljaa
dukkahia, pinnalle ripoteltavaksi (dukkahia voi valmistaa myös itse)
1/2 tl (meri)suolaa
pippuria

Lorauta pannulle puoli rkl oliiviöljyä, kuumenna pannu keskilämmölle, lisää pekoni ja paista rapeaksi. Nostele palat lautaselle, jossa on pari siivua talouspaperia, jotta saat liiat rasvat valutetuksi pois.
Kuumenna (suurempi) paistinpannu keskilämmölle, lisää loput 2 rkl oliiviöljystä. Hauduta oliiviöljyssä sipulia, valkosipulia ja paprikaa (sekä ripausta merisuolaa) 3-4 minuutin ajan tai niin pitkään, että sipuli ja paprika alkavat pehmetä.
Lisää pekoni, tomaatit, marokkolaiset mausteet ja chili(lastut). Sekoita ja peitä kannella ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuutin ajan, silloin tällöin sekoittaen.
Tee pannulla olevaan seokseen neljä kuoppaa lusikalla. Riko jokaiseeen kuoppaan muna ja ripottele päälle suolaa ja pippuria.
Peitä taas ja anna paistua miedolla lämmöllä niin kauan, että munanvalkuaiset ovat kypsät (keltuaiset saavat jäädä vähän löysiksikin, jos siltä tuntuu).
Ripottele ennen tarjoilua päälle tuoretta persiljaa ja dukkahia.

Luurasin Wikipediasta, että shakshoukaa tarjoillaan yleensä pohjoisessa Afrikassa. Dukkah-sekoitusta en tähän hätään löytänyt, mutta ripottelin paistoksen päälle pistaasipähkinöitä ja vähän käteen osuneita mausteita.

tiistaina, heinäkuuta 22, 2014

Veneruokaa - nuudelia ja nötköttiä?



Täällä jauhantapajalla on riittänyt viime aikoina puuhaa, kun tuli muutettua vanhalle maatilalle, jonka päärakennus on ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. Eläimiä ei sentään vielä ole, jos kohta lampaat ja kanat voisivat olla jossain vaiheessa suunnitelmissa.

Tänä kesänä ei ole sattuneista syistä ollut juurikaan aikaa muille harrastuksille eli geokätköilylle ja veneilylle, johon tuli viime kesänä tutustuttua pari viikkoa kestäneen siirtopurjehduksen aikana.

Koska viimeksi mainitulle on toivon mukaan lähivuosina aikaa edes silloin tällöin, voisi kirjata tänne Pastanjauhannankin puolelle mieleen kertynyttä veneruokatietämystä. Oma tietämykseni on toistaiseksi peräisin lähinnä kokeneemmilta veneilijöiltä sekä The Boat Galley -sivuston veneruokakirjasta.

Purjehtimisesta saattaa tulla mieleen kuplajuoma ja rento auringossa lekottelu, mutta ainakin siirtopurjehdus oli viime kesänä kunnon merenkäynnissä totista työtä. Ruokaa ei usein pystynyt merenkäynnin vuoksi laittamaan ollenkaan, mutta pikaisesti valmistuvat nuudelit yhdessä säilykelihan kanssa maistuivat ulkosalla nälkäisenä paremmalta kuin maailman parhaat herkut. Myös pieni suklaapala yhdessä termoskahvin kanssa piristi mukavasti.



Välineiden suhteen on veneessä otettava huomioon, että kaiken on pysyttävä paikallaan: Etenkään veitsiä ja muita vahinkoa tuottavia esineitä ei voi sijoitella miten sattuu. Ruokaan liittyvissä välineissä ei kannata olla myöskään lasia tai ruostuvia osia eikä vaikeasti puhdistettavia pintoja, koska tiskaamisessakin on omat haasteensa. Mieluummin siis teflonia kuin valurautaa. Silikoniset välineet ovat kevyitä, kestäviä ja pieneen tilaan mahtuvia.

Veneessä oppii myös arvostamaan välineitä, joissa on kaksi toimintoa samassa (blogin kautta jostain ilmaislahjana saamamme paistinlastan ja spagettikauhan yhdistelmä päätyi saman tien veneen kapustavalikoimiin, vaikka kotona sille ei nähty minkäänlaista tarvetta).



Ruokaa pystyy periaatteessa tekemään veneessä kovallakin kelillä (liesissä on kattiloita varten lukitukset), jos vaan pysyy pystyssä vinossa kulkevassa veneessä eikä ala voida huonosti kannen alla kovassa merenkäynnissä. Kattiloiden on hyvä olla kohtalaisen korkeareunaisia (wokkipannussa olisi myös korkeat reunat), eikä painava pohjakaan liene haitaksi. Ruostumaton teräs on materiaalina oikein hyvä.

Viheltävä vesipannu on veneessä turvallinen ja tarkka. Perkolaattorikahvinkeitin toimii myös hyvin (sitä voi käyttää kaasuhellalla, eli se ei tarvitse sähköä), samoin voisi toimia pressopannu ja miksei pikakahvikin, jos tiukka paikka tulee. Termospulloja kannattaa hyödyntää, ja jos kahvi on termosmukissa, suolainen vesi ei pärsky mukin sisään kannellakaan. Termokseen kannattaa keittää aamuisin ennen liikkeelle lähtöä kuumaa vettä (sitä voi tarvittaessa käyttää myös edellä mainittujen nuudeleiden valmistamiseen).

Ruokatermokseen voi periaatteessa laittaa ruokaa myös hautumaan (kun ei tullut sitä aromipesää muinoin hankittua). Kuumaa vettä käsiteltäessä pitää olla tietenkin tarkkana liikkuvassa tilassa. Samaten esim. salaattiaineksia leikatessa kannattaa mieluummin istua kuin seistä.

Säilytystilaa ei ole yleensä liiemmin, eli kaappitila on käytettävä tarkasti hyödyksi. Omassa veneessämme on ylhäältä täytettävä jääkaappi, joka vetää kyllä yllättävän suuren määrän ruokaa, mutta esimerkiksi juomatölkit kannattaa sijoittaa mieluummin ulkosalle kannen alla oleviin lokeroihin.

Vettä on veneessä käytössä usein varsin niukasti (ja juomaveden riittävyyden kanssa on tietenkin oltava tarkkana), mistä syystä ei kannata tuottaa liikaa tiskiä. Vesi kannattaa käyttää mahdollisuuksien mukaan kahteen kertaan (esim. keittämisestä jääneellä vedellä voi huuhdella astioita).



Ylipäänsä kannattaa opetella säästämään veneessä energiaa. Esimerkiksi kuskus ei vaadi pitkää keittoaikaa; liha kannattaa pilkkoa pienemmäksi, jolloin se kypsyy nopeammin; uunin jälkilämpö kannattaa hyödyntää tarkoin; eikä uunia tietenkään kannata lämmittää ainoastaan yhdelle ruokalajille/leipomukselle.

Pippurinen härkäruukku on todettu oivalliseksi veneruoaksi, mutta se on valmistettu aina jo kotona ja vain lämmitetty veneessä. Jos minulla olisi loputtomasti aikaa, voisin kuivattaa myös kasviksia ennen venereissuja kasviskuivurilla. Niistä voisi haudutella veneessä keittoja ja kastikkeita.

Pitkällä purjehduksella varastoja on toisinaan pysähdyttävä täydentämään. Vesivaraston ynnä polttoaineen täydennyksen ja akkujen lataamisen lisäksi on toisinaan hankittava myös ruokaa. Kaupassa käymiseen kannattaa varautua kantamiseen sopivilla kasseilla. Kauppa saattaa sijaita satamasta hiukan kauempanakin, ja monissa maissa kauppojen omat muovipussit ovat hyvin köykäisiä. Painavat asiat on kätevintä kuljettaa selkärepussa tai olalle asetettavassa tukevassa kassissa. Jos veneeseen on alkujaan varustettu tarpeeksi kuivatuotteita ja säilykkeitä, voi selvitä pelkällä tuoretavaroiden ostamisella.

Edellisten päivien tähteet tulee hyödynnettyä venekokkailussa harvinaisen tarkoin (yllä olevassa kuvassa on lämmitetty pari edellistä ruokalajia salaatin kaveriksi). Esimerkiksi härkäruukun jämät voi kääräistä vaikka tortillan tai rieskan sisään. Pastan ja vanhan juustonnysän voi käyttää salaattiin. Ideoita voisi etsiä vaikka ruokabloggaajien Hävikistä herkuksi -reseptikokoelmasta.



Merellä siis valmistetaan mahdollisimman helposti valmistuvaa syötävää, mutta satamassa tai ankkurissa voi toki vähän hifistelläkin. Edessä olevaan pitkään meripäivään kannattaa valmistautua kunnon aamiaisella (kuvassa näkyvä englantilainen aamiainen piti nälän poissa pitkään, ja lisäksi paistuvan pekonin tuoksusta muodostuvat aina kaikkein parhaat muistot).



Taitava veneilijä voi tietenkin kalastaa merestä kaloja sekä poimia saarista marjoja ja sieniä. Aamupuuroon olisikin kieltämättä houkuttelevaa käydä noukkimassa tuoreita mustikoita tai vadelmia, mutta kuten mainittua, todellisuus on ollut toistaiseksi omalta osaltani ennemminkin nuudelia ja nötköttiä.

Nuudelin keittämiseen ei ruokaohjetta tarvitse, mutta jos haluaa kokata jotain hiukan monimutkaisempaa, kannattaa varata reseptit tai keittokirjat mukaan (merellä ei useinkaan ole nettiä).

Veneen kaasu-uuni ei ole vielä itsellemme vielä kovinkaan tuttu, joten jos jollakulla on vinkkejä semmoisen käyttöön, niin kuulisin oikeinkin mielelläni. Miten esimerkiksi pizzan saa onnistumaan kaasu-uunissa?

tiistaina, heinäkuuta 15, 2014

Pastanjauhantaa Perugiassa



Kesäkuun alkuun mahtui paitsi muutto uuteen kotiin myös ruokamatka Italiaan, tarkemmin sanottuna Perugiaan, joka on Italian sisämaassa sijaitsevan Umbrian maakunnan pääkaupunki.

Pastanjauhannan Instagram-seuraajat lienevät jo jokseenkin perillä tapahtumien kulusta, mutta merkkaan asiat muistiin tänne bloginkin puolelle ennen kuin ennätän unohtaa kaiken muistamisen arvoisen.



Perugia sijaitsee Rooman ja Firenzen puolimaissa, ja sinne (ja muihin Umbrian kaupunkeihin) näppärästi päästäkseen oli kätevintä vuokrata auto.

Italialaiset autostradat olivatkin kiinnostavia, sillä samalla oli mahdollista käydä perehtymässä paikalliseen huoltoasemakulttuuriin. Kiinnostava se olikin: siinä missä Suomessa myydään muoviin pakattuja pehmenneitä sämpylöitä, Italian huoltoasemilla leivät olivat mahtavan rapeakuorisia.

Rekkamiesten ympäröimänä ei oikein kehdannut hääriä kameran kanssa, mutta tässä pikaisesti napattu kuva omasta leivästäni:



Minähän en koskaan laita leivän päälle voita, margariinia tai juuri muutakaan levitettä, joten olipa mahtavaa saada leipää, jonka sisään ei ollut kätketty majoneesia. Pelkkää kinkkua ja mozzarellaa vaan.

Rapeakuorista leipää suoraviivaisilla täytteillä oli hyvä hakea myös perugialaisen hotellihuoneen parvekkeelle, josta ei olisi millään malttanut lähteä pois (ks. maisemat postauksen ylimmästä kuvasta). Hyvistä leivistään tunnettu La Bottega Di Perugia myi mukaan myös viinipullon (vieläpä hyvinkin edullisesti).

Hotelli oli oikein mainio Primavera Mini Hotel.



Paikallinen ruokakulttuuri herätti osin ihastusta, mutta osin myös harmitusta. Välimerellistä ruokavaliota tuli pohdittua niin työn puolesta kuin muutenkin: Luulin etukäteen, että Italiassa olisi tarjolla tomaatteja ja muita kasviksia kaikissa mahdollisissa muodoissa, mutta esimerkiksi aamupalalla ja konferenssivälipalana tyypillisempi ratkaisu olivat voitaikinasta tehdyt cornetot (cornetto on croissantin italialainen pikkuserku), joiden välissä oli toisinaan jopa Nutellaa.





Olin pitänyt Nutellaa ilman muuta amerikkalaisena keksintönä, ja nyt vasta opin, että Italiastahan se, palmuöljyineen kaikkineen. Samoin Kinder-suklaa on kaikesta päätellen kotoisin Italiasta.

Eräs välimerellistä ruokavaliota tutkinut lääketieteilijä totesi, että italialaisten pitäisi pikaisesti ryhdistäytyä ruokakulttuurinsa kanssa, jotta se pääsisi taas kansainvälisen ihailun kohteeksi. (Eteläeurooppalaisethan menestyivät aikoinaan loistavasti seitsemän maan tutkimuksessa, jossa Suomi puolestaan menestyi aivan tavattoman kehnosti. Etenkin Kreetan ja Pohjois-Karjalan ruokavalioita on pidetty usein toisilleen vastakkaisina.)



Tomaatteihin pääsi parhaiten käsiksi kaupan vihannesosastolla, mutta sen sijaan ilmakuivattu kinkku, erilaiset makkarat sekä lampaanmaidosta valmistettu pecorino olivat monessa mukana. Pecorinoa tuli syötyä lukuisina alkupaloina, leipien välissä ja väliin grillattunakin.





Italialaiset pitävät pizzastaan - samoin kuin täytetyistä leivistään - hyvin pelkistettynä. Ajatus säilykeananaksella päällystetystä pizzasta herätti paikallisissa kovasti huvitusta.

Perugian keskustassa sijaitsevan Coopin pakastealtaassa oli einespizzana pizza margheritoja, joissa on täytteenä ainoastaan tomaattikastiketta, juustoa sekä toisinaan vähän tuoretta basilikaa. Einespizzaa en testannut, mutta yhden kerran söin margheritan jossakin pizzapaikassa lounaaksi (helteestä huolimatta).



Yllä oleva kuva Perugian päällysmiesten palatsista (Palazzo dei Priori).

Muita mielenkiintoisia kaupunkeja Umbrian suunnalla ovat ainakin Assisi ja Orvieto. Tässä vielä hämyisä annos vanhaan luostariin tehdystä ravintola-hotellista, La Badia di Orvietosta, joka on ollut matkailijoiden mielenkiinnonkohteena jo satoja vuosia:



Kotitestaukseen sopivia ruokaideoita oli ainakin uunissa (hunajan ja pähkinöiden kanssa) paahdettu pecorino:



Pääsin käymään myös juustotilalla seuraamassa pecorinon valmistamista (sivutuotteena syntyi myös ricottaa).

Sardinialainen sitruuna-ricottapiiras oli niin hyvää, että sitä pitää tehdä jolloinkin kotonakin (kuvassa ylävasemmalla):



sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Ribsit hiiligrillissä



Jauhantapaja muutti kuukausi sitten maalle. Muutto tarjosi niin luontevan tekosyyn päivittää grillikalustoa, ettei tilannetta voinut jättää hyödyntämättä. Tällä kertaa mentiin perinteisempään suuntaan ja hankittiin hiilivetoinen pallogrilli. Sitä on koeajeltu muuttolaatikoiden purkamisen lomassa hyvin perinteisillä grillintäytteillä: ribseillä ja erilaisilla makkaroilla.



Uuden jauhantapajan pihalta löytyy myös saaristolaismallinen savustusuuni/-kaappi, jota emme ole ehtineet testata vielä lainkaan. Mahtaisiko lukijoilla olla vinkkejä tai opastusta sellaisen operoimiseen? Poltettavaksi puulajiksi on ainakin suositeltu leppää – ja vielä kuorittuna.
Possun ribsejä löytyy tätä nykyä vakiotavarana marketeidenkin hyllyiltä ja lihatiskeistä. Tämänkertainen ohje on Weber's Complete Barbecue Book -kirjasta. Weberin ohjeista on vuosien varrelta hyvin vähän negatiivista sanottavaa. Ne toimivat lähes pomminvarmasti ja ovat poikkeuksetta erinomaisen herkullisia.

Inkivääri-soijaglaseeratut ribsit

2 riviä (possun)ribsejä
100 g ruskeaa sokeria
125 ml soijakastiketta
137 ml ketsuppia
125 ml kuivaa sherryä (tai meillä puoli desiä sherryviinietikkaa yhdistettynä punaviiniin, kun sherryä ei muuttolaatikoissa ollut)
2 rkl inkiväärinjuurta hienonnettuna
1,5 tl valkosipulia hienonnettuna

Sekoita marinadiainekset kulhossa.

Trimmaa ribseistä ylimääräinen rasva ja kääntöpuolen pinnassa oleva kalvo. Marinoi niitä sitten kastikkeessa muutaman tunnin ajan – jääkaapissa tietenkin. Marinointi on kätevintä suorittaa matalassa astiassa tai muovipussissa. Jos on hoppu syömään, marinoinnin voi myös ohittaa kokonaan, kunhan moppaa kastiketta paistovaiheessa lihan pintaan sitäkin ahkerammin.

Ota lihat huoneenlämpöön puolta tuntia ennen grillaamista, eli hiiligrillin kanssa suunnilleen siinä vaiheessa, kun lähdet sytyttelemään hiillosta. Valmistele grilli epäsuoralle lämmölle, eli kasaa hiilet joko grillin toiselle puolelle tai sitten molemmille laidoille niin, että keskelle jää ribsirimpsujen kokoinen tyhjä tila. Kaasugrillissä jätetään yksi tai useampi poltin sammuksiin ja laitetaan ribsit sammutetun osuuden päälle. Ritilän alle ribsien kohdalle kannattaa vielä laittaa alumiinivuoka ottamaan vastaan lihasta tippuvat nesteet, jotteivät ne valu grillin pohjaa tahmaamaan tai syty palamaan. Vuokaan voi lorauttaa myös hieman vettä. Vesi auttaa myös hillitsemään grillin lämpötilaa, jos se pyrkii harppailemaan liian kuumaksi.

Hyvä lämpötila ribsien grillaamiseen on varsin matala. Meidän pallogrillimme kannessa on lämpömittari, jonka lukeman pyrin pitämään grillauksen aikana 150–160°C:ssä. Tällaisessa lämpötilassa ribsit valmistuvat noin kolmessa tunnissa. Hiiliä on syytä lisätä vähintään tunnin välein, jottei lämpö hiivu liiaksi. Ja varsinkin loppuvaiheessa kannattaa mopata marinadikastiketta lihaan vähän väliä. Lämpö jämähdyttää sen erinomaisen maukkaaksi, tahmeaksi kerrokseksi ribsien pintaan. Kuten lähes kaikessa grillauksessa, kansi kannattaa kuitenkin pitää suljettuna aina kun mahdollista.

Ribsit ovat kypsiä ja meheviä, kun liha irtoaa luista lähes itsekseen. Saa syödä sormin!

lauantaina, kesäkuuta 21, 2014

Makkarahyrrät ynnä raparperichutney


Jauhantapajan juhannusaatto sujui tuttuun tapaan siskoni mökillä syömisen merkeissä. Ylettömän työteliäiden viikkojen jälkeen oli hienoa huilata hetken aikaa.

Alkupalojen joukossa oli muun muassa paikallista uutta perunaa, mutta juhla lähti käyntiin näillä (hiukkasen lämmitetyillä) makkarahyrrillä:

Raakamakkarahyrrät (ohje Etiketti-lehdestä)

500 g voitaikinalevyjä
5 kapeaa raakamakkaraa, esim. lammasmakkaraa
1,5 rkl sinappia
3 rkl hienoksi raastettua 
parmesaanijuustoa
voiteluun: 1 muna

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kauli sulatetut taikinalevyt hieman ohuemmiksi. Sipaise levyille aavistus sinappia. Voitele reunat munalla. Nosta reunalle makkarat ja ripottele päälle parmesaania. Rullaa tiukoiksi rulliksi. Nosta saumapuoli alaspäin jääkaappiin noin 10 minuutiksi.
Voitele taikinan pinta munalla. Leikkaa suupaloiksi. Kiinnitä halutessasi cocktail-tikulla tai nosta palat pieniin, tukeviin muffinivuokiin. Paista n. 20 minuuttia tai kunnes palat ovat kauniin värisiä ja makkara kypsää.

Hyrrien kaveriksi suositeltiin jonkinlaista hilloketta, ja tällainen chutney osoittautui oikein herkulliseksi:

Raparperichutney (ohje Glorian ruoka&viini -lehdestä)

200 g raparperia (2 isoa vartta)
1 salottisipuli
1 punainen chili
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
1 dl hillosokeria
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl suolaa

Kuori ja kuutioi raparperit ja sipuli. Poista chilistä siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Kuullota sipuli öljyssä kattilassa. Lisää etikka ja keitä kasaan. Lisää loput ainekset kattilaan. Hauduta alhaisella lämmöllä 10 minuuttia.
Purkita chutney ja anna jäähtyä. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa grillatun kalan tai lihan kanssa.


Aurinko suosi juhannuksen viettoamme oikein mukavasti. Sade alkoi vasta kahden aikaan aamuyöllä, mutta silloin olikin hyvä aika vetäytyä yöpuulle nuotion ääreltä.

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Hernekeitto aivan uudella tavalla

Jauhantapaja on muuttanut maalle. Kokkailuharrastukseen on tullut väistämättä katkoksia, ja uusi keittiö on edelleen pienimuotoisen kaaoksen vallassa, mutta kyllä tämä tästä on hahmottumassa.

Kaverit kutsuivat meidät hernekeitolle (tai tämä oli alkuruoka), kun pakkauskaaos oli suurimmillaan. Olipa hyvää:

Vuohenjuustolla maustettu hernesosekeitto (muokattu Kodin Kuvalehden ohjeen pohjalta)

400 g pakasteherneitä
5 dl vettä
1 tl suolaa
pieni valkosipulinkynsi
1 dl hienonnettua tuoretta kirveliä
1 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
120 g chevreä (alkuperäisessä ohjeessa vuohenjuustotuorejuustoa)
100 g pekonia

Mittaa herneet ja vesi kattilaan. Mausta suolalla. Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi kattilaan. Kiehauta ja keitä 10 minuuttia. Lisää yrtit ja vuohenjuusto.
Kaada keitto tehosekoittimen kulhoon ja pyöräytä tasaiseksi keitoksi. Voit soseuttaa keiton myös sauvasekoittimella. Pidä lämpimänä.
Levitä pekonit kuivalle pannulle. Kuumenna pannu ja paista pekonit ruskeiksi ja rapeiksi.
Nostele hernekeitto keittokulhoihin. Nosta päälle rapeaa pekonia.

lauantaina, toukokuuta 31, 2014

Cocktail-paloja opiskeluaikojen suosikkiviinille: possutacot ja Gato Negro Cabernet Sauvignon



Pernod Ricard järjesti kevääksi vilskettä ruokablogeihin: alkuun pidettiin virtuaalinen viinitasting, jossa järjestäjien edustajat kertoivat ennakolta lähetetyistä viineistä videostreamin perusteella ja bloggaajat saattoivat sitten kysellä ja kommentoida chat-ikkunan kautta. Viinitastingin jälkeen käynnistyi OivaPari-reseptikilpailu, jossa haettiin makukaveria muutamalle Pernod Ricardin edustamalle viinille.

Me valitsimme viiniksi opiskeluaikaisen suosikkimme Gato Negro Cabernet Sauvignonin, jonka nautiskelu on sittemmin jotenkin jäänyt. 90-luvun puolivälin ruokamuistoista mieliimme nousivat vahvasti erilaiset tex mex -kehitelmät, joita kokkasimme porukalla ja jotka sitten nautimme muun muassa juuri Gato Negron avustuksella.

Kilpailun ajatuksena oli paitsi viini myös pikkupurtava: ajatus oli miettiä sopivia cocktail-paloja juhliin. Päädyimme valmistamaan "meksikon pulled porkia" eli carnitasta, jolla täytimme taco-kuorityyppiset kupit. Kupit valmistimme leipomalla tortilloita ja kuivaamalla ne sitten uunissa muffinsivuokiin paineltuina.

Carnitas on meksikolainen tapa valmistaa possua niin, että se keitetään tai haudutellaan ensin kypsäksi ja paistetaan tai paahdetaan vielä sen jälkeen ruskeaksi. Näin siihen tulee tuttua nyhtöpossua rapsakampi ja mielenkiintoisempi tekstuuri.



Carnitas

kilo possua (niskaa tms. ihan kunnolla läskiä osaa)
pieni sipuli, kuorittuna ja halkaistuna
muutama valkosipulinkynsi, kädellä tai veitsenlappeella hieman lyttyyn mäjäytettynä
puolikkaan limen mehu
1 appelsiini
1 rkl punaviinietikkaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl juustokuminaa
laakerinlehti
suolaa, pippuria, vettä

Paloittele possu muutaman sentin kuutioiksi tms. palasiksi. Ei tarvitse nyhrätä turhan tarkasti juuri samankokoisia palasia, kun keittoaika tulee kuitenkin olemaan pitkä. Laita palaset vuokaan ja lisää niin paljon vettä, että possu peittyy. Lisää sitten pilkotut sipulit, lyttyyn mäiskityt valkosipulit, limemehu, punaviinietikka, oregano, juustokumina, laakerinlehti, 1/2 tl suolaa ja hieman mustapippuria myllystä. Purista sekaan myös appelsiinin mehu. Puristamisen jälkeen myös appelsiinin kuoret heitetään sekaan pataan!

Kuumenna keitos kiehuvaksi ja keitä hiljalleen, kunnes possu on niin kypsää, että se hajoaa haarukalla tökittäessä. Tähän menee olosuhteista riippuen ehkä puolestatoista kahteen tuntia.

Poista sitten appelsiininkuoret, sipuli ja laakerinlehti. Vuoraa uunipelti alumiinifoliolla ja siirrä possunpalat pellille. Jatka pataan jääneen nesteen keittämistä, kunnes se paksuuntuu hieman – noin vartin verran, jälleen kuitenkin olosuhteista riippuen.

Riivi liemen keittyessä possunpalat nyhtöpossun tavoin riekaleiksi käsin tai kahden haarukan avulla. Norottele sitten pinnalle hieman kokoon keittämääsi nestettä ja paahda uunissa grillivastusten alla 10-15 minuuttia. Kääntele ja hämmentele possunnyhteitä kerran paahdon puolivälissä, jotteivät ne pala. Muutenkin kannattaa seurata tarkalla silmällä, koska ohuiksi riivityt possunpalaset kärähtävät herkästi.

Tarjoa carnitas itse valmistamiesi tai kaupasta ostamiesi taco-kuorten päältä pico de gallon, guacamolen, ranskankerman ja salaatinlehtien kera. Halutessasi voit vielä raastaa päälle juustoa makusi mukaan. Meksikolainen juusto tietenkin istuisi luontevimmin, mutta sellaisia on huonosti saatavilla ainakin täällä pohjoisemmassa Suomessa.





Resepti osallistuu Pernod Ricard Finlandin järjestämään OivaPari-reseptikilpailuun.

tiistaina, toukokuuta 13, 2014

Brunssin taikaa (ja Bloody Mary -salaatti)



Kun otetaan muutama oululainen bloggaaja, bloggaajien kokkaamaa syötävää sekä yksi sateinen lauantaipäivä, ei tuloksena voi olla kuin mahdottoman hyvä mieli - ja kuten Hannele sen jo ennätti muotoilemaan: Oulun paras brunssi.

Kokkeillaan-blogin Kotiharmi kutsui oululaisen blogipoppoon brunssille kotiinsa, ja paikalle pääsivät Hannele Kokeista ja Poteista sekä pääkaupunkilaistunut Virpi Peruspöperöistä.

Lisäksi huonoille jutuillemme altistui kokonaan uusi tuttavuus: Muista syödä välillä -blogin Rommirusina saapui ihastuttamaan meitä läsnäolollaan.





Vaikka harmillisen moni oululaisbloggaaja ei päässyt blogibrunssiin paikalle, olivat läsnäolijat kokanneet antaumuksella heidänkin puolestaan. Isäntäpariskunta oli loihtinut syötäväksemme pestomarinoituja kasviksia sekä parsapateeta, ja paikan päällä päästiin vielä todistamaan pienten pekoni-munapaistosten valmistumista.

Kotiharmi ja Hannele olivat yhdistäneet voimansa: Kotiharmin char siu bao -nyytit kohtasivat harvinaisen makoisalla tavalla Hannelen makean chilikastikkeen.





(Tähän väliin pitää hoksauttaa itseäni kokkaamaan lähiaikoina paitsi makeaa chilikastiketta myös chili-valkosipulikastiketta, joka lupausten mukaan saa Srirachankin vapisemaan.)





Brunssiin kuuluu monien mielestä kenties pekoni, mutta minä kaipaan brunssille ennen kaikkea tomaattia.

Bloody Mary on tomaattimehulle oivallinen käyttökohde, ja nyt tuli todistettua, että myös kuutioitu tomaatti viihtyy samassa kulhossa hienonnetun varsisellerin, Tabascon ja vodkalorauksen kanssa.

Bloody Mary -salaatissa mukana myös pilkottua oliivia, limestä puristettua mehua sekä hienonnettua basilikaa ja punasipulia. Mausteena suolaa sekä runsaasti pippurimyllystä jauhettua mustapippuria.





Rommirusina oli loihtinut houkuttelevia pizzapiiraita sekä kotitekoista mustikkalikööriä, jota en onneksi loiskuttanut pöytäliinalle.

Virpi rikastutti brunssipöytää juustovalikoimalla. Brunssipäivän iltaan ajoittuvat euroviisut saivat meidät muistelemaan tasan viiden vuoden takaista blogimiittiä, jonne olen postauksen perusteella tehnyt tomaatti-mozzarellasalaattia. Nimimerkillä hiukan vain kaavoihini kangistunut.



Lopuksi (tai ensimmäisen ruokarupeaman päätteeksi = ennen santsikierroksen alkua) menetin sydämeni Hannelen seljankukkaleivoksille. Miten maailmassa voi olla jotain samaan aikaan näin kaunista ja maistuvaa:



Minulta puuttuu näiden tekemiseen oikeanlainen vuoka, mutta kunhan sen saisi järjestymään, voisin sukeltaa tosissani tartalettien maailmaan.



Kiitos Kotiharmille ja siipalleen lämpimästä vieraanvaraisuudesta - sekä heille ja kaikille muillekin hulvattoman hauskasta seurasta.






Instagram

pastanjauhantaa(at)gmail.com


Powered by Blogger

Related Posts with Thumbnails